4.3.08

M erimuseossa

Kaksi viikkoa sitten kävimme Aquazoossa, joka on kaupungissamme oleva luonnonhistoriallinen museo ja meriakvaario. Eri kalalajeja oli nähtävillä satoja; sokeista värittömistä luolassa elävistä kaloista vinhasti uiviin tappajiin, haihin. Kalojen lisäksi akvaariossa oli myös rapuja, merisiilejä, meduusoita ja koralleja. Akvaariot olivat kiehtovan kauniita ja värikkäitä; etenkin meduusat valloittivat herkällä kauneudelleen lipuessaan hitaasti tummassa vedessä. Kalojen lisäksi sai ihailla muitakin meri- ja vesieläimiä kuten pingviinejä, hylkeitä ja krokotiilejä. Krokotiilejä pääsi katsomaan lähes kosketusetäisyydeltä matalan aidan takaa.

Aquazoo

Piraijaparvi; sieviä kullanhohtoisia kaloja

Krokotiili tai alligaattori; luultavasti jälkimmäinen

Kilpikonnia; kuka tuijottaa ja ketä?

Museossa oli myös iso elävä kokoelma erilaisia trooppisia hyönteisiä; suurimpia torakoita ja hämähäkkejä joita olen ikinä nähnyt ja pienenpieniä värikkäitä nuolisammakoita. Lisäksi paikasta löytyi sekalainen kokoelma erilaisia eläinlajeja: käärmeitä, mangnusteja ja muita jyrsijöitä. Eläinkunnan lisäksi esillä oli fossiileja kuten tyrannosaurus rexin pääkallo yms. Hännänhuippuna oli vielä pieni geologinen näyttely erilaista kauniista kivilajeista. Paikassa riitti nähtävää koko päiväksi. Museon ulkopuolellakin riittää nähtävää, sillä se sijaitsee aivan laajan puistoalueen (Nordpark) sydämessä.

Heinäsirkkoja suvunjatkamispuuhissaan

Iso ja hengetön Tarantulla

Kalkkarokäärme kerällä ja valmiina hyökkäämään

Museokierroksen jälkeen suuntasimme perinteisesti Altstadiin syömään. Edellisenä viikonloppuna kävimme syömässä suositellussa korealaisessa ravintolassa, joka osoittautuikin erittäin hyväksi ravintolaksi, vaikka listalla oleva erittäin tulinen mustekalakastike oli kaikkea muuta kuin tulista. Paikasta sai ”ilmaiset” alkupalalautaset, jotka sisälsivät seitsemää eri sorttia korealaisia erikoisuuksia aina marinoidusta tofusta chim chiin. Kerrankin aasialaista ruokaa, joka maistuu muulta kuin kiinalaiselta tai thaimaalaiselta. Tänä viikonloppuna teki vaihteeksi mieli intialaista ruokaa, mutta eksyimme oikealta kadulta ja löysimme intialaisen ravintolan sijasta tähän mennessä parhaan saksalaisen ravintolan. Ruoan lisäksi paikasta sai erinomaisen hyvää Altia, joten sinne raahaamme tulevaisuudessa kaikki vieraamme syömään.

14.2.08

Kevään ensimmäiset kukat

Bongasin kevään ensimmäiset kukat viime lauantaina kun olimme kävelyretkellä Hofgartenissa (laaja noin 1750 perustettu puistoalue kaupungin keskellä). Nixon oli löytänyt ensimmäiset kukat jo kolme viikkoa sitten koulunsa pihamaalta. Kevättä kohdin edetään: viime viikolla oli todella lämmintä ja aurinkoista aivan kuin siellä Suomessa toukokuun lopulla, nyt ilmat ovat taas viilentyneet.

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!

5.2.08

Ensilumi, pois suli...

Viime lauantaina (2.2.2008) oli yön aikana satanut lunta, ja lumisade jatkui vielä jonkin aikaa päivällä. Ihanan isoja ja pehmeitä lumihiutaleita, jotka tosin sulivat heti maassa. Kuva on jokseenkin hämäräpuoleinen ja mitäänsanomaton, mutta en jaksanut karnevaaliväsymyksessä juosta miljoonaporrasta alas kadulle hyviä kuvauskohteita etsimään. No, olkoon kuva todisteena, että täälläkin sataa lunta, ainakin kerran vuodessa. Eipä Suomessa moista hehkutusta saanut aikaan kuin talven ensilumi.

3.2.08

Tulppaanisunnuntaina

Tänään kaupungilla näytti tältä. Video tökkii aika pahasti, mutta koittakaa kestää!




1.2.08

Karnevaalien välipäivä

Miehen kanssa käväisimme tänään kaupungilla, jossa oli jopa tavallista viikonloppua hiljaisempaa. Ainoastaan muutama innokas pelle ja merirosvo seikkailivat kaupungilla eksyneen näköisinä. Nixon tosin jo varoitteli kotiin tullessaan, että tämä päivä on karnevaaliviikonlopun krapulasta toipumispäivä. Nixonin koulun opettajatkin olivat tänään krapulassa, ja tunnustivat sen myös oppilailleen. Tässä on taas yksi huomattava ero Suomen ja Saksan välillä. Suomessa asiasta olisi noussut valtava kohu, että kansankynttilä tunnustaa julkisesti juopotelleena, kun se täällä on normaaliin elämään kuuluva ymmärrettävä hairahdus

Huomenna on Nelkensamstag (neilikkalauantai), jolloin juhliminen alkaa uudestaan uusin voimin. Illalla kuuden maissa lähdemme katsomaan kun, naisiksi pukeutuneet miehet ottavat mittaa toisistaan Kö:llä ja kilpailevat eri tehtävissä. Koko kilpailun voittaja saa ruhtinaalliset 111,11 euroa, mutta hauskanpitohan se on tärkeintä, ei palkinnon suuruus. Eilisestä naistenkarnevaalista sen verran, että silloin tarjoillaan luumutäytteisiä munkkeja sinapin tai sahajauhon kera. Sahajauhojuttua en minäkään ymmärrä, mutta on tyydyttävä sanakirjan suomennokseen, koska kukaan natiivi ei ole tässä lähellä selittämässä jutun juurta.

Tässä on linkki kotikaupunkimme karnevaalisivuille ja youtubesta löytyneeseen karnevaalivalssiin (1930-1940), jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu näin:

Am Rosenmontag bin ich geboren,
am rosenmontag in
Mainz am Rhein,
bis Aschermittwoch bin ich verloren,
denn Rosenmontagskinder müssen närrisch sein


31.1.08

Naistenpäivä

Tänään klo 11.11 alkaa koko viikonlopun kestävä karnevaali, joka huipentuu maanantaina (Rosenmontag) pidettävään karnevaalikulkueeseen. Kellon aika 11.11 viittaa marraskuun 11. päivään, jolloin varsinainen karnevaaliaika alkaa, ja se kestää aina ensi viikon tuhkakeskiviikkoon, jolloin puolestaan alkaa pääsiäiseen asti kestävä paasto. Tällöin ihmiset tekevät itselleen lupauksia, kuten kieltäytyvät karkeista tai alkoholista aina pääsiäiseen asti. Karnevaaliaika kuvastaa hyvin saksalaisten iloista elämänasennetta ja toisaalta katolilaista perinnettä: kirkollisia juhlapäiviä juhlitaan kunnolla ja varsinkin nyt kun on edessä pitkä (kuusi viikkoa) ja synkkä paastoaika. Rosenmontag nimi ei muuten tule ruusuista (joita heitellään karkkien ohella karnevaalikulkueesta yleisölle) vaan verbistä rasen = riehua. Siinä oli vähän taustatietoa tästä monipäiväisestä juhlasta ja nyt tähän päivään.

Tänään on Weiberfastnacht (naistenkarnevaali), joka on nimensä veroinen naistenpäivä. Naiset saavat tehdä koko päivän mitä ikinä haluavat ja miehet eivät saa sanoa yhtään poikkipuolista sanaa. Naisilla on myös oikeus leikata tänään kaikilta miehiltä kravatit poikki, jos kravattia ei löydy kaulasta niin kengännauhat. Varaudunkin tähän päivään ja etsin miehelleni töihin rumimman kravatin minkä löysin kaapin kätköistä, kun nauhattomilla kengillä on vaikea kävellä suoraan töistä ensimmäiselle oluttuopilliselle. Miksihän minä tänään miestäni passaan, kun hänen pitäisi totella minua? Kravatinleikkuun lisäksi kaikilla naisilla on oikeus suudella ketä tahansa tapaamaansa miestä. Hmm…pitäisikö lähteä kaupungille?

Naapurikaupungin sivulta löytyi kuvagalleria viime vuosien karnevaaleista, missä on esimakua teille ennen kuin pääsen siirtämään omat kuvani ja tunnelmani tänne.

31.12.07

Uusi vuosi ja uudet lupaukset?

Tapanani on tehdä uuden vuoden lupauksia, joista osa toteutuu ja osa ei, kuten useimmilla ihmisillä. Huomasin, että viimeisin postaukseni oli itsenäisyyspäivän aikoihin ja siinä välissä on tapahtunut monta muistamisen arvoista asiaa. Joten lupaan, että ensi vuonna (neljän tunnin päästä) kirjoitan vähintään kerran viikossa blogiini, sillä ihmisen muisti on lyhyt, mutta webin pitkä.

Lyhyen joululoman vietimme Suomessa. Nixon jäi vielä mummolaan ja palaa kotiin ensi viikolla. Joululoman ajaksi saimme ihanat hoitajat kissallemme. Oli mukava tulla kotiin, kun kissa kehräsi tyytyväisenä sängyllä. Saamme olla kiitollisia, että olemme aina löytäneet parhaimmat hoitajat kissallamme. Syksyinen hoitaja oli myös yliveto. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jos eksytte joskus blogiini.

Suomessa saimme lumesta joitain pieniä näköhavaintoja, mutta sukulaisten ja ystävien tapaaminen kruunasi koko loman. Vietimme kaksi upeata jouluaattoa eri puolella Suomea. S:llä oli mahtavat Tapaninpäivän bileet. Kiitos niistä ja oli ihanaa jutella akkojen juttuja pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi Tapaninpäivän tanssit kestivät pilkkuun saakka, ja sen jälkeen nukkumisaikaa jäi puoli tuntia ennen kotiin lähtöä, joten hotellihuone oli vähän turha sijoitus ja se nukkumispuolikin hoitui lentokoneessa. Luultavasti haisimme kuin rankkitynnyrit (mieskin oli viihteen puolella).

Nyt pitäisi laittaa maalia naamaan ja lähteä Altstadiin juhlimaan uutta vuotta. Raketteja ihmiset ovat paukutelleet jo kuudesta lähtien, mutta ei kai tässä mitään kiirettä ole?

Hyvää uutta vuotta kaikille!