Nixonilla alkoi eilen koulu, ja poika sai heti läksyksi mm. seitsemän säkeistöä sisältävän runon ulkoa opeteltavaksi. Pojan koulussa tulee aika usein kotiläksyksi runojen opettelua ulkoa. Esimerkiksi toukokuussa Nixon joutui opettelemaan ulkoa mm. Heinrich Heinen runon, Die Lorelay . Runo on linkin oikeassa laidassa ja alkaa seuraavasti "Ich weiß nicht was soll es bedeuten..."
Koulun jälkeen tapasimme Nixonin kanssa Hbf:llä (päärautatieasemalla), ja kävimme vihdoinkin hakemassa pojalle koululaisille tarkoitetun matkustuskortin, SchokoTicketin. Kortista ei tarvitse maksaa kuin vajaat kymmenen euroa kuukaudessa, koska pojan koulu on kaukana asuinpaikastamme, ja se oikeuttaa matkustamaan ilmaiseksi busseissa, metroissa, junissa ja ratikoissa lähes kaikkialla Saksassa. Aika hyvin saa rahoilleen vastinetta, vai mitä?
Rheinbahnin palvelukeskuksessa oli mielettömän pitkät jonot, ja tapani mukaan jonotin SchokoTicketiä juuri siinä lyhyimmässä ja hitaammin vetävässä jonossa. Vihdoin tuli minun vuoroni ja kysyin virkailijalta ystävällisesti, että puhuuko hän kenties englantia. Nuoren miesvirkailijan vastaus oli: ”Valitettavasti en puhu, mutta Frau S. puhuu” ja osoitti sormellaan viereistä nuorta naisvirkailijaa. Joten puolen tunnin turhan odottamisen jälkeen siirryin uudestaan viereisen jonon jatkoksi. En ymmärrä sitä, miksei palvelupisteitä voi merkitä esim. kylteillä, jotka kertovat missä pisteessä saa palvelua englanniksi, ettei aina menisi arpomiseksi. Asuuhan tässä kaupungissa yli 100 000 ulkomaalaista? Ulkomaalaisena, ei-saksaa puhuvana, pitäisi aina muistaa ottaa se jono, joka johtaa mielellään nuoren naisvirkailijan luokse. Muistakaa se kun asioitte täällä!
Iltapäivällä sain sitten mahataudin, joka melko varmasti johtui päivällä Hbf:llä syödystä irtojäätelöstä. Eikä se jäätelö edes ollut niin hyvää! Mutta nyt on lähdettävä kirjakauppaan tilamaan pojalle uusia koulukirjoja, joten hyvää päivänjatkoa teille kaikille=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti