Ostoshysteriaa

Mitäpä sitä muuta tekisi sateisessa ja kylmässä Helsingissä kuin shoppailisi kesän alennusmyynnissä sydämensä kyllyydestä. Ostin sieviä kesärättejä miehen silmien iloksi sekä kokoelman dvd-boxeja ja kirjoja syksyn pimeitä iltoja varten. Keskiviikkoiltana hytisimme mieheni kanssa terassilla juoden kylmää siideriä ja ihmettelimme tiukentuneen tupakkalain vaikutusta. Ravintoloiden ulko-ovien edustat olivat täynnä kimalteleviin pikkutoppeihin pukeutuneita ihmisiä, jotka vetivät röökiä posket kuopalla. Lain seurauksena vessoissa haisi tupakan sijasta erilaiset eritteet. Ei mikään miellyttävä tuoksu.

Shoppailun ja terassilla istumisen lisäksi luin anopin kirjahyllystä löytämäni Petra Hammesfahrin kirjoittaman dekkarin Syysuhri. Ihmettelin lukiessani, että onpas kovin tutun oloista tekstiä ja henkilöhahmoja. Olin poiminut ainoan saksalaisen kirjoittaman kirjan koko kirjahyllystä.

Huomenna aamuyöstä jätämme kylmän ja märän Helsingin taaksemme ja matkaamme kohti vielä lämmintä ja kuivaa pohjoista. Luultavasti vedämme saderintaman mukana perässämme (onhan se jo seurannut meitä Saksasta Helsinkiin asti). Mies lähti tänään Tuska-festareille ystäviensä kanssa, joten kotirouva saa ajaa koko matkan (815 km, arvioitu matka-aika 10 h ja 11 min) oudolla autolla. Eilen kävin harjoittelemassa autolla ajoa ja mulla oli käsijarru päällä koko ajan. Ei ollut mikään ihme, kun auto tuntui liikkuvan niin jähmeästi. Ajattelin jo, että onkohan autossa jotain vikaa, ennen kuin huomasin mittaririvistössä vilkkuvan punaisen varoitusvalon. Kotirouva ei ymmärrä sitä, miksei mersuissa käsijarru voi olla oikeassa paikassa niin kuin muissakin autoissa? Mokomaa kikkailua!

Lauantaina menemme ensin hautajaisiin ja sen jälkeen Rovaniemelle hotelliin yöksi, minne kokoontuukin miltei koko miehen puoleinen suku. Yritämme käydä myös Jutajaisissa. Saamelaisilta Festariklubilla vaikuttaisi ihan mielenkiintoiselta tapahtumalta. Saamelaisillassa esiintyvät mm. Wimme, Tiina Sanila Band ja Aigi. Luultavasti maanantaina auton keula kääntyy taas kohti etelää ja luvassa on armotonta grillailua, uimista ja saunomista koko loppuviikko. Luultavasti en päivitä tätä blogia ennen kuin kotona Saksassa, ellen jaksa raahautua systerin koneelle kaiken touhuamisen jälkeen.

Kissahotelli, eläintarha, Rostock ja Helsinki

Vihdoinkin olemme perillä sateisessa ja kylmässä Helsingissä. Lähdimme noin yhdentoista aikaa ajamaan kotoa Rostockiin. Sitä ennen kävimme viemässä Helgan paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen suosittelemaan kissahotelliin. Paikka vaikutti mukavalta. Hotellivieraiden käytössä oli omakotitalon kellarikerros, jossa oli kiipeämispuita, nukkumispaikkoja ja katettu terassi, josta oli näkymä puutarhaan. Vieraita oli vajaa kymmenkunta, joista kaksi oli majoittautunut yksityishuoneisiin. Toinen oli aggressiivinen muita vieraita kohtaan ja toinen oli puolestaan liian nuori osallistumaan hotellin akviteetteihin. Eräs vieraista oli päässyt kunnioitettavaan 21-vuoden ikään. Helga oli niin kummissaan uudesta paikasta ja kavereista, että se ei kiinnittänyt enää meihin mitään huomiota, kun lähdimme kotiin. Kyseinen hotelli veloittaa muuten 8 € yöltä ja täysihoitoon kuuluu rapsuttelun lisäksi mm. raksuja, Felixiä ja KiteKatiä.

Olimme Rostockissa noin neljän maissa, koska lautalle pääsisi vasta puoli yhdentoista aikoihin illalla, niin kävimme Rostockin eläintarhassa, joka on noin kymmenen kilometrin päässä keskustasta. Tarha meni jo kuuden aikaan kiinni, joten juoksimme läpi koko eläintarhan ja vilkaisimme läpi vain mielenkiintoisimmat eläimet. Näimme kun elefanteille syötettiin lusikalla vitamiinia ja varikset härnäsivät rähjäisen näköisiä jääkarhuja. Nixon kiusasi leijonia maukumalla, jolloin yksi naarasleijonista intoutui karjahtelemaan kumealla äänellä. Syötimme ruskean ja valkoisen kirjavaa laamaa, joka päivysti ruokinta-automaatin luona. Heti kun aukaisin rahakukkaron ja kilistelin kolikoita, niin laama heräsi horroksestaan ja innostui kerjäämään ruokaa. Kuvasin kännykällä pieniä kenguroita, jolloin samassa aitauksessa ollut emu juoksi aidan viereen ja melkein kumautti minua nokallaan. Suurin osa eläimistä oli jo tuohon aikaa iltapäivästä päiväunilla tai kuumuutta paossa pesissään, joten aitaukset olivat melko tyhjiä. Säälittävimpiä otuksia olivat ihmisapinat (orangit, simpanssit ja gorillat), jotka makasivat apaattisina häkeissään. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että ihmisapinoita pidetään eläintarhoissa, koska ne ovat erittäin älykkäitä eläimiä ja sukulaisiamme (simpanssien ja ihmisten geenit eroavat vain 1 % toisistaan). Eläintarha oli melko uuden näköinen ja siistissä kunnossa. Lapsiperheille paikka vaikuttaa ideaaliselta, koska lapsille löytyy paljon muutakin tekemistä kuin eläinten katselua kuten erilaisia vesiaiheisia pelejä (patojen rakentelua jne).

Norsu saa hoitajalta vitamiinia ja leipää. Hyvää...maistuu paremmalta kuin ruoho!

Hullu emu, joka melkein pääsi yllättämään minut. Ei tykännyt paparazzeista!

Eläintarhan jälkeen suuntasimme Rostockin keskustaan ja kävimme syömässä pienessä laivaravintolassa Stadtenhaafenissa. Kotikaupungissa saimme aina hyvää ja nopeaa palvelua, mutta Rostockissa palvelu ei pelannut missään. Johtuneeko palvelun olemattomuus ossien (itäsaksalaiset) ja wessien (länsisaksalaiset) välisistä eroista? Laivaravintolassa ruoan saaminen pöytään kesti todella kauan ja tilaamiamme juomia emme lopulta saaneet ollenkaan. Kaiken huipuksi tarjoilija yritti laskuttaa myös juomista. Ei raukka muistanut, että ei tuonut juomia meille ollenkaan. Pojalla oli joko jäänyt aamukahvit juomatta tai kahvitunnilla pössyteltyä jotain malboroa väkevämpää, sen verran silmät seisoivat päässä laskua ihmetellessä. Menimme pääruoan jälkeen syömään jäätelöt ostoskadun varrella olevaan kahvilaan, jossa sama meno jatkui. Meidän lisäksi kahvilassa oli vajaa viisi henkilöä, jotka olivat jo syömässä ja kaksi tarjoilijaa. Tilaus otettiin vastaan, kunhan ensin oli vaihdettu kollegan kanssa päivän juorut ja laskua ei tultu hakemaan lainkaan (siinä vaiheessa olimme kahvilan ainoat asiakkaat). Loppuilta menikin kaupunkia kierreltäessä ja nähtävyyksiä kuvatessa. Bongasimme muuten keskustasta kuvassa näkyvän McDonalds –kioskin, jollaista emme ole nähneet missään muualla maailmassa.

McDonads-kioski Rostockin keskustassa. Valitan kuvan laatua. Kännykän linssi oli taas likainen.

Kuva on otettu Raatihuonetta vastapäätä. Kaupunki on hiljainen ja märkä. Olemme ainoat turistit.

Illan lopuksi suuntasimme überseehafeniin, josta lauttamme lähtisi kohti Suomea. Palvelu ei pelannut myös lauttayhtiön lipputoimistossakaan, mutta eihän tuo ollutkaan enää mikään yllätys. Lauttamatka kesti kaiken kaikkiaan 25 tuntia ja lautalle ei ollut kovinkaan paljon huvituksia (trubatuuri ja karaokea). Huomasi, että ketkä harrastavat japanilaisten lisäksi laulamista julkisesti. Estradille uskaltui myös suomalaisten lisäksi myös saksalaisia lapsia. Kauppoja oli kaksi ja ravintolat oli laskettavissa yhden käden sormilla. Buffee oli ihan hyvä ja myös juomat kuuluivat hintaan toisin kuin esim. Galaxylle. Mielenkiintoista oli, että juomat, makeiset ja tupakat myytiin verovapailla hinnoilla, vaikka seilasimme koko ajan EU:n vesillä. Infosta olisi saanut lainata ilmaiseksi lautapelejä, mutta tyydyimme pelaamaan uunoa ja katselemaan leffoja kannettavalta dvd:ltä. Lautalle kannattaakin ottaa mukaan juotavaa (pieni vesipullo maksoi 2 €), lukemista, pelejä tai muuta ajanvietettä. Ensi kerralla matkustamme Ruotsin kautta vaikka ajamista kertyykin enemmän, mutta onhan silloin jotakin nähtävää ja se on myös toiseksi halvin vaihtoehto. Halvin ja nopein vaihtoehto olisi ajaa Puolan ja Balttian läpi Tallinnaan ja sieltä lautalla Helsinkiin. Kyseinen reissuvaihtoehto ei tosin houkuttele.

Mies muuten unohti ladata navigaattorin, joten suunnistimme kotoa Rostockiin minun saksan kielen oppikirjassa olevan kartan mukaan. Onneksi omituisuuksiini kuuluu kaiken muun ohella se, että opiskelen miellelläni eri kieliä autossa samalla kun toimin kartturina. Aika kuluu silloin paljon nopeammin ja onhan se hyödyllistä oppia uusia sanoja, jotka kyllä tuppaan unohtamaan saman tien. Kartassa näkyi koko Saksa ja tärkeimmät kaupungit kaavakuvana, joten aika hyvin selvisimme perille ilman minkäänlaista tiekarttaa tai navigaattoria.

Hyvää juhannusta ja alkavaa hyttyskesää kaikille!

Tiesittekö, että Suomessa elää noin 40 hyttyslajia, joista pahimpia kiusankappaleita ovat metsähyttynen (Aedes communis) ja korpihyttynen (Adeas punctor). Eteläsuomalaisia kiusaavat lähinnä metsähyttyset ja pohjoissuomalaisia korpihyttyset, kun taas keskisuomalaiset saavat kärsiä molempien lajien pistot nahassaan. Adeas-suvun hyttysiä kutsutaankin juhannushyttysiksi, koska niiden esiintyminen on runsainta koko maassa juuri juhannuksen aikaan.

Hyttyset löytävät meidät juhannuksena mökkiemme pihoilta erittämämme hajun, herkullisen ulkomuodon ja lämmön perusteella. Sadan metrin päästä mökistä ne haistavat juhlijan hengityksen hiilidioksidin (ja alkoholin), kymmenen metrin päästä syntyy näkökontakti pihalla hoipertelevaan juhlijaan ja kolmen metrin päästä iloisen juhlijan säteilemä lämpö ilmoittaa kuokkavieraille, että juhlapöytä on katettu. Miten sitten voi suojautua hyttysten pistoilta?

• Älä hengitä. Voi tuottaa vaikeuksia useimmille meistä tässä vaiheessa elämää. Jos et voi olla hengittämättä, niin älä ainakaan huido, nyrkkeile, juokse tai harrasta muutakaan rasittavaa toimintaa, joka kiihdyttää hengitystä. Pysy kavereiden lähellä, mitä enemmän sinulla on kavereita sitä parempi suojauksen kannalta. Suositellaan juhannusfestareita kuten Raumanmeren juhannusta, koska ihmismassassa hajut sekoittuvat niin, etteivät hyttyset enää löydä yksittäistä juhlijaa.

• Pysy näkymättömänä. Voi olla erityisen vaikeaa tietyssä vaiheessa humalatilaa. Käytä Harry Potterin näkymättömyysviittaa tai tee siitä jonkin muun ongelma (jos haluat tietää jonkin muun ongelmasta, niin lue Douglas Adamsin käsikirja linnunradan liftareille).

• Älä lämpösäteile. Ks. ensimmäinen kohta. Mene mahdollisimman lähelle nuotiota, kokkoa tai muuta lämpölähdettä, joka säteilee lämpöä enemmän kuin sinä. Älä kuitenkaan mene liian lähelle, koska palovammat ovat todistetusti kivuliaampia kuin hyttysten pistot, ne myös paranevat hitaammin.

Edellä mainittujen luonnonmukaisten suojauskeinojen lisäksi juhannusjuhlijoiden käytössä on vapaasti lähikaupassa myytävät kemialliset aseet, joita on tarjolla kahdenlaisia, joko kasveista uutettu karkote tai synteettinen dietyylitoluamidi (deet). Kasvipohjaiset karkotteet perustuvat luonnollisen hajumme peittämiseen kuten hajuvedet ja dödöt. Ne ovat osoittautuneet tutkimuksissa melko tehottomiksi aseiksi hyttysiä vastaan. Synteettisen dietyylitoluamidin tehokkuus riippuu aineen pitoisuudesta karkotteessa, esimerkiksi vahvin Suomessa myytävä tuote on 50 %:sta. Karkotteesta haihtuu yhdisteitä, jotka tarttuvat kiinni hyttysen hajuresptoreihin ja sekoittavat hyttysparan pään, ettei se tiedä enää mihin iskeä.

Eilen sain apteekista mukaani näytteen luonnonmukaisesta hyttyssuojasta, joka on luonnonöljypohjainen ja siinä ei ole käytetty dietyylitoluamidia, joten epäilyttää vähän karkotteen teho etenkin Suomen verenhimoisia hyttysiä vastaan. Suojaa hyttysten pistoja vastaan luvataan kuudeksi tunniksi. Aionkin testata tuotteen mökillä ja laskea kellosta kuinka monta sekuntia kestää ennen kuin ensimmäinen kutiseva paukama ilmestyy iholle. Pakkauksessa mainitaan, että ideaalinen suoja etenkin matkoilla, joten näyte osui kohdalleni juuri oikeaan aikaan.

Vielä triviaalitietoutta hyttysistä: Hyttynen syö ja pissaa yhtä aikaa. Vain naarashyttyset imevät verta, mistä muistaakin helposti, että die Mücke on feminiini. Saksaksi lause ”Tehdä kärpäsestä härkänen” on ”Aus einer Mücken einen Elefanten machen”.

Näyttää pahasti siltä (taivas on pilvinen ja sataa vettä), että juhannusjuhlamme siirtyy ulkona viettävästä puistopiknikistä mölkkykisoineen ruokaravintolan puolelle sisätiloihin.

Edellä kerrottu hyttystietous on referoitu erittäin vapaalla kädellä Tiede-lehdestä (5/2007).

Ja näin taipuu substantiivi ja substantiivi taipuu näin...

Tänään oli viimeinen saksan kielen tunti ennen kesälomaa. Aiheena oli ravintolasanasto ja kieliopista oli vuorossa akkusatiivi. Onneksi saksan kielessä ei ole kuin neljä sijamuotoa: nominatiivi, akkusatiivi, datiivi ja genetiivi. Kun taas Suomen kielessä on kaiken kaikkiaan 15 sijamuotoa, joten ymmärrän miten vaikeaa ulkomaalaisen on oppia suomen kieltä, kun ei itsekään välttämättä osaa taivuttaa oikein kaikkia sanoja.

Juuri kun opin käyttämään nominatiiviä (Das ist ein/eine/ein x. Der/Die/Es x ist aus Glaskeramik. Er/Sie/Es kostet € 100. Aber da ist kein/keine/kein x) ja possessiivipronominejä (Ist das meine/deine/seine/Ihre/unsere/eure/ihre Kamera? Ja, das ist mein/meine/mein x.). Niin koko pakan sekoittaa tässä vaiheessa akkusatiivi (Er isst einen/eine/ein x), jossa maskuliininen substantiivi ei pysy ruodussaan.

Saksan verbejä on vielä mukava taivutella tässä vaiheessa (preesensissä), mutta substantiivien taivutus on p*n vaikeaa. Kuinka ihmeessä voi muistaa minkä sukuinen se substantiivi olikaan, jotta lause taipuisi oikein, ja käytetäänkö tässä nyt epämääräistä vai määräistä muotoa, ja mikähän se substantiivin monikkomuoto olikaan? Substantiivin suvun lisäksi pitää miettiä, vastaako se kysymyksiin Kuka? tai Mikä? jolloin se taipuu nominatiivissä vai vastaako se kysymyksiin Ketä, kenet, mitä? tai Kuinka kauan, milloin? jolloin se taipuu akkusatiivissä. Vihdoin ja viimein kotirouva on saanut muodostettua pienessä päässään kieliopillisesti korrektin lauseen, niin keskustelu on jo siirtynyt uusille urille. Vaikka postaukseni saksan kielen opiskelusta olikin tänään negatiivinen, niin itse kielen opiskelu on hauskaa ja antoisaa, koska opittua voi heti soveltaa, kunhan vain astuu ovesta ulos.

Lukijoille kerrottakoon, että olen opiskellut saksaa vain kaksi kuukautta ja nekin täällä Saksassa syntyperäisen opettajan johdolla. Minulla ei siis ollut minkäänlaista saksan kielen taitoa kun tulin tänne vajaat kolme kuukautta sitten. Osasin toki sanoa Achtung ja Ich liebe dich, mutta niillä ei kovin pitkälle pötkitä tässä elämässä eikä seuraavassa. Odotan mielenkiinnolla, miten hyvin kielitaitoni on kehittynyt nollasta eteenpäin, kun palaamme takaisin Suomeen.

P.S. Nixon ja kumppanit vaihtoivatkin merirosvoelokuvan Ocean 13. Elokuva oli kuulemma hyvä. Saksalaisen elokuvateatterin erikoisuuksia ovat: sokerilla maistetut popcornit (saa suolaisina, jos pyytää erikseen), lippuja ei kerätä juuri ennen saliin astumista vaan lippujen keräämisen jälkeen pääsee aulaan odottamaan elokuvan alkua ja sieltä suoraan saliin (niin ainakin tämän kaupungin eräässä elokuvateatterissa).

P.S.S. Eilen tuli Suomesta sanomalehti, jonka luin perinteisesti seuraavana aamuna (eli tänään) kahvin kera. Huomasin, että eräässä kuvassa oli tutun näköisiä hymyileviä ihmisiä. Kuvaa katsellessa tuli ikävä kesää, kaupungin mukulakivikatuja ja vihreitä puistoja ja teitä kaikkia siellä jossain….

Yllätys parvekelaatikossa

Parvekkeellani on neljä laatikkoa, jotka kasvavat tällä hetkellä rikkaruohoja ja on joukkoon eksynyt yksi tammen taimikin. Rikkaruohojen ja tammen lisäksi eilen aamulla puhkesi kukkaan kuvassa nähtävä aniliininpunainen kaunotar. Kukka näyttäisi ihan petunialta. Naapureilla parvekkeet loistavat sateenkaaren värisinä kukkaloistossaan ja kotirouvalla kasvaa parvekkeella valkokukkaisia lutikoita.

Rikkaruohoko?

Toiveissa on, että kotirouva pääsee lutikkaongelmasta eroon, kun palaamme lomaltamme. Sormet syyhyää päästä kaivelemaan multaa ja istuttamaan saksalaisille kirvoille syötävää. Täytyy tuo mieskin houkutella jollain tekosyyllä Obiin, jossa on iso puutarhaosasto. Hmm… meiltähän puuttuu jatkojohtoja ja hehkulamppuja. Jatkojohtoja on täällä tarvittukin. Huoneissa ei ole kuin pari pistorasiaa ja nekin on asennettu valonkatkaisimien korkeudelle ja puoleen väliin seinää. Pistorasioidenhan pitäisi yleisesti ottaen olla toiminnallisia, turvallisia ja sovittava ympäristöönsä. Turvallisia tämän asunnon pistorasiat kyllä ovat, alle kouluikäinen ei yllä tökkimään reikää haarukalla ja lähes kaikki rasiat on varustettu lapsilukolla, mutta toiminnallisuudesta ja esteettisyydestä voidaan olla toista mieltä, vai mitä sanotte? Tosin keskellä seinää olevat pistorasiat voivat olla käytettävyydeltään parempia vanhuksille ja muille liikkuvuudeltaan heikommille, kun ei tarvitse kumartua lattianrajaan vetääkseen töpselin seinästä.

Nixonin koulu loppui virallisesti eilen, mutta koulu järjestää koko kesäloman ajan erilaista harrastustoimintaa oppilaille (kielikursseja, retkiä, museokäyntejä jne). Harmi vaan, että asiasta ilmoitettiin taas liian myöhään. Täällä ei suunnitella kouluvuotta vuodeksi etukäteen kuin Suomessa, vaan kaikki asiat ilmoitetaan vain paria päivää aikaisemmin. Onneksi hänellä on vielä aikaa osallistua muutamaan aktiviteettiin ennen kuin lähtee viettämään loppulomaa mummon luo Suomeen. Nixon lähtee tänään iltapäivällä katsomaan muiden koululaisten kanssa elokuvaa ”Der Fluch der Karibik 3” ja huomenna on puolestaan vuorossa uimahallikäynti.

P.S. Nixonin koulun päättäjäisissä mokkaneliöt maistuivat kaikille kiihkeän jalkapalloturnauksen jälkeen. Eräät oppilaat löysivät mokkapaloista yhteneväisyyksiä brittiläisten browniesien kanssa. Epäselväksi jäi olivatko suomalaiset kahvilla terästetyt mokkapalat parempia kuin edellä mainitut? Summa Summarum: kaikki kansallisuudet pitävät suklaasta ja jalkapallosta.

Tuliaisostoksilla

Kävimme ensimmäistä kertaa ostoksilla trinkenhallessa, joka on pelkkiin juomiin erikoistunut liike. Meidänkin kadulla on vastaavanlainen liike, mutta sieltä saa juomia vain koreittain Alkoholia täällä saa jokaisesta lähikaupasta ja kioskista, joten ei olisi tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan, mutta ne halvat hinnat ja laajempi valikoima houkuttivat. Lisäksi tuli pikainen tarve ostaa tuliaisia ja helpoimmalla pääsee, kun antaa lahjaksi paikallista viiniä ja olutta.

Eikä saajan tarvitse näytellä ihastunutta, kun tuo tuliaiseksi simpukoista kootun taideteoksen tai painatuksella oleva t-paidan, jonka teksti häviää ensimmäisen pesuveden mukana viemäriin. Onhan toki olemassa laadukkaitakin tuliaisia, mutta aidot käsityöt ja design maksavat niin Suomessa kuin muualla, eikä miehenikään mikään rahasampo ole vaikka muuten onkin hyvä mies. Joten rakkaat ystävät ja sukulaiset ette saa käsin puhallettuja lasisia joulupalloja, Güntherin pienin käsin veistämiä puisia kynttiläpyramideja tai nykyisin niin muodikkaita polvinahkahousuja vaan paikallisia elintarvike- ja panimoteollisuuden helmiä.

Tällä kertaa tarjouksessa oli italialaista kuohuviiniä 0,99 €/plo, 20*0,5 l Warsteineria (paikallista olutta) lähti hintaan 10,80 €, 12*1 l pepsiä maksoi 4,99 € ja granini -tuoremehut maksoivat vain 0,99 €. Pitipä sitten mehuista tai vodkasta, niin tuosta paikasta saa halvalla nestetasapainon kuntoon. Nyt on sitten auton peräkontti täynnä saksalaisia viinejä ja matkalaukutkin pitäisi saada mahdutetuksi joukkoon.

Erittäin epäselvä kuva Kölnissä olevasta matkamuistoliikkeestä, jossa myytiin lähinnä jouluaiheista tavaraa. Kun astui sisään liikkeeseen tuntui kuin olisi tehnyt äkillisen aikasiirtymän toukokuun helteiseltä ostoskadulta joulukuun lumiseen satumaahan. Tunnelma oli kuin C.S.Lewisin kirjoittamassa Velho ja leijona -kirjassa, jossa Lucy päätyy vaatekaapista talviseen Narniaan.

Karjalanpiirakoita ja murukakkua

Eilen kävi vieraita aivan Italiasta asti. Huvittavinta asiassa on että tapasin vieraan (miehen serkku) ensimmäisen kerran elämässäni. Olen tavannut hänen tyttärensä pari kertaa Suomessa kesälomien aikaan ja hänen äitiään tulikin nähtyä useamman kerran vuodessa, mutta itse T on pysynyt piilossa aina tähän asti. Saimme T:ltä tuliaiseksi Brescian alueen salamimakkaraa, jota maistelinkin aamiaiseksi leivän päällä. Italialaiset osaavatkin tehdä hyvää ruokaa. Suomalainenkin ruoka on hyvää ainakin venäläisten ja korealaisten mielestä. Nimittäin Nixon piti koulussaan viime viikolla esitelmän Suomesta ja tarjosi tovereilleen maistiaiseksi suomalaista perinneruokaa, karjalanpiirakoita. Piirakat kelpasivat itäisille kansoille, mutta saivat eteläisiltä ja läntisiltä kansoilta lähinnä negatiivisen vastaanoton. Osalta kesti yli tunnin syödä pieni cocktail-piirakka loppuun (hyvin kasvatettuja nuoria miehiä ja naisia, ruokaa ei heitetä pois). Esitelmässä Nixon myös kertoi, miten karjalanpiirakat valmistetaan ja suurta ihmetystä herätti se, että riisi voidaan keittää maidon kanssa riisipuuroksi, (jota ihan oikeasti syödään aamiaiseksi etenkin joulun aikaan?) Vaikka emme olisikaan kotoisin Volgan-Kaman-Uralin tienoilta, ainakin puhutun kielemme lisäksi myös kielen makunystyrät ovat kotoisin idästä. Huomenna on Nixonin koulun päättäjäiset (nyyttikestit), joten täytyy valmistaa hieman makeampaa perinneherkkua (mämmiä, kaljakeittoa, juustokeittoa, uunijuustoa, kumipullia). Taidankin jättää em. herkut väliin ja valmistaa mokkaneliöitä, ehkä ne kelpaavat myös eurooppalaiseen makuun?

Täytyy myöntää, että Nixon on meidän perheen leipuri. Minä leivon vain pari kertaa vuodessa: pakolliset kanelipullat pakastimeen vieraita varten sekä piparit, tortut ja taatelikakut joulua varten. Täällä on kaupoissa tarjolla herkullisen näköisiä valmiita kakkupakkauksia (tyylin lisää vain kerma, munat ja vesi). Olemme Nixonin kanssa ihastelleet kyseisiä herkkuja ja nyt tuli hyvä tilaisuus kokeilla tuotetta. Erityisen hyvältä näytti tiramisu -pakkaus, mutta emmehän nyt voi italialaiselle tarjota tiramisua? Nixon päätyi valitsemaan krümel torte –pakkauksen (suomeksi murukakku). Murukakku nimi tulee ehkä siitä, että osa kakkupohjasta murustetaan suklaakermabanaanitäytteen päälle. Pakkaus maksoi vain 1,60 € ja sen lisäksi piti ostaa myös 6 dl kuohukermaa ja pari banaania. Alhaalla on kuvat pakkauksesta ja valmiista osittain syödystä murukakusta.

Netti-tv:stä

Kotirouva ilostui ensin eilisestä uutisesta, jossa kerrottiin, että Yleisradio avaa uuden verkkopalvelun, Yle Areenan. Sivusto on kuulemma Suomen laajin ja monipuolisin netti-tv ja radiopalvelu, johon kootaan kaikki Ylen internetsivustoilla olevat radio- ja tv-ohjelmistot sekä useimmat omatuotantoiset tv-ohjelmat. Hienoa, nyt kotirouvakin pääsee katselemaan netin kautta muuta kuin ylen uutislähetyksiä. Käyttöä hieman rajoittaa se, että oikeussyistä osa ohjelmista on katseltavissa ja kuunneltavissa vain Suomessa. Kävin testaamassa tätä laajaksi ja monipuoliseksi kehuttua verkkopalvelua, mutta yksikään ohjelma ei toiminut Suomen ulkopuolella, ei edes A-studio. Ilmeisesti A-studiossa on käytetty Gramexin alaista levymusiikkia? A-studiota pystyy onneksi vielä katselemaan videosalin puolelta, mutta kuinka kauan, jos ne siirtävät kaiken sisällön Areenaan? Palvelun käyttö on vielä tällä hetkellä ilmaista, mutta loppuvuodesta palvelun käyttäjäksi on rekisteröidyttävä, joka edellyttää maksettua tv-maksua. En kyllä rupea maksamaan 208,15 € vuodessa pelkistä ylen ohjelmista, joista suurinta osaa en edes pysty katsomaan ulkomailta käsin. Yle hehkuttaa, että Areenan sisällön laajuus ja monipuolisuus takaavat, että netti-tv kiinnostaa jatkossa entistä laajempaa käyttäjäryhmää. Minä en tunne ketään, joka katsoisi netistä samat ohjelmat, jotka on katsottavissa omasta laajakuvatelevisiosta. Minäkin aloin katsomaan netti-tv:tä vasta sen jälkeen kun muutimme ulkomaille. Nyt näyttää siltä, että Yle on pullauttamassa yhden käyttäjäryhmän kokonaan pois nimittäin ulkosuomalaiset.

Syntymäpäivät

Vietimme Nixonin syntymäpäiviä kahdestaan lähikahvilassa, koska mies on kolmipäiväisellä työpaikan hurvittelureissussa Berliinissä. Nixon valitsi itselleen perinteisen Schwarzlander Kirsche Torten ja minä valitsin hurmaavasta sekä laajasta valikoimasta Zitrone Quark Torten. Kakkupalat ovat täällä mielettömän isoja ja kokoonsa nähden halpoja (kuvan tortut maksoivat kumpikin vain 2.60 €). Ne myös maistuvat miltä näyttävät eli taivaallisen hyviltä. Kakuissa oli käytetty aitoa kermaa (ei mitään ällöttävää creemeä) ja suklaata. Tuhkakupin alla näkyy keltainen tilauslappu, joka saadaan kun käydään ensin tiskillä valitsemassa mieleiset herkut. Valinnan jälkeen istuudutaan pöytään ja valitaan listalta mieleiset juomat. Tarjolla oli rommia, kuohuviiniä, apertatiiveja, erilaisia kahveja ja melko suppehko valikoima virvoitusjuomia. Tarjoilija ottaa vastaan tilauksen ja nappaa keltaisen lapun mukaansa. Tilausta odotellessa voi katsella ikkunoista värikästä Nordstrassen katuelämää. Ainoa haitta puoli kahviloissa on se, että täällä saa vielä polttaa kaikkialla sisätiloissa. Tupakointilaki onkin täällä muuttumassa tiukemmaksi, mutta siitä lisää myöhemmin.

Nixon sai meiltä lahjaksi Simpsoneiden 4 ja 5 tuotantokaudet, joista 4. pyörii jo DVD:ssä naurusta päätellen. Me olemme molemmat Nixon ja minä Simpson-faneja. Aiemmat tuotantokaudet on jo katsottu puhki täällä ollessa, joten uusille jaksoille oli tarvetta. Jäimme Nixonin kanssa koukkuun myös Kolea talo -sarjaan, joka napattiin Stockkan hulluilta päiviltä ennen kuin muutettiin tänne. Ensin oli sopimus, että katsotaan vain yksi jakso viikossa, sitten kaksi jaksoa viikossa ja lopulta oli pakko katsoa kolme jaksoa viikossa, joten sarja loppui aivan liian aikaisin. Suomessa seurasimme Lostia, joka onneksi loppui juuri ennen tänne muuttoa ja Deadwoodia, joka jäi harmittavasti hieman kesken. Nyt on sitten hankinnassa niiden uudet tuotantokaudet kunhan ne ilmestyvät kauppoihin.

Blogin vaihto

Kyllästyin tappelemaan vuodatuksen ylläpidon kanssa, joten siirsin blogini tänne bloggerin huomaan. Saa nähdä, kuinka tämän ylläpito toimii? Vuodatuksessa en pystynyt muokkaamaan blogin ulkonäköä, fontin koko heitteli, päivitykset eivät toimineet jne. En tiedä johtuiko ongelmat siitä että blogin ylläpito on Suomessa ja minä Saksassa vai yksinkertaisesti siitä, että en vain osaa?

Blogin nimikin muuttui *Helga Hirmuisen blogiksi*, kun en parempaakaan tähän hätään keksinyt. Helga Hirmuinen on kissamme nimi, joten blogilleni aivan osuva nimi. Helga nimittäin nukkuu yleensä vieressäni sängyssä, kun kirjoittelen kuuluumisiani. Laadin myös Helgalle oman sähköpostiosoitteen, joka näkyy näytön yläreunassa oikealla. Siihen voi kirjoittaa ja kysellä kuulumisia Helga-neidiltä. Helga lupasi vastata, jos vain jaksaa ja kerkeää lintujen vahtaamiselta...*Mjau*

P.S. Emännälle kannattaa kirjoittaa ihan omaan sähköpostiin.