Tunnelmia ja maitoa

Me olemme olleet lomatunnelmissa, joten blogin päivitykset ovat jääneet vähemmälle. Nixonkin on nukkunut joka päivä vähintään klo 11 asti. Annan pojan nukkua kaikki väsymykset pois, niin jaksaa taas loman jälkeen opiskella ”innokkaasti” saksan kielioppia. Kuvassa on muuten pojan 8*1,5 l maitokori, jonka raahasimme juuri kaupasta. Poika juo vähän yli viikossa tuon määrän maitoa (*tulevaisuudessa vahvat luut*). Minä käytän maitoa vain aamukahvissa ja mies juo kahvinkin mustana, ja silti meillä oli aina maito lopussa, muttei ole enää. Täkäläistä maitoa kun ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, vaan se säilyy juomiskelpoisena parvekkeellakin.

Lomatunnelmien lisäksi odottelemme täällä hermostuneina, milloin räjähtää Suomessa, ei rakennukset vaan kalvot. Laskettu aika meni jo, joten jännittyneinä odottelemme mikä pojan tai tytön syntymäpäivä tulee olemaan. Sen verran tiedämme, että horoskooppimerkiltään vauva tulee olemaan vaaka ihan kuin pappansa, joten rauhallinen lapsi pitäisi olla tulossa.

Achtung Leerbox!

Viikonlopun jälkeen jääkaappi kumisi taas tyhjyyttään, joten käväisimme Nixonin kanssa ruokaostoksilla lähimarketissa. Sillä aikaa kun minä kiersin tekstiiliosastoa, tarkoituksenani oli löytää helmalakana sänkyyn, niin Nixon suuntasi musiikkiosastolla (miehiä ei innosta lakanavalikoimat) ja löysi sattumalta Futuraman ensimmäisen kauden dvd-boksin alehyllystä. Pyyheliinahyllyjen välissä sitten tutkimme tohkeissamme löytyykö boksista alkuperäiset äänet ja tekstitys suomeksi. Saksaksi dubattujen televisio-ohjelmien keskellä elävillä sydän lyö yhden ylimääräisen lyönnin, jos hyvästä dvd:stä löytyy suomenkielinen tekstitys. Siinä vaiheessa ajatustoiminta lamaantuu aivan täysin ja ei ajattele mitään muuta kuin:…ihanaa dubbaamaton versio ja suomenkielinen tekstitys. Tällä kertaa ajatusta sekoitti myös mielessä pyörivä hiljainen huuto: ...ihanaa hyvä sarja halvalla. Ajatustoiminnan lamaantumisen seurauksena kävimmekin kaupassa kahteen kertaan... kuten tulette huomaamaan.

Kotona aloin laittamaan heti ostosreissun jälkeen maksakastiketta, perunoita ja pakastepuolukoista tehtyä sosetta (kaupan puolukkahillo on meidän makuumme liian makeaa). Viime aikoina perheemme ruokalista on näyttänyt jostain kumman syystä olevan suomipainotteista: maksakastiketta, kaalilaatikkoa, makkarakastiketta ja poronlihakeittoa. Minä käristin pannussa maksasuikaleita ja heittelin samalla makupaloja kissalla (Helgalla ei ole aiemmin kelvannut raakamaksa). Samaan aikaan Nixon avasi keittiön pöydällä boksia ja huomasi kauhistukseen, että boksi oli aivan tyhjä. Katsoin pakkausmuovia, johon oli lätkäisty kirkuvan punainen tarra seuraavalla tekstillä: Achtung Leerbox! (suomennos: Huomio tyhjäboksi!). Ihmettelimme keittiössä pojan kanssa, että kuka ihmeessä haluaa ostaa 19 eurolla tyhjän boksin koteloineen ja miksi emme huomanneet varoitustarraa? Loppujen lopuksi hintalapusta ilmeni hyvin pienellä fontilla (Inhalt an der Info), että sisältö on saatavissa infosta. Ei muuta kuin vaatteet niskaan ja boksin kanssa takaisin kaupan infotiskille, josta saimme mukaan paperiin käärityt dvd-levyt.

Onhan se positiivinen juttu, että kaupan logistiikasta vastaavat henkilöt saavat lisää papereita pyöritettäväksi ja infon henkilökunnallekin riittää tekemistä pullonpalautustehtävien ohella. Luultavasti oikea syy moiseen järjettömyyteen on se, että kaupassa ei käytetä varashälyttimiä lainkaan. Lähimarketissa kun kassojen jälkeen ei ole hälytysportteja ja eikä ole jälkeenpäin tarvinnut repiä tiukkoja hälytysliuskoja tavaroista (jotain hyvääkin löytyy moisesta älynväläyksestä). Ensi kerralla muistamme lukea myös ne ISOT punaiset varoitustarrat. Ei niitä turhan takia ole lätkäisty pakkaukseen, ja ne eivät välttämättä tarkoita sitä, että tuote on alennuksessa.

Pupu Tupuna seikkaili TV:ssä

Sunnuntaisin seuraan Vox:lta Das perfekte promi dinner –ohjelmaa, jossa neljä julkkista suunnittelevat, kokkaavat ja tarjoilevat omassa kodissaan toisilleen päivällisen. Vieraana olevat julkkikset arvostelevat alku, pää- ja jälkiruoan sekä kattauksen. Eniten pisteitä kerännyt voittaa 5 000 € annettavaksi esim. hyväntekeväisyyteen. On muuten paljon mielenkiintoisempaa kurkkia eri julkkisten keittiöihin sekä ihmetellä heidän kokkaustaitojaan, kuin seurata jonkin julkkiskokin aneemista ruoanlaittoa lavastetussa keittiössä. Varsinkin kun lähes olemattomalla kokkaustaidolla yritetään tehdä mitä hienoimpia ateriakokonaisuuksia: Gazpacho, Entrecote Tyrolienne ja Blanc manger.

Suomalainen lastenkirjallisuuden helmi oli muuten esillä viime sunnuntain ohjemassa. Näyttelijä Martin Armknecht luki muille vieraille suomeksi Pupu Tupunan syntymäpäivä -kirjaa, Vivan juontajan Aleks Bechtelin kotona. Jos ymmärsin oikein, niin Aleksin äiti on suomalainen, mikä selittää kirjahyllyssä olevat suomenkieliset lastenkirjat. Suurin yllätys oli se, että Martin tunnisti hyllystä ottamansa kirjan suomenkieliseksi ja itsevarmana näyttelijänä ryhtyi lukemaan sitä ääneen (virhetikki). En ymmärtänyt sanaakaan koko ulkoluvusta ja äänenpainon perusteella hänen mielestään kiinaa ja suomea lausutaan samalla tavalla. Suomen kielistä kirjallisuutta luulisi ulkomaalaisen lukevan helposti ääneen, koska kirjoitusasu vastaa ääntämistä, mutta todellisuus on aivan muuta. Ulkomaalaiset ääntävät suomenkieltä oman kielen perusteella ja äänenpaino on aivan erilainen kuin suomalaisilla esim. saksalaiset nielaisevat usein sanan lopun ja ääntävät sanat kurkussa (vaikea selittää). En ymmärrä saksankielen opettajanikaan suomenkielen lausumista, vaikka hän lukeekin vain sanan kerrallaan sanakirjasta, mutta kaikki saksalaiset ymmärtävät minun lausumistani (*kummastelee*).

Missä bloggaan?

Ranskatar Em haastoi minut kuvaamaan blogausympäristöäni ja säännöt ovat seuraavat: ”Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa." Kiitos Ranskaan kivasta haasteesta, joka paljastaa ehkä lopulta kaikista yleisimmän ja harvinaisimman bloggausympäristön. Kuinkahan moni bloggaa sängyssä kuten minä ?

Kuva on otettu tänään makuuhuoneen parvekkeen oven läpi. Lämpömittarista näkyy, että tänä viikonloppuna on ollut ihanan lämmintä (yli 20 C) ja aurinkoista, joten blogaamisen sijasta olen hengaillut ulkona ja nauttinut kesän viimeisistä lämpimistä päivistä. Kuvassa näkyy asuinpaikallemme tyypillistä matalaa pienkerrostaloaluetta ja se, että luonto on vielä melko vihreää, vaikka päivät viilentyvät kovaa vauhtia. Bloggausympäristöstäni sen verran, että lähes aina bloggaan läppärilläni makuuhuoneessa pehmeässä jenkkisängyssä (ja tietenkin omalla puolellani sänkyä). Tällä kertaa en haasta muita bloggaajia, koska suurin osa on jo varmaan vastannut haasteeseen.

Venäläisestä kulttuurista

Nixonilla on venäläisiä kavereita. Monella suomalaisella on valitettavan negatiivinen asenne venäläisiä kohtaan. Pappani, talvisodan sotaveteraani, muistutti aina jälkikasvuaan: ”Ryssä on aina ryssä vaikka voissa paistaisi”, toisaalta papan asenteen ymmärsikin, varsinkin kun on tuijottanut venäläiseen kiväärin piippuun omassa isänmaassaan.Papan puheista huolimatta minut on kasvatettu avarakatseiseksi ja suvaitsevaiseksi ihmiseksi, joka kunnioittaa kaikkia ihmisiä riippumatta hänen sosiaalisesta statuksesta, syntyperästä tai uskonnosta. Ja tiedän, että olen onnistunut myös kasvattamaan yhden suvaitsevaisen ihmisen lisää tähän alati eriarvoistuvaan maailmaan.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä tai osannut asettua niiden ihmisten nahkoihin, jotka arvostelevat toisia ihmisiä aatteen, työn, koulutuksen, syntyperän tai uskonnon perusteella. Kouluja käymättömän ihmisen asenteen ehkä ymmärtää jollain tavalla, mutta vähänkin lukeneemman ihmisen (joka on suorittanut suomalainen peruskoulun ) suvaitsemattomuutta on vaikea ymmärtää ja kaikista vaikeinta on ymmärtää tätä enemmän lukeneen ihmisen mustavalkoisia ajatuksia muista ihmisistä. Sivistystä ei löydy kirjoista vaan ihmisestä itsestään ja se on ainakin osittain kasvatuksen tulosta. Kulttuurierot ovat rikkaus ja jokaisesta kulttuurista (ja ihmisestä) löytyy aina jotain hyvää, vaikka kaikkea ei tarvitsekaan hyväksyä (sharia-lakia yms). Olen onnellinen pojan puolesta, että hänellä on mahdollisuus tutustua eri kulttuureista tuleviin nuoriin (ennen kuin heistä tulee jäykkäniskaisia laput silmillä olevia omaan napaan tuijottavia aikuisia) sekä katsomaan kulttuurillisen ja sosiaalisen pintasilauksen alle ja hyväksymään ihmisen omana itsenään sekä rikastamaan omaa elämäänsä muualta tulleilta vaikutteilla.

Pojan koulussa oppilaat tulevat ympäri maailmaa: Koreasta, Kiinasta, Turkista, Espanjasta, USA:sta, Puolasta, Albaniasta jne. Luokkahan on kuin minikokoinen kulttuurien sulatusuuni. Ja arvaatteko mitkä kansallisuudet tulevat toimeen parhaiten keskenään? Yllätyksenä tämä tuli minullekin, mutta puolalaiset, venäläiset, (korealaiset) ja suomalaiset viihtyvät toistensa seurassa. Kaikilla on samankaltainen melankolinen kulttuuritausta ja asenne elämään on yllättävän samanlainen kuin suomalaisilla. Korealaiset ovat suluissa, koska kulttuurilliset erot ovat suuria, mutta vapaanajanvietto ja asenne ovat yhteneviä (musiikkimaku, elokuvat, opiskelumotivaatio jne.). Tämä menee suvaitsemattomuuden piikkiin, mutta kulttuuristereotypioista ei vain pääse eroon. Pojan mielestä jenkki on kuulemma liian pinnallinen, espanjalainen kärsii verbaalisesta ja fyysisestä ylivilkkaudesta ja albanialainen on kasvanut tynnyrissä. Niinhän se on, että kulttuuriltaan ja asenteiltaan samanlaiset ihmiset kerääntyvät yhteen kaikkialla: punkkarit, gootit, helluntailaiset, vapaamuurarit, martat jne; ja piiri pieni pyörii…

Kaverin myötä Nixon on tutustunut venäläisen kulttuurin ja kielen lisäksi myös elintarvikkeisiin. Oberbilkissä on Neo-markt (kauppa), jossa myydään vain venäläisiä tuotteita kuten lehtiä, kirjoja, elokuvia, ikoneja ja elintarvikkeita. Pojan mukaan kaupan lihatiskiltä löytyy suomalaisille tuttuja tuotteita kuten savupalvikylkeä ja lämminsavulihaa, joka kuulemma maistui aivan kotimaisen palvaamon savustamalta lihalta. Eilen Nixon toi kotiin venäläisiä herkkuja (ks kuva): pussillisen suklaalla päällystettyjä rahkapatukoita (jäätelön tapaisia tuotteita), joita on saatavissa eri makuisina, ja pussillisen pelmeneitä (pieniä jauhelihapiiraita). Nixonin kaverin äidin ohjeen mukaan pelmenit keitetään suolavedessä ja tarjoillaan mielellään keiton kera (pelmenit ja keitto asetetaan tarjolle eri astiaan). Rahkapatukat ovat aivan ihania, jos tykkää vähän happamemmista mauista (i like). Patukoiden kääreessä on jotenkin tutunnäköinen piirroshahmo ( Pinokkio?). Olen varmaan lapsena nähnyt televisiosta venäläisen piirrosfilmin, jossa hahmo on seikkailut. Minä pidin lapsena kaikista venäläistä ja tsekkiläisistä piirretyistä sekä nukkeanimaatioista. Nalle Luppakorva oli pikkukakkosen parasta antia Ransun ohella, aivan ihana. <3

Meidän linssilude (ei Helga) vaan Nixon pääsi eilen saksan televisioon (WDR-kanavalle). Kanava kuvasi ratikassa Nixonia ja muita matkustajia sekä yritti haastatella poikaa, mutta Nixon kieltäytyi heikkoon kielitaitoon vedoten. Poika onnistui Suomessakin aina pääsemään ylen paikallisuutisiin. Hän on ollut nuoresta iästään huolimatta jo enemmän kuin sen Warholin viisi minuuttia julkisuudessa. ;)

Talvipuutarha

Kesäkuun postauksessa valittelin rikkaruohojen valtaamia parvekelaatikoita. En viitsinyt istuttaa niihin kasveja kesällä kun ne olisivat kuitenkin kuolleet veden puutteeseen lomamatkojen takia. Nyt rikkaruohoista on päästy eroon ainakin ensi kevääseen asti ja tilalle on istutettu kanervaa ja jotain ikivihreää. Pitäisi ehkä ostaa lisää kasveja rehevän vaikutelman aikaansaamiseksi, mutta toisaalta kuvassa oleva pelkistetty versiokin miellyttää silmää.

Hankin vielä muutamia kiviä, koristesoraa ja jalallisia lasisia kynttilälyhtyjä kasvien sekaan. Kynttilänvalo kasvien lomassa voisi näyttää aika hyvältä pimeinä talvi-iltoina. Teemana voisi olla japanilainen puutarha. Saatte nähdä lopullisen version lähitulevaisuudessa.

Pähkinöitä lapsuudesta

Syksyn saapumisen huomaa luonnon lisäksi myös kaupan hyllyltä. Lähimarkettiimme oli tänään ilmestynyt 6*2 metriä pitkä pöytä hedelmäosastolle. Pöydältä löytyi kattava valikoima erilaisia pähkinöitä kuorineen tai ilman kuoria. Saatavilla oli maa- ja hasselpähkinöitä, saksanpähkinöitä, pinjansiemeniä jne. Pähkinöiden lisäksi joukkoon oli eksynyt kokonaisia pinjan käpyjä Portugalista. Yhden kävyn hinta oli 1.49 €, joten aika hyvän tuoton omistaja saa puustaan.

Myytävänä olleet kävyt muistuttivat sembramännynkäpyjä, joita lapsena poimin kavereiden kanssa pienen maalaiskylän puista. Sinertävien käpyjen sisällä oli pinjalta ja pihkalta maistuvia valkoisia siemeniä. Maistuukohan se kaupan käpy samanlaiselta kuin kotikylän puusta poimittu?

Huomasin, että tarvitsen pähkinänsärkijän pähkinöiden rikkomista varten. Vasaralla tulee rumaa jälkeä niin pähkinänsärkijän sormiin ja pöytään kuin itse pähkinöihin. Ei kannata kokeilla. Särkijähän voisi olla muodoltaan sotilas niin kuin kuuluisassa Tsaikovskin pähkinänsärkijäbaletissa. Lapsena katselin televisiosta kaikki mahdolliset balettiesitykset ja Pähkinänsärkijä oli yksi suosikistani. Minusta piti isona tulla balettitanssija, mutta pienen kylän ainoa tanssinopettaja sai kiinnityksen Kansallisoopperaan, joten siihen kaatui sekin ammattihaave. Jäljelle jäi vain röyhelöin somistettu puku ja vaaleanpunaiset harjoitustossut.

Kissakuvahaaste 36: Ei kiinnosta!

Onpas hankala aihe. Kissaa ei tule kuvattua silloin, kun sitä ei kiinnosta joku asia. Helga kylläkin menettää mielenkiintonsa useimmiten kun alan kuvaamaan sitä, joten tämänkertaisen haasteen kuva on eilisestä kuvaustilanteesta. Helga nukkui päiväuniaan kauppakassien välissä, kunnes emäntä tuli soheltamaan kameransa kanssa. Helgaa ei kiinnosta toimia mallina!!!

Suunnitelmia

Nixonin kahden viikon syysloma alkaa parin viikon päästä ja lomasuunnitelmat on siltä osin lyöty lukkoon. Suuntaamme yhdeksi pitkäksi viikonlopuksi miehen serkun luo Müncheniin. Tavoitteena on ainakin käydä Oktoberfestillä (maailman suurimmat olutfestivaalit) ja Dachaussa (natsien keskitysleirillä). Paikanpäällä varmentuu sitten muu ohjelma. Onneksi on paikallinen opas, niin ehkä näemme kaupunkia tavallista monipuolisemmin tai sitten emme, vaan istumme olutteltassa kolpakon äärellä turisemassa mukavia koko viikonlopun;).

Ajanpuutteen vuoksi Alpit jää tällä kertaa näkemättä, mutta ensi kesänä on tarkoitus suunnata autolla Italian puolelle toisen serkun luo ja samalla reissulla tulee nuo Alpitkin ylitettyä (tai alitettua) kuin Hannibal aikoinaan. Syyslomalla aiomme tehdä myös yhden yön automatkan joko Luxemburgiin tai Hollantiin. Laittakaa vinkkejä tulemaan mitä kannattaisi nähdä eo. maissa. Varsinkin Hollanti kiinnostaa, kun se on aivan naapurissa ja siellä voisi pyörähtää useamman kerran.

Iltakävelyllä

Nixonin kanssa sulattelimme tuhtia englantilaista aamiaista tekemällä illalla 10 kilometrin kävelylenkin. Maisemia voitte ihailla seuraavasta slideshowsta. Niin se syksy saapuu hiljalleen myös tänne etelään.

Jääkiekosta vihdoinkin!

Niin kiireinen viikko etten ehtinyt päivittämään tätä blogia lainkaan (seli…seli…stä), mutta aivan totta;) No, vien teidät nyt omalla luvallani viime viikonlopun tunnelmiin eli luvassa on jäätä, hikeä ja kyyneleitä. Viime perjantainen jääkiekko-ottelu päättyi 4-2 kotikaupungin joukkueen Metro Starsin voittoon. Ottelu oli myös vuoden 2007 jääkiekkokauden avausottelu täällä Saksassa ja meno oli sen mukaista. Kuvassa Metro Stars on luistelemassa kotiareenalle.

Jääkiekkolippu sisälsi kuten jalkapallolippu ilmaisen matkan VRR:llä otteluun ja takaisin kotiin. Tut mir leid, että laitan usein näin yksityiskohtaisia tietoja. Syynä on se, että itseäni on usein ärsyttänyt se ettei ”ns. matkakuvauksista” löydy koskaan sitä kaikkein oleellisinta tietoa esim. mitä lippu sisältää jne. joten osa teistä ehkä hyväksyy pahoitteluni. Bussin sijaan suuntasimme otteluun taksilla, koska ISS-Dome ei ole yhtä hyvien liikenneyhteyksien päässä kotoa kuin LTU-areena. Takaisin kotiin seikkailimme bussilla ja ratikalla (ei harmainta aavistusta siitä, miten osasimme keskellä pimeintä iltaa hypätä juuri oikeaan bussiin ja sen jälkeen vielä vaihtaa lennossa oikeaan ratikkaan, mutta kotiin pääsimme kunnialla). Ratikassa oli hauska katsoa kun harmaapäiset punaisiin pelipaitoihin pukeutuneet Metro Starsin kannattajamummot juhlivat kotikaupungin voittoa ”pienessä pikkusievässä”. Harvemmin Suomessa näkee tuon ikäisiä mummeleita jääkiekkomatsissa yhtä iloisissa tunnelmissa (olisikohan meillä jotain muutakin opittavaa eurooppalaisesta kulttuurista kuin se niin elegantti viininjuonti?).

Jääkiekkomatsissa juomat sai tuttuun saksalaiseen tapaan viedä katsomoon, mutta juomat pystyi maksamaan vain paikanpäällä ostetulla maksukortilla. Korttien minimilataukset lähtivät muistaakseni noin viidestä eurosta ylöspäin. Vertailun vuoksi voin kertoa, että juomat olivat kalliimpia kuin jalkapallomatsissa ja samoin liput (38 €/hlö (istumapaikkamme eivät olleet fanikatsomossa)). Tosiasiassa nautin jääkiekkopelistä huomattavasti enemmän kuin viime kertaisesta jalkapallomatsista, joka jääkiekkoon verrattuna oli niin puuduttavan hidasta ja pitkävetistä peliä. Jalkapallostakin voisi saada kivan pelin, jos pelialuetta pienenettäisiin ainakin puoleen alkuperäisestä koosta. Ehkä sitten jaksaisi seurata vastapuolen hyökkäystäkin loppuun asti;)

Kerrotaan nyt myös muutama sana pojasta. Nixon katsoi tänään koulussa filmin, Sofian maailma, ja sai demonstroida koko luokalle, miten lausutaan norjaa (suomenruotsalaisittain). Filmin jälkeen luokassa käytiin syvällisiä filosofisia keskusteluja siitä esim. mitä moraali on? Luokka on kuulemma siirtynyt nyt kielioppiasioista kielen ymmärtämiseen ja tulkitsemiseen. Nixon kävi myös tänään heti koulun jälkeen koulukaverinsa Weronican kanssa katsomassa orginaalin Harry Potter –leffan, vaikka tarkoituksena oli mennä pelaamaan yhdessä tennistä. Teinitouhua. Kumpikin osapuoli oli unohtanut ottaa urheiluvaatteet mukaan kouluun;)

P.S. Hauskaa koskenlaskua kaikille KP:n tutuille, toivottavasti ei tule vettä puseroon!

Neljä pitsaa, kiitos!

Tilasimme juuri äsken neljä isoa pitsaa kotiin ja saimme kaupan päälle ilmaisen valkkaripullon suuren tilauksen johdosta? Hieman aiemmin pitsatilauksen yhteydessä puhelimen toisessa päässä ollut pitsayrittäjä ei meinannut millään ymmärtää sitä, että tilaamme kotiin neljä listan isointa ja kalleinta pitsaa (noin 7 euroa) vaan yritti sinnikkäästi ehdotella Margaritoja. Kuka nyt pelkällä juustolla ja tomaattikastikkeella kuorrutettua vehnäplättyä syö? Emme ainakaan me! Suomessa meillä oli tapana tilata viikonloppuisin pitsabuffee (4-5 erilaista pitsaa) kotiin. Mässytimme pitsoja sitten koko viikonlopun ja joskus jopa maanantaina töissä, mutta mikä parasta silloin ei tarvinnut tehdä ruokaa viikonloppuna. Perheessämme tällaista tilannetta sanotaan isännän keittiövuoroksi;).

Tähän mennessä olemme kokeilleet jo varmaan toistakymmentä eri pitseriaa siinä toivossa, että jostain löytyisi pitsaa, jota ei ole kuorrutettu täkäläiseen tapaan tuplajuustolla ja täytteitäkin voisi löytyä enemmän kuin yksi per pitsa ja se toinen täytekin voisi olla jotakin muuta kuin pinaattia. Tällä kertaa pitsat osoittautuivat mukiinmeneviksi ja ilmainen viinipullokin oli kiva yllätys. Saimme tänään parhaat saksalaiset pitsat tähän mennessä ja yritys on nimeltään PizzaBella. Suosittelen!

P.S. Kirjoitan eilisestä ottelusta huomenna tai ylihuomenna. Luvassa on videokuvaa paikanpäältä.

Paloharjoitukset

Nixonin koulussa oli tänään paloharjoitukset. Poika oli luokan edessä lausumassa verbirunoa, kun kesken viimeisen lauseen palosireenit pärähtivät soimaan ja ihmiset juoksivat ulos luokasta. Ensin Nixon säikähti ja ryntäsi muiden perään, mutta huomattuaan ettei liekkejä tai savua näy missään, hiljensi vauhtinsa kävelyksi ja astui viimeisenä oppilaana ulos pihalle. Muut oppilaat olivat pihalla aivan paniikissa ja ihmettelivät Nixonin hitautta: ”Sähän olisit voinut vaikka jäädä liekkeihin?”. Poika puolestaan ihmetteli, miksei paloharjoituksesta kerrottu etukäteen kuten Suomen koulussa.

Poika pitää suomalaisen pokerinaaman tilanteessa kuin tilanteessa; aina yhtä vakavana ja rauhallisena, kun muut juoksevat kuin päättömät kanat karkuun hätätilanteessa. Poikahan käyttäytyi tilanteessa erinomaisen hyvin; pysyi rauhallisena, arvioi tilanteen vaarallisuuden ja käyttäytyi sen mukaisesti. Osittain pojan rauhallisuuteen em. tilanteessa voi vaikuttaa se, että Suomessa ei yleensä tapahdu minkäänlaisia vakavia kriisejä kuten pommiattentaatteja, joten poika on tavallaan tuudittunut ehkä valheelliseen turvallisuuden tunteeseen. Mehän emme enää elä korvessa (maailmanlaajuisesti katsottuna), jossa suurin murheenkryyni on tällä hetkellä pari potilasta murhannut hoitaja vaan keskellä monikansallista kuhisevaa Eurooppaa, johon mahtuu niin hyviä kuin todella pahoja ihmisiä. Esimerkiksi Frankfurtin pommi-iskun suunnittelijat saatiin kiinni meidän osavaltiostamme ja naapurikaupungissa oli vähän aikaa sitten verinen Italian mafiaryhmittymän välien selvitys.

Tätä kirjoittaessani sain mieheltäni tekstinviestin Münchenistä, joka oli lähetetty kuusi tuntia sitten (ja viikko sitten viesti ei saapunut perille ollenkaan). Poliisi varmaan tarkkailee ulkosaksalaisten puhelinliikennettä;) Täällähän käsitellään parhaillaan lakiehdotusta, joka sallisi tietoliikennetarkkailun ilman tarkempia lupia mm. terrorismin kitkemiseksi. Seuraavaksi siirrymme painajaismaisista uhkakuvista viihdyttävään urheiluun. Illalla menemme seuraamaan jääkiekko-ottelua (Metro stars vs Adler Mannheim) ISS-Domelle ja otteluraportti on luettavissa täältä huomenna.

Urheilutoimittajaa leikkivä kotirouva toivottaa lukijoilleen hyvää viikonloppua ja muistakaa lukea ”henkeäsalpaavan jännittävä” jääkiekkoraportti huomenna, sillä varauksella että, pääsen ajoissa sängystä ylös, sillä kymmenen aikaa illalla pitäisi vielä notkua (sovittu tapaaminen) maailman suurimmalla baarikadulla eli Altstadissa, joten ilta voi kestää tavallista pidempään ja ylösnousu aamulla voi olla tavallista tuskallisempaa.

Nomen est omen

Nixon sai eilen selitellä koulussa luokkakavereilleen, miksi hänellä on niin monta etunimeä. Mikä oli melkoinen yllätys, että maailma on tosiaan täynnä ihmisiä, joilla on käytössä vain yksi etunimi? Nixonin lisäksi vain korealaisilla oppilailla on useampi kuin yksi etunimi. Saksassa etunimien määrää ei ole rajoitettu, joten lapselle voidaan antaa kuten Suomessakin kolme etunimeä, mutta säännöt ovat jossain suhteessa tiukempia kuin Suomessa. Esimerkiksi paikannimet eivät kelpaa etunimeksi (Paris, Saana) tai tavallisia kielen sanoja, joita ei mielletä nimiksi (Tuuli, Meri, Vilja). Nimen on myös osoitettava lapsen sukupuoli, vaikka mm. Maria nimeä käytetään täällä myös miehellä. Suomessahan on käytössä lukuisia sukupuolisesti neutraaleja nimiä kuten Rauni ja Kaino.

Tämän artikkelin (pdf) perusteella suosituimpia pojannimiä Saksassa ovat Alexander, Maximilian, Paul, Leon, Lukas, Jonas, Niklas, Tim, David ja Luca ja vastaavasti suosituimpia tytönnimiä ovat Marie, Sophie, Maria, Anna, Anne, Laura, Lea, Katharina, Sarah, Julia ja Lena. Suosituimmat etunimet kuulostavat kovin tutuilta ihan kuin ne olisi poimittu suomalaisen päiväkodin eteisen kumisaapasrivistöstä (saappaiden sisälle merkitään omistajan nimi);). Ihmisten nimet muuttuvat muodin ja ajan mukana yhä kansainvälisemmiksi kaikkialla Euroopassa. Toivottavasti suomalaiset perinnenimet kuten Urhot, Päiviöt, Saanat ja Merituulet eivät vielä kokonaan vaivu historian hämärään. Loppujen lopuksi etunimemme eivät tuota vaikeuksia Saksalaisille, mutta sukunimemme onkin sen sijaan erittäin hankalasti kirjoitettava ja lausuttava (variaatioita löytyy laidasta laitaan, ja jotkut ovat todella hauskoja). Kaikki myös hymähtelevät kissamme nimelle Helga, joka on hyvin perinteinen saksalainen naisennimi. En tiedä, onko täällä sopivaa antaa eläimille ihmisen nimiä kuten kotimaassa, mutta en ole vielä kuullut yhtään negatiivista kommenttia asiasta.

Tiedän, että yhdellä vakiolukijoistani on kohta edessään vaikea päätös - Mikä lapselle nimeksi? Koska leikillisesti ehdottamani Vieno Viivi ja Mainio Manne eivät iskeneet kipinää, niin kokeile vaikka nimikonetta ja katso seuraavat linkit, ellet ole jo niitä löytänyt:) Käykää muutkin katsomassa, varsinkin nimien historia oli kiehtovaa luettavaa ja suomalaiset luontonimet ovat yllättivät kauneudellaan ja lukumäärällään.

Täältä löytyy kattava paketti tietoa suomalaista etunimistä (harvinaiset nimet, luontonimet, nimet eri vuosikymmeniltä, yhdistelmänimet jne). Tampereen yliopiston sivuilta löytyy tietoa etunimien historiasta. Historismi.Netistä löytyy vanhojen vieraskielisten etunimien kansanomaisia suomennoksia. Suosituimmat eurooppalaiset nimet syntymävuoden perusteella löytyvät tilastokeskuksen sivuilta, josta on myös suoralinkki väestörekisterikeskuksen nimipalveluun.

Kissakuvahaaste 34: Nenä

Kissani nenä

havannoi taivasta ja

haistaa tuulenkin.

Runosuoni sykki tänään, joten laitoin haastekuvan esittelyn haikun muotoon.

Suunnitelmia ensi vuodeksi

Tänään tuli hoidettua netin kautta poissaoloilmoitus yo:n syyslukukaudeksi ja läsnäoloilmoitus kevätlukukaudeksi. Tenttilistan mukaan lähes kaikki suorittamatta olevat tentit ajoittuvat kevätlukukaudelle, joten ensi vuonna lennetään aika usein kotimaahan ja takaisin. Kevätlukukausi antaa myös mahdollisuuden osallistua kesätentteihin, joita en todellakaan odota innokkaasti (kesä+matikka=migreeni). Onneksi oman tiedekunnan tentit on perjantaisin, joten voitaisiin käydä vaikka porukalla teatterissa ja muissa aktiviteeteissa. (Kalenterit esiin tyttäret;))

Syksy kuluukin siinä kun kaivan naftaliinista luentomuistiinpanot ja laskimen, virittäydyn oikealle aallonpituudelle ja yritän jotenkin saada käsiini tenttikirjat. Ulkopuolisen silmin voi kuulostaa vähemmän houkuttelevalta tuo itseopiskelun ihanuus, mutta onhan jotakin "oikeaa tekemistä" pitkiksi päiviksi, kun ainainen ruoanlaitto, siivoaminen, hömppäkirjojen lukeminen, sisustaminen, shoppailu ja netissä pyöriminen alkavat jo pikku hiljaa tympimään.

Syyskauden vaatteet

S:n pyynnöstä esitellään viime viikonloppuna ostetut syyskauden vaatteet. Tänä syksynä kotirouva pukeutuu ruskeaan pusakkamalliseen taksinkuljettajien nahkatakkiin ja sujauttaa jalkaansa ruskeat rusetilla koristetut nilkkurit. Farkut kurotaan kiinni ruskealla nahkavyöllä, jossa on pronssin väriset punokset. Metallinkiilto on edelleen suosittua asusteissa. Tehosteväreinä kotirouva suosii tänä syksynä petrolinsinistä ja murrettua violettia. Pitkä turkoosi-violetti-ruskea-kaulakoru yhdistää asut toisiinsa harmonisesti. Violetit saappaat ovat alekorin löytö muutaman vuoden takaa.

Shoppailua

Perjantaina lähdin heti keskipäivän jälkeen shoppailemaan. Yleensä valmistaudun tekemään ruokaa tähän aikaa päivästä, koska Nixon on tulossa hirmunälkäisenä koulusta (täällä ei tarjota ilmaista kouluruokaa kuten Suomessa). Sovimme siis aiemmin edellisenä päivänä Nixonin kanssa, että tapaamme koulun jälkeen keskustassa ja syömme sitten yhdessä lounaan Burger Kingissä

Itse asiassa koko juttu lähti liikenteeseen siitä, että sain mieheltäni Suomen tuliaiseksi anopin osoitteeseen tulleen minulle henkilökohtaisesti osoitetun H&M kuvaston. Selasin kotona katalogia ja ihastelin melkein kokonaisen viikon ihanan pehmeitä villaneuleita ja kaikissa syysväreissä hehkuvia vaatteita. Rakastan syksyä, sen ihania maanläheisiä värejä ja kerrospukeutumista! Tyhjensin jopa vaatekaapinkin ja lajittelin syksyvaatteet kolmeen pinoon; a) en käytä, b) ehkä käytän ja c) käytän, ja kuinka ollakaan pino c oli kaikista matalin (Na ja, pino a oli myös melko matala). Tosiasiassa shoppailen aika harvoin naispuoliseksi ihmiseksi, mutta täällä ei auta kulkea nyppyisessä villapaidassa ja littaan astutuilla kengillä, jos haluaa saada kunnon palvelua tai yleensä missään muualla (valitettavasti).

Shoppailukierroksen ensimmäisenä kohteena oli kotikaupungin suurin ja kaunein H&M –tavaratalo. Kiersin koko tavaratalon kahteen kertaan läpi enkä löytänyt katalogin sisältämää tummanharmaata villatakkia, leijonankeltaista neulepaitaa, vajaalahkeisia harmaita housuja, harmaata neuleliiviä, kirsikanpunaista toppia tai sinistä poolopaitaa. Mikä pettymys! Ainoastaan neulepaidan ja poolopaidan olisi löytänyt muun värisenä, mutta halusin juuri ne värit, jotka siis oli tarkkaan suunniteltu minun kleiderschrankia (vaatekaappia) varten; kyseinen tarkkaan mietitty suunnitelma oli viikon kestävän katalogin selailun tulos. Lähdimme sitten valumaan Altstadia kohden, jos vaikka jostain muusta alhaisemman hintatason liikkeestä löytyisi jotain päälle pantavaa. Köön yli mentäessä huomasin MaxMaran liikkeessä miltei samanlaisen villatakin kuin H&M:ssä, mutta hinta oli nelinkertainen. En siis ymmärrä, miten joku voi maksaa samankaltaisesta tavarasta moninkertaisen hinnan. Loppujen lopuksi aasialaiset työntekijät neuloo yhden riisikupin päiväpalkalla ne MaxMaran kuteetkin kuten H&M:kin

Promedesta löysin sitten aivan ihanan ruskean pusakkamallisen nahkatakin (maksoi saman verran kuin MaxMaran villapaita). Takki oli kuitenkin (vielä) liian kallis, joten jäin miettimään asiaa ja lähdin kiertelemään muita kauppoja. Nixon löysi lopulta itselleen poistomyynnistä 60-luku tyylisen the Beatlesin bändipaidan. En ymmärrä keneltä poika on oikein musiikkimakunsa perinyt? Ei ainakaan minulta? En pidä erityisemmin Beatlesista enkä Aleksis Kivestä ja monesta muustakaan in-jutusta. Lopulta kävin ostamassa sen h#n nahkatakin, kun se kutkutteli ajatuksissa koko ajan. Miehen edesmennyt sukulainen, jonka hautajaisissa mies oli viikko sitten, sanoi minulle aikoinaan, että kannattaa aina ostaa se mitä todella haluaa, muuten kaduttaa /enintään/ loppuelämän ajan. Minähän uskon aina ekonomin sanaan talousasioissa kuten lääkärin neuvoihin terveysasioissa. Olen katunut mm. aina sitä, että en ostanut Lontoon Libertystä sitä ihanaa pyjamaa. Elämähän on loppujen lopuksi kuin lyhyt pieraus kärpäsen p#stä, ja toista ei tule vaikka haluaisikin, joten on elettävä päivä kerrallaan ja nautittava ohikiitävistä hetkistä.

Takin lisäksi ostin Madonnasta (paikallinen Fiorellan tyylinen liike, jossa koko L on /ehkä/ sopiva normaalipainoiselle naisihmiselle) ruskean paidan ja turkoosi-ruskean kaulakorun, jotka eivät maksaneet yhteensä kuin alle 15 €. Sisustuskaupasta (sorry, en muista nimeä, mutta aivan ihana ja edullinen liike, laitan nimen esille myöhemmin) ostin alennusmyynnistä kahdeksan kappaletta kellanvihreitä katelautasia hintaan 0,50 €/kpl. Olen aina ”haaveillut” katelautasista, joita meikäläistä hienommissa piireissä käytetään lautasten alla tuomassa väriä kattaukseen. Nyt vain haluaisin kylään sen verran ihmisiä, että saan pröystäillä uusilla katelautasilla ja vanhalla häälahjaksi saadulla kahdeksan hengen ruokakalustolla. P.S. Ruokani on kuulemma ihan syötävää.