27.8.07

Unelias viikonloppu

Unelias viikonloppu sujui rauhallisesti elokuvia katsellen ja kirjoja lueskellen. Mies lähti perjantaina hautajaisiin Helsinkiin ja jäimme pojan kanssa kahdestaan kotiin. Perjantai-iltana Nixon kävi koulukavereiden kanssa seinäkiipeilemässä Cosmossa. Lauantaina vietimme perheiltaa; leivoimme yhdessä salami-paprika-sipuli – ja pinaatti-tomaatti-ilmakuivattu kinkku –pitsaa sekä katsoimme elokuvia.

Katsoimme mm. Hayao Miyazakin animaation Liikkuva linna. Tarina perustuu löyhästi Dianna Wynne Jonesin (Howl's Moving Castle) romaaniin. Ajattelin tutustua kirjailijan tuotantoon, sillä aiemmin lukematonta ja (hyvää) fantasiakirjallisuutta on vaikea löytää. Wikipedian mukaan kirjailija on käynyt aikanaan Tolkienin ja Lewisin luennoilla. Pidän molempien kirjailijoiden tuotannosta, joten ehkä myös heidän oppilaansakin osaa kirjoittaa viihdyttäviä tarinoita myös aikuiseen makuun .

Lapsiltakin oppii joka päivä jotain uutta, joten ei ole vielä pelkoa siitä että kalkkiutuisi paikoilleen ajankohtaisen kakkosen ääreen kutomaan sukkaa. Esimerkiksi Nixon on tutustuttanut minut japanilaisten animaatioiden maailmaan, joka viehättää aikuistakin katsojaa mielikuvituksellisuudellaan ja uskomattomilla yksityiskohdillaan. Tarinatkin ovat ilahduttavan moniulotteisia toisin kuin Disneyn piirretyt, jotka herättävät lähinnä vain nostalgisia lapsuusmuistoja. Liikuvassa linnassa ihastuttavimmat hahmot olivat punasteleva tulidemoni Calcifer ja astmaattinen puudeli, josta tuli elävästi mieleeni lapsuudenajan lemmikkikoirani. Henkien talo on myös uskomattoman viihdyttävä animaatio. Suosittelen. Täytyy myöntää, että japanilaiset elokuvat voittavat jenkkien valmiiksi pureskellun viihderoskan mennen tullen.


Ei kommentteja: