Uusi vuosi ja uudet lupaukset?

Tapanani on tehdä uuden vuoden lupauksia, joista osa toteutuu ja osa ei, kuten useimmilla ihmisillä. Huomasin, että viimeisin postaukseni oli itsenäisyyspäivän aikoihin ja siinä välissä on tapahtunut monta muistamisen arvoista asiaa. Joten lupaan, että ensi vuonna (neljän tunnin päästä) kirjoitan vähintään kerran viikossa blogiini, sillä ihmisen muisti on lyhyt, mutta webin pitkä.

Lyhyen joululoman vietimme Suomessa. Nixon jäi vielä mummolaan ja palaa kotiin ensi viikolla. Joululoman ajaksi saimme ihanat hoitajat kissallemme. Oli mukava tulla kotiin, kun kissa kehräsi tyytyväisenä sängyllä. Saamme olla kiitollisia, että olemme aina löytäneet parhaimmat hoitajat kissallamme. Syksyinen hoitaja oli myös yliveto. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jos eksytte joskus blogiini.

Suomessa saimme lumesta joitain pieniä näköhavaintoja, mutta sukulaisten ja ystävien tapaaminen kruunasi koko loman. Vietimme kaksi upeata jouluaattoa eri puolella Suomea. S:llä oli mahtavat Tapaninpäivän bileet. Kiitos niistä ja oli ihanaa jutella akkojen juttuja pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi Tapaninpäivän tanssit kestivät pilkkuun saakka, ja sen jälkeen nukkumisaikaa jäi puoli tuntia ennen kotiin lähtöä, joten hotellihuone oli vähän turha sijoitus ja se nukkumispuolikin hoitui lentokoneessa. Luultavasti haisimme kuin rankkitynnyrit (mieskin oli viihteen puolella).

Nyt pitäisi laittaa maalia naamaan ja lähteä Altstadiin juhlimaan uutta vuotta. Raketteja ihmiset ovat paukutelleet jo kuudesta lähtien, mutta ei kai tässä mitään kiirettä ole?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Itsenäisyyspäivästä

Eilistä itsenäisyyspäivää vietimme täällä Keski-Euroopassa arkisissa ja sateisissa tunnelmissa. Kaikilla oli tietenkin normaali työpäivä, mutta saksalaiset juhlivat työn ohella pyhän Nikolauksen päivää: mies sai suklaajoulupukin töistä ja Nixonin koulussa opettajat toivat oppilailleen karkkia aina ähkyyn saakka. En jäänyt minäkään lahjoja vaille, sain nimittäin postista karkkipussin, kun vein joululahjat postiin. Toivottavasti postittamani lahjat kerkeävät perille (myös Norjaan), kun taas jäi niiden lähettäminen viime tippaan. ;) Alakerran naapurikin oli jättänyt aamulla alle kouluikäisilleen lapsilleen eteiseen kumisaappaat täynnä karkkia ja pikkuautoja. Harmi, ettemme älynneet napata kuvaa niistä.

Illalla juhlimme Suomen itsenäisyyttä, sytyttämällä kynttelikön kynttilät keittiön ikkunalle, avaamalla belgialaisen konvehtirasian ja katsoimme jonkin aikaa netistä linnanjuhlia. Yllättävän laadukas suora lähetys netin kautta aivan kuin olisi istunut Suomessa television ääressä. Tosin eihän sitä kovin kauan aikaa jaksa seurata, kun joka vuosi näkee samat naamat ja naisten tyylitaju ei muutu vuosien saatossa mihinkään: ei parempaan eikä huonompaan suuntaan. Linnanjuhlien sijaan katsoimme dvd:ltä mtv:n dokumenttisarjan Sodan arvet, joka sisälsi jaksot Viimeiset ritarit, Neljä kertomusta helvetistä ja Vaiettu sotavankeus. Dokumenttisarja kertoi ihmisistä, joiden ansiosta saamme elää vapaassa Suomen maassa. Ritareista nuorimman Eero Seppäsen jutut naurattivat koomisuudellaan ja hauskalla murteellaan, mutta sotavankeuteen joutuneen Esko Boxbergin kertomus sai kyyneleet silmiini, samoin Suomen kauppalaivaston merimiesten vankeus vuonna 1944 Puolalaisella keskitysleirillä.

Kuluneen viikon uutisissa täällä ja Suomessa kerrottiin, että suomalaiset peruskoululaiset olivat jälleen kerran kolmen parhaan joukossa Pisa-tutkimuksissa. Suomalaiset koululaiset olivat luonnontieteissä ensimmäisellä sijalla ja Saksakin oli noussut aiemmalta 18 sijalta 13 sijaan. Suomessa asuessani en osannut arvostaa riittävästi suomalaista koululaitosta, mutta ainakin täällä eläessä osaa arvostaa suomalaisten opettajien ammattitaitoa ja järkevää lukusuunnitelmaa. Saksan ja Suomen koulujärjestelmien eroavaisuuksista kerron enemmän ensi kerralla.

Hyvää viikonloppua!