Uusi vuosi ja uudet lupaukset?

Tapanani on tehdä uuden vuoden lupauksia, joista osa toteutuu ja osa ei, kuten useimmilla ihmisillä. Huomasin, että viimeisin postaukseni oli itsenäisyyspäivän aikoihin ja siinä välissä on tapahtunut monta muistamisen arvoista asiaa. Joten lupaan, että ensi vuonna (neljän tunnin päästä) kirjoitan vähintään kerran viikossa blogiini, sillä ihmisen muisti on lyhyt, mutta webin pitkä.

Lyhyen joululoman vietimme Suomessa. Nixon jäi vielä mummolaan ja palaa kotiin ensi viikolla. Joululoman ajaksi saimme ihanat hoitajat kissallemme. Oli mukava tulla kotiin, kun kissa kehräsi tyytyväisenä sängyllä. Saamme olla kiitollisia, että olemme aina löytäneet parhaimmat hoitajat kissallamme. Syksyinen hoitaja oli myös yliveto. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jos eksytte joskus blogiini.

Suomessa saimme lumesta joitain pieniä näköhavaintoja, mutta sukulaisten ja ystävien tapaaminen kruunasi koko loman. Vietimme kaksi upeata jouluaattoa eri puolella Suomea. S:llä oli mahtavat Tapaninpäivän bileet. Kiitos niistä ja oli ihanaa jutella akkojen juttuja pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi Tapaninpäivän tanssit kestivät pilkkuun saakka, ja sen jälkeen nukkumisaikaa jäi puoli tuntia ennen kotiin lähtöä, joten hotellihuone oli vähän turha sijoitus ja se nukkumispuolikin hoitui lentokoneessa. Luultavasti haisimme kuin rankkitynnyrit (mieskin oli viihteen puolella).

Nyt pitäisi laittaa maalia naamaan ja lähteä Altstadiin juhlimaan uutta vuotta. Raketteja ihmiset ovat paukutelleet jo kuudesta lähtien, mutta ei kai tässä mitään kiirettä ole?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Itsenäisyyspäivästä

Eilistä itsenäisyyspäivää vietimme täällä Keski-Euroopassa arkisissa ja sateisissa tunnelmissa. Kaikilla oli tietenkin normaali työpäivä, mutta saksalaiset juhlivat työn ohella pyhän Nikolauksen päivää: mies sai suklaajoulupukin töistä ja Nixonin koulussa opettajat toivat oppilailleen karkkia aina ähkyyn saakka. En jäänyt minäkään lahjoja vaille, sain nimittäin postista karkkipussin, kun vein joululahjat postiin. Toivottavasti postittamani lahjat kerkeävät perille (myös Norjaan), kun taas jäi niiden lähettäminen viime tippaan. ;) Alakerran naapurikin oli jättänyt aamulla alle kouluikäisilleen lapsilleen eteiseen kumisaappaat täynnä karkkia ja pikkuautoja. Harmi, ettemme älynneet napata kuvaa niistä.

Illalla juhlimme Suomen itsenäisyyttä, sytyttämällä kynttelikön kynttilät keittiön ikkunalle, avaamalla belgialaisen konvehtirasian ja katsoimme jonkin aikaa netistä linnanjuhlia. Yllättävän laadukas suora lähetys netin kautta aivan kuin olisi istunut Suomessa television ääressä. Tosin eihän sitä kovin kauan aikaa jaksa seurata, kun joka vuosi näkee samat naamat ja naisten tyylitaju ei muutu vuosien saatossa mihinkään: ei parempaan eikä huonompaan suuntaan. Linnanjuhlien sijaan katsoimme dvd:ltä mtv:n dokumenttisarjan Sodan arvet, joka sisälsi jaksot Viimeiset ritarit, Neljä kertomusta helvetistä ja Vaiettu sotavankeus. Dokumenttisarja kertoi ihmisistä, joiden ansiosta saamme elää vapaassa Suomen maassa. Ritareista nuorimman Eero Seppäsen jutut naurattivat koomisuudellaan ja hauskalla murteellaan, mutta sotavankeuteen joutuneen Esko Boxbergin kertomus sai kyyneleet silmiini, samoin Suomen kauppalaivaston merimiesten vankeus vuonna 1944 Puolalaisella keskitysleirillä.

Kuluneen viikon uutisissa täällä ja Suomessa kerrottiin, että suomalaiset peruskoululaiset olivat jälleen kerran kolmen parhaan joukossa Pisa-tutkimuksissa. Suomalaiset koululaiset olivat luonnontieteissä ensimmäisellä sijalla ja Saksakin oli noussut aiemmalta 18 sijalta 13 sijaan. Suomessa asuessani en osannut arvostaa riittävästi suomalaista koululaitosta, mutta ainakin täällä eläessä osaa arvostaa suomalaisten opettajien ammattitaitoa ja järkevää lukusuunnitelmaa. Saksan ja Suomen koulujärjestelmien eroavaisuuksista kerron enemmän ensi kerralla.

Hyvää viikonloppua!

Flunssaa liikkeellä

Kuluneella viikolla meidän perheessämme syötiin ankkaa, suklaakakkua ja sokerikuorrutettuja pähkinöitä (kaikki), sairastettiin flunssaa (minä ja Nixon), käytiin joulumarkkinoilla (kaikki), juhlittiin kielikoulun päättäjäisiä (Nixon), saatiin todistus (Nixon), ostettiin uusia pc-pelejä (minä), jäätiin koukkuun pelipaikka-sivustoon (minä), leikattiin puukolla peukalon kynsi halki (minä), ja eikä käyty lääkärissä.

Sain pari päivää sitten Nixonilta perheessämme kiertävän flunssapöpön (mies sairasti yhden päivän?) ja kirjoittelenkin tätä postausta kurkkukipeänä ja silmät kuumeesta kiiltäen. Eilen oli saksankielentunti ja opettaja kyseli perinteiseen tapaansa: ”Kuinka voit tänään?” Flunssan takia valittelin: ”Etten voi kovin hyvin.” Opettajan ensimmäinen kysymys oli: ”Oletko jo käynyt lääkärillä?” Nixonilla olivat koulussa tämän vuoden aikana kysyneet samaa, oli kyseessä flunssa tai haava sormessa. Olenkin saanut sen kuvan, että täällä juostaan lääkärillä mitä pienimmästä syystä. Kaikkihan sen tietävät etteivät virustauteihin (flunssaan) tepsi mitkään valtakunnan lääkkeet ellei se äidy bakteeriperäiseksi jälkitaudiksi, joten miksi lääkärille? Omituista täällä on myös sen lisäksi, että jokaista pikkuhaavaa käydään tutkituttamassa tohtorin luona, niin se että lääkärit määräävät myös erilaisia luontaistuoterohdoksia ja homeopatiatuotteita sairauksiin. Esim. tv:ssä mainostetaan rohdostippoja vaivaan kuin vaivaan, unettomuudesta potenssiin, ja lopputekstissä lukee: ”Kysy lääkäriltäsi tai apteekista.” Ärsyttää tuollainen mainonta. Minä luotan vain tieteellisesti tutkittuun lääketieteeseen ja jätän veteen laimennetut atomit niille, jotka haluavat maksaa kirjaimellisesti tyhjästä.

Kielikoulun loppukokeet

Nixon kävi maanantaina suorittamassa saksan kielen suullisen kokeen 39 asteen kuumeessa. Emme oikein voineet vaihtaa koeaikaa, koska heräsimme pojan kanssa maanantaiaamuna vasta yhdeksän maissa ja emmekä saaneet opettajaa enää kiinni puhelimella. Sairastumisia varten koululta saatuun muistilappuun oli nimittäin varattu opettajalle puheaika aamulla 7-8 aikoihin. Vähän erilainen systeemi täällä kuin Suomessa, jossa opettajan tai muun henkilön saa kiinni milloin tahansa, jos ei muuten niin ainakin sähköpostilla. Lisäksi koepäivää varten tenttaajiksi olivat tulleet erään toisen koulun opettaja ja paikallinen kouluviranomainen, joten oli vähän pakko osallistua, vaikka olo olisi ollut kuin auton alle jääneellä maamyyrällä.

Nixon oli muutenkin flunssassa lähes koko viikonlopun, joten tenttiin valmistautuminen jäi minimaaliseksi, mutta olosuhteisiin nähden koe meni ihan hyvin. Poika sai suullisesta kokeesta kolmosen ja saman numeron myös viime viikolla suoritetusta kirjallisesta testistä. Puolitoista pistettä enemmän niin hän olisi saanut kakkosen. Koearvostelut ovat melko tiukat tuon ikäisille. Kokeesta on tultava puolet oikein niin pääsee läpi, jolloin arvosanaksi saa kuutosen. Saksalainen arvosteluasteikkohan (1 – 6) on käänteinen Suomen arvosteluasteikkoon (10 – 4) nähden.

Iltapäivällä heti kokeiden jälkeen vanhemmat saivat kuunnella tuomion siitä, mihin kouluun jälkikasvu sijoitetaan. Kouluvaihtoehtoja kun täällä riittää aina Hauptschulesta Gymnasiumiin. Nixon pääsi koetulosten ja aiemman suomalaisen koulutodistuksen perusteella Gymnasiumiin, joka vastaa Suomen lukiota (ja peruskoulua). Täällä lukio aloitetaan huomattavasti aikaisemmin kuin Suomessa. Itse asiassa lapset lokeroidaan jo ala-asteen neljänneltä luokalta lähtien putkimiehiin ja tuleviin tohtoreihin, mutta onneksi koulujärjestelmä on pikkuhiljaa muuttumassa järjellisempään, yhtenäisen peruskoulun, suuntaan. Nixon kertaa vielä saksankieltä kaksi viikkoa kielikoulussa ja sen jälkeen aloittaa lukion ulkomaalaisten ryhmässä.

Aiemmassa postauksessa uhkasin lopettaa koko blogin pidon, mutta olenkin tullut toisiin aatoksiin. Jatkan vielä kirjoittamista, mutta aiempaa harvempaan tahtiin. Oli myös kiva kuulla, että perheemme kuulumiset kiinnostavat muitakin. Varsinkin Ma´m jaksaa aina ilahduttaa kommenteillaan. Ihan hävettää, kun itse on niin laiska kommentoimaan sinne päin, mutta käyn aina lukemassa kuulumisesi (*vilkuttaa Ranskaan*), vaikka en kommentoisikaan.

Patterin mittarin tarkistus

Eilen asunnossamme kävi pieni, viiksekäs ja isomahainen patterin mittarin tarkastaja, joka otti jokaisesta patterista mittarin lukeman ylös, ja vaihtoi samalla siniset mittarit keltaisiin mittareihin. Älkää kysykö, mitä eroa on sinisellä tai keltaisella mittarilla? Saamamme kuitin mukaan ehkä ensi vuonna on vuorossa punaiset mittarit (väri liittyy ehkä jotenkin asunnon ikään tai aivan johonkin muuhun juttuun josta minulla ei ole mitään tietoa). En siis tiedä lämpömittareiden väreistä mitään, ja enkä jaksa kääntää netistä löydettyä kapulakielistä informaatiota siitä. Mittareiden värin lisäksi en ymmärrä, mitä teemme tarkistuskuitilla: pitääkö se lähettää vuokraemännällemme, vai onko se vain todistus siitä, että mittarit on luettu oikein?

Itse mittareista tiedän sen verran, että ne mittaavat lämmönkulutusta haihtumisen avulla, joten voidaan olettaa niiden tarkkuuden olevan luokkaa p#stä. Lohduttavaa on se, että naapurienkin mittarit näyttävät mitä sattuu, ja maksamme kaikki (viisi perhettä) yhdessä lämmityslaskun. Täkäläiset muuten rakastavat ”energian kalleuden vuoksi ”viileitä asuntoja, mutta tässä asuntokompleksissa yksi suomalainen perhe heittää tämän vuoden kustannukset taivaaseen. Nimittäin meidän patterit ovat olleet melkein täysillä jo syyskuun lopusta lähtien. Mitäs rakentavat niin heppoisia asuntoja ettei lämpö pysy sisällä. Täällä kun ei tunneta kolminkertaisia ikkunoita tai muitakaan lämpöeristeitä.

Yleisesti ottaen Saksassa energia on kallista ja asuntojen rakenteet ovat todella surkeita, joten olemme laittaneet jokaisen patterin taakse alumiinilla päällystettyä eristyslevyä, jonka pitäisi heijastaa lämpösäteily huoneeseen eikä eristämättömään ulkoseinään. En kyllä tiedä onko levyistä mitään hyötyä taloudellisesti? Saksalaisilla on muutenkin omituisia käsityksiä lämmityksestä ja huoneiden eri lämpötiloista eri vuorokauden aikoina, mutta siitä enemmän juttua myöhemmin.

Nixon kävi torstaina luokan kanssa teatterissa (Theater Mönchengladbach) katsomassa näytelmän ”Der Zauberer von Oz” eli Ozin taikuri. Jokainen vähänkään lukenut ihminen voi päätellä että kyseessä oli näytelmä kirjasta ”Ihmemaa Oz”, joka muuten tuli luettua Nixonille alle kouluikäisenä iltasaduksi. Poika muistaa vieläkin ”kammottavat pyöräihmiset.” Näytelmän arvostelu löytyy täältä saksaksi.

Näytelmä oli kuulemma osaksi musikaali ja taikuriesitys. Hyviä näyttelijöitä olivat pojan mukaan pohjoisen hyvä noita, jota esitti saksalainen tunnettu näyttelijär, ja Linnunpelätin. Totoa puolestaan esitti ihan oikea robottikoira. Nixon ymmärsi näytelmän hyvin saksaksi, ja jopa tunnuslaulu jäi soimaan päähään. ” Irgendwo über dem Regenbogen ” eli kansainvälisemmin tunnettu laulu ”Somewhere over the rainbow.”

Somewhere Over The Rainbow

Somewhere over the rainbow way up high
Theres a land that Ive heard of once in a lullaby
Somewhere over the rainbow skies are blue
And the dreams that you dare to dream
Really do come true

Blogi jää tauolle

Laitan blogini joksikin aikaa jäähylle, koska tällä hetkellä tuntuu siltä, että kirjoittamisesta on tullut lähinnä ikävä velvollisuus ja kirjoittamisen ilo on kadonnut matkan aikana kokonaan. Toisaalta tämä voi olla myös syysmasennusta. En tiedä kumpaa, mutta tauko on nyt paikallaan.

Lisäksi alkoi tuntua siltä, etten halua pitää tätä enää julkisena blogina, joten sukulaisille ja ystäville tiedoksi, että tämä blogi muuttuu salasanan taakse ja salasanan saa minulta sähköpostitse luultavasti tämän viikon perjantaihin mennessä tai myöhemmin ensi viikolla. Eli meidän perheen kuulumisten kirjoittelu jatkuu pienen tauon jälkeen salasanan takana.

Lisäksi haluan kiittää kaikkia ihania lukijoitani ja kommentoijia. Ehkä tapaamme vielä toisen blogin merkeissä blogistaniassa.

Auf Wiedersehen!

Pitkä viikonloppu

Kirjoitan melkein aina viikonlopun postaukset jälkikäteen, mutta toisaalta on mukava aloittaa ankea maanantaiaamu viikonloppua muistellen. Vaikka eipä pitkässä viikonlopussamme kovin paljon muistelemista kertynyt. Se kului lähinnä laiskotellessa ja elokuvia katsellessa. Lostin kolmas kausi pyörähti käyntiin perheessämme torstaina, ja lauantaina katsoimme yhdessä saksalaisten tuottaman perikato-elokuvan, joka kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä Traudi Jungen (Hitlerin sihteeri) näkökulmasta katsottuna. Se oli todella mukaansa tempaava tositapahtumiin perustuva elokuva. Kiitos H:lle vinkistä. Katsoin myös viidennen kauden Todella upeeta- komediasarjasta. Minusta on luultavasti tullut huumoritajuton kärttyisä vanha akka, koska Patsyn ja Ednan toilailut eivät kirvoittaneet enää kuin vaisun hymyn kasvoilleni. Sen sijaan Simpsonien keltainen perhe kutkutteli jälleen kerran nauruhermoja. Ehkä tilanne ei ole minun kohdaltani vielä aivan toivoton. Nixon puolestaan ahkeroi viikonloppuna ja valmistautui viikon päästä järjestettävään isoon saksankielentestiin.

Kuvassa Patsy poseeraa Madame Tussaudin vahakabinetissa vuonna 2006 keväällä.

Perjantaina kävimme ostoksilla Centrossa, joka osoittautui Itäkeskuksen tyyliseksi ostoshelvetiksi. Jos ostaminen ei jostain syystä innosta niin, Centron läheltä löytyy muutamia ajanviettopaikkoja kuten Sea Lifen merimaailma ja pieni huvipuisto. Tällä kertaa ostimme uudelle kameralle kantolaukun sekä kannettavaan dvd:en antennin. Antennin avulla voi kuulemma katsoa anopin luona tv:tä sängyssä. Luultavasti se oli tarpeellinen ostos. Ihmeen kärsivällisesti mieheni jaksoivatkin istua kävelykadun penkillä, sillä aikaa kun kävin ihastelemassa syksyn kenkämuotia mm. Deichmanissa ja tarttuipa mukaani alennuksessa olleet musta pitkähihainen bolero, löllövatsan peittävä mustaharmaa kukallinen t-paita ja punaiset muovihelmet (yht.25 €). Siskon vauvallekin löytyi söpö vakosamettinen asukokonaisuus. Centrosta suuntasimme lounaan jälkeen koottavien huonekalujen taivaaseen eli Ikeaan.

Miesten otsanahka alkoi kiristyä vasta koottavien keittiöiden -osastolla. En tiedä nousiko verensokeri liian ylös syömistämme tacoista, vai koetteleeko yli neljän tuntia kestävä shoppausmaratoni liikaa miesten hermoja. Juoksinkin suurempaa perhedraamaa välttääkseni suoraan kangasosastolle. Tarkoitus oli ostaa verhokangasta olo- ja vierashuoneeseen, mutta juuri etukäteen valitsemani kankaat oli myyty loppuun, ja ei ollut aikaa miettiä uusia vaihtoehtoja. Miehet eivät ymmärrä sitä, kuinka monta tekijää on otettava huomioon kankaita valittaessa: valon läpäisevyys, ommeltavuus, haluttu tunnelma, sisustuksellisuus jne. Sain sentään napattua keltaiseen ostospussiin: mustavalkoisia tyynynpäällisiä, mustan torkkupeiton, mustavalkoiset koivupaneeliverhot ja listat sekä valkoiset suojaruukut. Huomasitte varmaan, että minulla on menossa joku mustavalkoinen kausi, jonka koin viimeksi teini-iässä. Silloin vaatteet olivat mustia, kynsilakka oli mustaa, musiikki oli mustaa ja huonekalut valkoisia, joten olen varmaan nyt siirtymässä keski-iän kriisiin.

Loppujen lopuksi hymykin ilmestyi kasvoille, kun Nixon älysi ostaa Ruotsi-kaupasta kotimatkaa varten Alladinia. Tosin ärsyyntymisviisari heilahti jälleen uhkaavasti punaisen puolelle, kun havaitsimme, että Maraboun väki oli päättänyt poistaa parhaimman konvehdin (Noisetten) rasiasta. No, elämässä ei aina saa mitä haluaa!

Hauskaa maanantaita!

Datiivilaulu

Nixon keksi kokeeseen lukiessaan datiivilaulun (sävelmänä Jaakko kulta).

Aus, bei, mit, nach.
Aus, bei, mit, nach.

Seit, von, zu.
Seit, von, zu.

Alle mit dem dativ.
Alle mit dem dativ.

Dem, den, der.

Löytyykö teiltä muita muistisääntöjä saksankielen opiskelua varten?

Kissakuvahaaste 42: Matkalla

Kissakuvahaasteen teemana oli tällä viikolla "matkalla". Kuvat on tällä kertaa lavastettu lihatikkujen avustukselle, vaikka olisi se onnistunut ilman houkutteluakin. =) Halusin tuoda esiin sen, että meidän kissa rakastaa lentomatkailua ja vihaa yli kaiken autossa matkustamista. Meillä ei ollut valitettavasti yhtään kuvaa Helgan lentomatkasta. Manipuloidussa kuvasarjassa Helga sujahtaa onnellisena lentokoppaan (huomatkaa kuinka pienen sen täytyy olla mahtuakseen istuimen alle), sen sijaan Helga täytyy puoliväkisin tunkea huomattavasti isompaan automatkustuskoppaan. Lisäksi varoituksen sana kaikille kissan kanssa lentäville: Feliwayn feromonisuihkepulloa ei saa kuljettaa lentoteitse sen alkoholipitoisuuden vuoksi, ei edes ruumassa.

Joko lähdetään?
Jee! Odota vähän niin pääsen matkustusvalmiuteen.
Valmiina ollaan!

Pyhäinpäivän viettoa

Tänään (31.lokakuuta) jenkeissä vietetään pyhäinpäivän aattoa eli halloweeniä. Kotisuomessa pyhäinpäivää vietetään laskujeni mukaan tulevana lauantaina 3.marraskuuta. Huomenna (1. marraskuuta) vietämme täällä pyhäinpäivää (Allerheiligen) katolisen kirkon kalenterin mukaisesti. En ole aiemmin huomannutkaan, että joidenkin yhteisten juhlapäivien viettoajat vaihtelevat maittain. Meillä ei ole mitään pyhäinpäiväperinteitä, mutta olisi mukavaa viedä kynttilä hautausmaalle jo poismenneiden rakkaiden muistolle. Kunhan löytäisin ensin hautausmaan lähialueelta.

Yleisesti ottaen pyhäinpäivän vieton täällä näkee mm. halloweenkoristeista; Altstadissa roikkui jo viime viikolla katujen yllä muoviluurankoja, ruokakauppojen hehkuvan oransseista kurpitsapinoista ja hautausmaille vietävistä kimpuista, joissa on mm. havuja, jäkälää, siemenkotia. Viime viikonloppuna televisiosta sai katsella kauhuelokuvia monta tuntia putkeen, jolloin m inäkin viihdyin harvinaisen hyvin koko illan tv:n ääressä. Loppujen lopuksi pyhäinpäivää vietetään lähes samalla tavalla kuin Suomessakin. Ehkä koristellaan hitusen värikkäämmin ja juhlitaan iloisemmissa tunnelmissa. Ensi viikolla onkin taas uusi juhlapäivä eli St. Martinstag (Pyhän Martinin päivä), jolloin kaupungilla on lyhtyjä kantavien lasten muodostamia juhlakulkueita ja myöhemmin illalla laulavat lapset kerjäävät karkkia ovelta ovelle. Siitä enemmän ensi viikolla.

Pyhäinpäivän ansiosta vietämmekin pitkää viikonloppua. Nixonilla on lomapäivinä sekä torstai että perjantai. Mieskin otti perjantain vapaaksi, niin meillä on vihdoin aikaa tutustua lähialueen nähtävyyksiin, ja ehkäpä käymme myös ostoksilla Operhausenin Centrossa, joka on iso ostoskeskus (10 500 parkkipaikkaa), ja se on kuulemma nähtävyys itsessään.

Kävimme Nixonin kanssa maanantaina ostamassa uuden toppatakin ja siihen sopivan pipon. Lämpötilat ovat laskeneet sen verran alas, etenkin aamuisin, ettei pelkällä syystakilla enää tarkene. Yhtenäkin aamuna maa oli aivan kuuran peitossa. Seuraavana päivänä Nixonin opettaja naureskeli pojan pipolle, ja kysyi: ”Tiedätkö, mitä pipossa oleva teksti tarkoittaa?” Poika puisti päätään, ja opettaja selitti, että sana tarkoittaa ihmistä, joka joutuu pakenemaan omasta kotimaastaan poliittisten tai uskonnollisten erimielisyyksien vuoksi. (Mielestäni ei mikään hyvä selitys. Kaikki toisinajattelijat eivät ole pakolaisia.) Nixon tuli nauraen koulusta kotiin ja sanoi minulle: ”Katsohan, olen poliittinen pakolainen nro 75.” Meille tosin jäi epäselväksi kummalle asialle opettaja oikeastaan nauroi: Ajatukselle suomalaisesta poliittisesta pakolaisesta, vai pojallemme, joka on luokkansa ainoa kriittinen toisinajattelija?

Alla on anonyymikuva ”toisinajattelijastamme” päällään uusi takki ja pipo.

Miksi kissanomistaja nukkuu huonosti?

City-lehdestä löytyi mainio videoklippi. (Laitoin sen linkin taakse, koska en ole varma tekijänoikeuksista.)

Tällaista meillä on joka aamu. Ihan oikeasti. =)

Hiihtokilpailun tunnelmia

Uusi varoittava liikennemerkki oli ilmestynyt katukuvaan; pyörätie muuttuu hiihtoladuksi.


















Lumi on maassa, lehdet puissa ja hiihtäjät valtaavat kadun.








Kilpailun osanottajamaiden liput oli ripustettu kadun varrelle.

Kilpailijat lähtevät matkaan ja taustalla virtaa harmaassa apeudessaan Rein-joki.











Hiihtokilpailut pidettiin keskellä kaupunkia. Kuvan molemmin puolin ovat hiihtoladut ja keskellä kävelykatu, jonka varrelta sai katsoa kilpailijoiden etenemistä, joka suoraan ladulta tai näytöltä.









Raatihuoneen eteen oli kasattu ylimääräisestä lumesta lapsille pulkkamäki.

Hyvä Suomi!

Bloggaus on nyt jäänyt vähemmälle ajalle, koska sain tällä viikolla uuden ihanan lelun, digikameran, ja aika on kulunut säätöjä opetellessa ”saksankielisen manuaalin turvin”. Onneksi kauppias lupasi lähettää parin viikon kuluessa postitse myös suomenkielisen oppaan. Löysin tosin netistä myös englanninkielisen oppaan, mutta tuleepahan harjoiteltua samalla saksaa. Nyt on jotain hajua objektiivin aukon suuruudesta, valotusajan pituudesta ja valon määrästä, mutta luultavasti opittavaa riittää koko elämän ajaksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen vihdoinkin löytänyt oman ilmaisukanavani, jossa tasapainottuu mukavalla tavalla tekniikka ja itseilmaisu. Minun suullani, kun ei suloisia säveliä hyräillä, kädelläni ei henkeäsalpaavia tauluja maalata tai merkittäviä romaaneja kirjoiteta, mutta ehkä elämäni aikana muutama onnistunut valokuva napataan. Toiveissa on.

Formuloista sen verran, että Kimi Räikkönen on täällä todella suosittu, jopa ennen maailmanmestaruuttaan, mikä varmaan osittain johtunee hänen edustamastaan tallista (Ferrari). Täkäläiset pitävät myös todella paljon Kimin ”Iceman” – tyylistä, jota korostavat pohjoisen hailakansiniset silmät ja puheen ihana vaatimattomuus. Ihmiset jopa tietävät hänen vaimonsa missitittelit, joita minun on vaikea muistaa: ”Olikohan se Miss Skandinavia, tai jotain sinnepäin?” Toisaalta hävettää, ettei suomalaisena tiedä moista, mutta kun minua ei ole koskaan kiinnostanutkaan ihmisten tittelit.

Huomenna menemme seuraamaan hiihdon MM-cupin osakilpailua, josta selostus tulee jossain vaiheessa blogiini, ja tietenkin hurraamme kovaa mm. Virpi Kuituselle. HYVÄ SUOMI (Kimille ja huomisen hiihtäjille)!

Viikonlopun viettoa ja upea nettilöytö

Olipas ihanaa nauttia rauhallisesta viikonlopusta kotona. Sain kietoutua lämpimän peiton alle, maistella mausteista kuumaa glögia, jossa muuten poltin ylähuuleni ja etusormeni. Vieläkin kirveltää. Glögin lipittelyn lomassa katsoin DVD:ltä koko Forsytein tarun (2002) kahden päivän aikana eli vietin tv:n ääressä lähes 12 tuntia, ja itkin miltei joka kohtauksen jälkeen. Harvinaisen hienosti toteutettu sarja. Juoni toimi hyvin, henkilöt olivat uskottavia ja heihin pystyi samastumaan, jopa sarjan pahis Soames herätti sympatioita, ja visuaalinen ilme oli upea. Kohtausten taustoihin oli luultavasti haettu inspiraatiota sen ajan taitelijoiden töistä. Esimerkiksi silloin, kun Fleur vie rakastetulleen Jonille eväskorin pellolle, niin voisi kuvitella astuvansa sisään Monetin maalaukseen.

Sarjan innoittamana haluaisin myös lukea alkuperäisen John Galsworthyn kirjoittaman romaanin, Forsytein tarun. Harvoin elokuva tai tv-sarja innoittaa minua lukemaan jonkin teoksen, koska romaanit yleensä pilataan niissä tunnistamattomaksi ylisentimentaaliseksi mössöksi kuten Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Toisaalta lukuisten huonojen sovitusten joukkoon mahtuu myös miellyttäviä poikkeuksiakin kuten Taru sormusten herrasta trilogia tai Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo BBC:n tv-sarjana vuodelta 1995.

Seikkailin netissä etsien romaania nettikaupoista ja löysinkin sen lopulta ilmaiseksi Guttenberg-projektin sivulta. Romaani oli valitettavasti saatavana vain englanninkielisenä versiona. Minun kielitaidollani kun ei sisäistetä minkään vieraskielisen romaanin syvällistä merkitystä eikä sen kielellistä estetiikkaa, joten luenkin yleensä vain tenttikirjoja vieraalla kielellä. Niissä kun ei tarvitse hallita kuin oman alan tieteellisen sanaston ja sanojen nyansseista ei tarvitse välittää. Projektin sivulta löytyy myös teoksia suomenkielellä kuten Juhania Ahoa, Minna Canthia ja Henrik Ibseniä. Sivulta ei tosin löydy, ainakaan suomeksi, uudempaa kaunokirjallisuutta tekijänoikeuksien vuoksi, mutta kyllä se kirjaston joksikin aikaa korvaa. Ja sen romaanin aion ostaa tutun divarista, kunhan pääsen käymään taas Suomessa.

Koska meillä on joulu...?

Täällä kaupat ovat jo täynnä jouluaiheista krääsää: joulukoristeita, joulukakkuja, piparkakkuja, joulukalentereita jne. Onneksi joululaulut eivät vielä soi markettimme kaiuttimista, muuten voisin olla jo kurkkua myöten täynnä koko joulua jo ennen varsinaista juhlapäivää. Toisaalta saksalainen jouluinnostus on jo tarttunut myös meihin. Ostimme nimittäin kahta erilaista Glühweinia (glögiä), jota on tarkoitus maistella tänä iltana.

Oikeanpuoleinen pullo on perinteistä EU-merkittyä Nürbergin hehkuviiniä, joka on maustettu mm. mustikoilla, aniksella, kardemummalla, muskotilla, neilikalla, kanelilla, appelsiini- ja sitruunakuorilla. Vasemman puoleinen hehkuviini on myös valmistettu Nürbergissä, ja se on maustettu neilikalla, kanelilla, appelsiini- ja sitruunakuorilla. Yksi hehkuviinipullo maksoi noin kaksi euroa. Valitettavasti en löytänyt Nixonille alkoholitonta glögiä, joten poika saa tällä kertaa tyytyä orange colaan. Hassua, mutta totta, meidän joulunodotus alkaa täällä jo lokakuussa, ja Suomessa aloitimme joulutohinat glögimaisteluineen vasta joulukuun alussa. Suomea pidetään maailmalla muka joulumaana?

Lämmintä ja mausteista joulunodotusta kaikille!

Mitä minun pitikään tehdä?

Minun pitäisi tänään:

a) käydä kaupassa ja pankissa,
b) lähettää paketti ja kortti Suomeen,
c) siivota keittiö,
d) kirjoittaa kirje pikkumummille,
e) viedä pahvit kierrätykseen,
f) muokata housuni kaventamalla ne,
g) siirtää talviasusteet pahvilaatikosta eteisen kaappiin,
h) tehdä saksankielen läksyt
i) lukea kierrätyshesari,
j) soittaa kaverille,
k) lukea tenttikirjaa,
l) ja ostaa lahja.

Mitä teen:

a) tarkistan nettikaupasta tilaukseni tilan ja maksan laskun nettipankin kautta,
b) lähetän sähköpostia ja e-kortin,
c) siivoan koneeni viruksista ja muusta roinasta,
d) kirjoitan omaan blogiini,
e) vien kuvia kuva-arkistosta photobuckettiin,
f) muokkaan ruokablogini ulkoasua,
g) suunnittelen blogini ulkoasun muuttamista talvisemmaksi,
h) teen saksankielenharjoituksia netissä,
i) luen samat uutiset eri nettilehdistä,
j) chattaan kaverille
k) googletan tentin aihepiiristä,
l) ja etsin lahjaideoita netistä.

Olenkohan muuttumassa kokonaan virtuaaliseksi?

Kissakuvahaaste 40: Tilanne

Hups! Minähän vain nautin massurapsustelusta ja yhtäkkiä olenkin aivan nurinniskoin?

Servus!

Matkustaminen on mukavaa, mutta kaksi peräkkäistä viikonloppua reissussa ei ole enää rentouttavaa vaan väsyttävää. Reissukuvaukset jäävät siis joksikin aikaa tauolle, kunnes saamme inspiraation uudesta matkakohteesta. Tarkoitus olisi tämän vuoden puolella vielä käydä Luxemburgissa ja Hollannissa.

M´mam kyseli (vahingossa mainitsemastani) ruokablogistani. Se ei ole salainen, mutta julkaisen sen vasta sitten kun siellä on jotain luettavaa. Tällä hetkellä siellä on vain kaksi postausta, jotka käsittelevät kaalilaatikkoa ja bratwurstia. Ei siis vielä mitään mielenkiintoista luettavaa. Linkki sinne ilmestyy blogissani lähitulevaisuudessa.

Jos haluatte tietää, miksi ylhäällä oleva kuva liittyy tähän postaukseen, niin voinhan sen teille kertoa. Kuvassa olevaan oranssiin säästöpossuun mieheni tiputtaa ylimääräiset kahden euron kolikot, joilla maksetaan lomamatkojemme pienet ostokset kuten lomalentojen drinkit. Seuraavan kerran kun näette maailmalla suomalaisen perheen raahaamassa mustaa nahkaista kolikkopussia täynnä kahden euron kolikoita, niin olette törmänneet meihin. Meidät tunnistaa kolikkopussin lisäksi myös mustasta vetolaukusta;) Possun vieressä näkyy osa keittokirjakokoelmaani, jota en enää täydennä tilanpuutteen vuoksi. Sitä paitsi netistähän ne kaikki reseptit nykyään löytyy, ja kohta myös minunkin.

Hauskaa tiistaipäivää kaikille!

Terveisiä Brysselistä!

Viime viikonloppuna kävimme kannustamassa Suomen jalkapallon maajoukkuetta Brysselissä. Peli päättyi tasapeliin 0-0, vaikka Suomen joukkue teki kaksi maalia ja peli oli yleisesti ottaen parempaa kuin Belgian joukkueen. Tunnelma Suomen fanikatsomossa oli huikea. Lippuja suomikatsomoon oli myyty yli 2 000. Edessämme istui joukko saksalaisia suomifaneja ja takana brittejä, jotka huusivat hieman murteellisella suomella: ”Hakkaa päälle!”, aivan kuin 400 vuotta sitten, kun taistelimme yhdessä ”katolisia” vastaan 30-vuotisessa sodassa. Ohessa on videomateriaalia Belgia-Suomi -pelistä.

Ajoimme suoraan Belgian läpi Brysseliin autolla ja takaisin tulimme Hollannin kautta. Matka-ajassa ei ollut mainittavaa eroa, mutta vaihtelu virkistää. Hollannin puoli osoittautui yllättävän metsäiseksi ja Belgian puolella oli söpöä maalaismaisemaa pikkukylineen ja lehmänkantturoineen. Brysselissä käytimme metroa, joka oli muuten maailman sekavimmin esitetty liikennejärjestelmä. Eri linjoja kuvaavat värit olivat lähivärejä (punainen ja keltainen), tai ne esitettiin samalla värillä, mutta eri viivan vahvuuksin. Liikennesuunnittelijoilla ei ollut alkeellisintakaan tietoa käytettävyydestä. Huonon metron kartan lisäksi liikkumista haittasi myös se, ettei asemilla ollut merkitty päätepysäkkiä, joten ei-paikallinen joutui arvaamaan meneekö linja pohjoiseen vai etelään. Turistin sai ymmälleen myös koko kaupungin kattava joukkoliikennekartta, johon oli merkitty mahdollisimman epäloogisesti ja iloisin värein kaikki mahdolliset bussi-, juna- raitio- ja metrolinjat. Ei ihme, että euvirkamiesten suoltama hallintokieli kuulostaa niin sekavalta, kun täytyy elää moisessa ympäristössä. Myönteistä Brysselin joukkoliikenteessä oli erittäin halpa, vain 4 € maksava, yhden päivän lippu kahdelle hengelle.

Brysselissä ei ollut kovinkaan paljon nähtävää. Atomiumin näimme jalkapallokentän vieressä upeassa sinisessä yövalaistuksessa. Ennen illan peliä kävimme katsomassa kuuluisan ”pissapojan” eli Manneken pissin. Vaatimattoman kokoisen suihkulähteen ympärillä parveili iso lauma turisteja räpsimässä kuvia pienestä pronssisesta pissaavasta pojasta. Tiesittekö, että pojalla on yli 600 erilaista pukua, jotka ovat näytteillä kaupungin museossa. Ensimmäisen puvun poika sai vuonna 1698 ja sen jälkeen pukuja onkin kertynyt aina joulupukin asusta suomalaiseen ylioppilaslakkiin. Näimme myös yhden Euroopan kauneimmista toreista eli Grand Palacen. Torin varrella ovat mm. Brysselin kaupungin talo ja museo.

Ylhäällä olevassa kuvassa on Manneken Pissin suihkulähde ja alhaalla olevassa kuvassa lähikuva tällä kertaa vain vettä pissaavasta pojasta. Alkuperäinen patsas varastettiin 60-luvulla, joten kuvassa oleva patsas on kopio alkuperäisestä.

Ylhäällä olevassa kuvassa on Grand Palacen aukiota ja alhaalla olevassa kuvassa on aukiolla oleva epäsymmetrinen kaupungintalo.

Brysselin yleisilme oli melko rähjäinen Euroopan pääkaupungiksi lukuun ottamatta turistien kansoittamaa keskustaa ja parlamentin aluetta. Yövyimme lähellä keskustaa olevassa kiinalaisten pitämässä hotellissa ChaoCowssa, joka oli aivan Noordstationin (yksi Brysselin pääasemista) vieressä. Hotelli sijaitsi kahden toisistaan poikkeavan alueen rajalla. Pohjoisessa alue oli rähjäistä maahanmuuttajien kansoittamaa slummia ja etelässä oli lasisia ultramoderneja virastotaloja. Hotellin vieressä olevalla kadulla huntupäiset maahanmuuttajat ostivat ja myivät omia tuotteita ja rinnakkaisella kadulla näyteikkunoissa pyörivät kebabrullat vaihtuivat kyllästyneen näköisiin prostituoituihin. Ei mikään miellyttävä paikka kävelemiseen päivälläkään. Onneksi saimme auton parkkiin poliisiaseman viereen.

Kuvassa hotellin ikkunasta otettua kuvaa Brysselin liikerakennuksista ja pohjoisesta rautatieasemasta. Arvaa nukuimmeko yön hyvin? Junat kolisivat ja poliisin pillit ujelsivat läpi yön.

Belgiassa puhutaan kolmea kieltä: hollannin murretta eli flaamia, ranskaa ja saksaa. Erään belgialaisen huoltoasemayrittäjän mukaan he puhuvat turistin kanssa mieluummin saksaa kuin englantia, mikä on ihan kiva juttu näin saksankielenopiskelijan kannalta. Vaikka englanti on nykyajan lingua franca, niin ei sillä pärjää kaikkialla. Tosin alkeellinenkin ranskan kielen taito olisi ollut ihan tarpeellista, sillä noin 50 % väestöstä on ranskankielisiä ja vain 1 % väestöstä puhuu äidinkielenään saksaa.

Kuvassa olevasta pienestä suklaapuodista ostimme belgialaisia tryffeleitä.

Tuliaiseksi ostimme (omaan käyttöön) belgialaista suklaata ja olutta. Kuuluisia olutmerkkejä ovat mm. Stella Artois, Maes, Leffe ja Grimbergen, joista tulee kommenttia ruokablogiin. Ja belgialainen suklaa- Se on taivaallista!!!

München II: Oktoberfest

Münchenin matkakertomus jatkuu oluenhuuruisella tekstillä Oktoberfestistä, ja sen jälkeen muutama sana Münchenin kaupungista ja Deutsche Museumista.

Oktoberfestin sisääntuloportti.

Perjantai- ja lauantai-iltana nautimme paikallisten panimoiden tuotteita Oktoberfestillä. Oluen lisäksi maistoin myös makeaa ”Radleria”, joka on puoliksi oluen ja sitruunalimonadin sekoitus. Jos et halua tulla aivan huppeliin muutaman tuopillisen jälkeen, niin ”Radler” on aivan hyvä vaihtoehto oluelle.

Tätä varten Oktoberfesteillä tullaan.Kuvassa Hofbräun panimon massit (1 litra olutta).

Oktoberfest on vuosittain järjestettävä kaksiviikkoinen sadonkorjuujuhla. Juhla järjestettiin ensimmäistä kertaa lokakuun 12. 1810, jolloin Bavarian kruunuprinssi Ludwig meni naimisiin prinsessa Therese von Sachsen-Hildburghausen kanssa. Siitä lähtien juhla on pidentynyt viisipäiväisestä tapahtumasta kahden viikon mittaiseksi ja siirtynyt osittain syyskuun puolelle lämpimämpien säiden takia. Paikalliset kutsuvat Oktoberfestiä nimellä Wiesn, koska se sijaitsee niityllä (Wiese). Paikalliset panimot ovat pystyttäneet niitylle 14 oluttelttaa, jotka tarjoavat vain omia tuotteita. Alueella on myös huvipuisto. Sinne pääsee S-bahnalla jäämällä Hackerbrücke -pysäkille ja seuraamalla kansallispukuista (miehillä nahkaiset polvihousut ja usein punavalkoruudulinen paita sekä naisilla liivihameet) ihmisvirtaa juhla-alueelle.

Olutteltta ulkoa. Ei oikein muistuta suomalaista kaljatelttaa.

Tänä vuonna juhlijoita oli 6,2 miljoonaa, jotka joivat yhteensä 6,7 miljoonaa litraa olutta. Juhlijan kannattaa muistaa, että olutta saa vain yhden litran annoksina eli maßinä. Tänä vuonna ”maß” maksoi 8 € tippeineen. Oluen lisäksi paikalta saa ruokaa kuten paistettua kanaa (baijeriksi ”Hendl”). Periaatteessa olutta saa tilattua vain pöydästä, mutta esim. lauantaina kaikki 100 000 istumapaikkaa olivat täynnä, joten tarjoilijat joustivat ja tarjoilivat myös käytäville. Jos haluaa pöydän isommalle porukalle, niin kannattaa tulla ajoissa paikalle ja silloinkin istumapaikat löytyvät useimmiten vain ulkoterassilta, koska teltan sisällä olevat paikat on jo varattu jopa vuotta aikaisemmin. Meillä oli onnea matkassa, että pääsimme istumaan illalla myös sisätiloihin, jossa on parhaimmat menot (mm. orkesteri). Vajaan pöydän näkyessä kannattaa aina kysyä onko siinä tilaa? Baijerilaiset ovat hyvin ystävällisiä ja tiivistävät tarpeen vaatiessa. Juttuseuraa pöydistä löytyy aina useammalla kielellä, vaikka laulavaa baijerin murretta ei tahdo millään ymmärtää.

Erään olutteltan sisältä. Kuten huomaatte tungos oli valtava, mutta istumapaikkoja riitti silti, kunhan jaksoi silmä kovana tähyillä vapaita paikkoja.

Seuraavan kerran kun joku suomalainen asiantuntija puhuu ”eurooppalaista juomakulttuurista”, niin suosittelen henkilöä käymään Oktoberfestillä: väsyneitä juhlijoita nukkumassa puistossa, rähinöitä, sammuneita pöydissä, oksentelua ja eri asteisessa humalatilassa hoipertelevia asiakkaita. Ei suomalainen juomakulttuuri poikkea kovinkaan paljon esim. italialaisesta, saksalaisesta tai englantilaisesta. Lukuun ottamatta siinä, että eurooppalaiset tyhjentävät rakkonsa sisätiloissa. Lasten kanssa liikkuvien kannattaa paikalla käydä päivällä, kun meno on vähän rauhallisempaa.

Yli puolet Oktoberin asiakkaista olivat sonnustautuneet kuvan mukaisiin kansallispukuihin. Naisten asut olivat erivärisiä ja pituisia, myös miesten polvihousujen pituus vaihteli shortseista kuvassa näkyvään pituuteen asti. Erittäin suosittuja olivat myös erilaiset kansanomaiset villaneuleet. Niillä, joilla ei ollut kansallispukua, sonnustautuivat erilaisiin hattuihin (ks. kolmanneksi ylin kuva).

Lauantaina söimme ennen Oktoberfestille lähtöä Baijerilaisessa ravintolassa Donisil. Ravintola löytyy aivan Marienplatzin läheltä. Lähes kaikki perinteiset saksalaisruoat maksoivat 7,80 € ja annokset olivat saksalaiseen tyylin mukaan isoja. Oktoberfestin takia ravintolat olivat yleensä aivan täynnä, mutta pöydän löysi, kunhan jaksoi kierrellä jonkin aikaa.

Koko kaupunki oli täynnä koristeellisia mastoja. Kuvassa oleva masto löytyi kauppatorilta.

Sunnuntaina vietimme lähes koko päivän Deutsches Museumissa, joka on yksi maailman suurimmista tiedemuseoista. Sinne pääsee S-bahnalla Isartor -pysäkille, josta on lyhyt kävelymatka museoon. Kävelymatkan aikana ylitimme kirkkaan ja sorapohjaisen Isar-joen. Perhelippu museoon maksoi 17 €. Museon näyttelyt olivat suurelta osin vuorovaikutteisia. Vierailija pystyy suorittamaan pieniä kokeita ja testaamaan eri laitteita. Me kokeilimme, montako volttia irtoaa maailman ensimmäisestä sähkömoottorista, miten tiheys vaikuttaa kappaleen painoon ja kuinka hyvin sähkövirta kulkee ihmisen läpi.

Maailman ensimmäinen sähkömoottori, jonka toimivuutta sai kokeilla.

Kuten huomaatte, vietimme aikaa lähinnä luonnontieteidenosastolla, jossa oli omat näyttelyt: öljyjalostukselle, metalli- ja koneteollisuudelle, keramiikan- ja lasinvalmistukselle jne. Kaiken huipuksi näyttelyt kattoivat lähes koko teollisen ajanjakson aina morsetuslaitteesta videopuhelimeen ja useimmista kerrottiin kansantajuisesti myös niiden toimintaperiaatteet.

Saksalaista täsmällisyyttä museossa. Sähköpylväiden pienoismallit oli luetteloitu eri käyttötarkoituksin.

Olisimme varmaan viihtyneet siellä koko päivän, mutta jalat tekivät lakon ja pää oli aivan pyörällä kaikesta ihmisen tähän mennessä tuottaman tekniikan määrästä, joten suuntasimme kohti lähintä ravintolaa. Sitä ennen kävimme museon pihalla olevassa simulaattorissa Michael Schumacherin kyydissä. Formulakyyti ei oikein vakuuttanut, sama kuin olisi katsellut pleikkarin formulapelin uusintaa tavallista isommalta näytöltä. Aivan museon vieressä sillan kupeesta löytyikin kiinalainen ravintola Wok&Roll, jonka erikoisuutena oli liukuhihnalla pyörivä sushi-bufee (14 €). Ajatus raa´asta kalasta houkutti, mutta päädyimme kolmen hengen päivälliseen, joka sisälsi pöytään tarjoiltuna keiton, uppopaistetut alkupalat, joissa jokaisessa oli erilainen täyte, kolme liharuokaa (ankkaa, härkää ja possua) sekä jälkiruoaksi vesimelonia ja jäätelöä. Hinta-laatusuhde oli erinomainen.

Maanantaina nukuimme pitkään, veimme lentolaukun hbf:lle säilytykseen ja suuntasimme Marienplatzille, jonka läheisyydestä löytyvät kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Käväisimme kauppatorilla, jossa myytiin mm. Weißwürstia (valkoista aivoista tehtyä makkaraa) ja Leberkäseä (makkaravanukasta), jotka molemmat ovat Baijerilaisia herkkuja. Torilla oli myös useita edullisen näköisiä kalaravintoloita. Seuraavana kohteena oli Münchenin kuuluisin olutupa, Hofbräuhaus, jonka sisätiloihin mahtuu tuhansia janoisia oluenystäviä. Itse asiassa yritimme jo lauantaina (päivällä) käydä siellä, mutta emme jaksaneet jonottaa sisäänpääsyä. Tällä kertaa tilaa oli sen verran, että pääsimme kulkemaan koko valtavan olutbaarin läpi. HBH mahtaa olla maailman ainoa baari, jossa oma turistimyymälä ja jonne asiakkaat eivät välttämättä tule syömään ja juomaan vaan kulkevat baarin läpi kuin ”turistit”. Sunnuntaina päättyneen Oktoberfestien jälkeiset jatkobileet jatkuivat siellä ja väsyneen näköinen orkesteri yritti viihdyttää meluavia asiakkaita keskellä päivää. Tällä kertaa emme pysähtyneet tuopilliselle, koska olimme jo juoneet tarpeeksi monta maßia Hofbräun teltassa Oktoberfestillä.

Kuvassa oikealla Münchenin kuuluisin oluttupa Hofbräuhaus ja etualalla on Hard Rock Cafen terassi.

Lähdimme takaisin Marienplatzille, josta löysimme kahvilan aivan raatihuoneen edestä. Loppuajan seurasimmekin ”olutmainoskuvausta” viereisessä pöydässä. Mallien piti juoda vaahtoavaa olutta ja saada olutviikset ylähuuleen, mikä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Kuten kaikki oluen ystävät tietävät, että vaahto laskeutuu jossain vaiheessa ja se ei ole yhtä kestävää kuin saippuavaahto. Innokas miespuolinen tarjoilijamme kiirehti auttamaan kuvauksessa ja olutta vispatessaan kopautti lopulta tuopista pohjan rikki, jolloin olut valui tyttöjen syliin. Oli mielenkiintoista ja hauskaa seurata mainoskuvausta aivan lähietäisyydeltä.

Kuvassa Marienplatzin aukiota ja taustalla siintää remontissa ollut Rathaus.

Kiitokset T:lle ja P:lle vieraanvaraisuudesta! Tulemme varmaan vierailulle uudestaan, mutta tuskin festivaalien aikaan;)

München I: Dachaun keskitysleiri

Yleistä tietoa Dachaun keskitysleiristä

Dachaun keskitysleiri (1933-1945) oli ainoa leiri, joka oli toiminnassa koko natsihallinnon ajan. Se sijaitsee noin 16 km päässä Münchenistä lähellä Dachaun kaupunkia. Leirille pääsee Münchenin keskustasta S-bahnalla (S2) Dachaun pysäkille, josta pääsee paikallisbussilla (nro 726) suoraan leirin edustalle. Sisäänpääsy leirialueelle ja museoon on ilmaista. Alue on erittäin laaja, joten kannattaa varata aikaa. Me kiertelimme aluetta peräti kolme ja puoli tuntia ja silti päärakennuksessa sijaitseva museokin tuli vain katsottua pikaisesti läpi.

Leiri koostuu kahdesta alueesta: varsinaisesta leiristä, jossa oli 32 parakkia, hallintorakennukset ja vankila, sekä krematorioalueesta. Päärakennuksessa on leirin museo, jossa on mm. kertomuksia vankien elämästä, vangeille kuuluneita tavaroita ja yleensä keskitysleirien toiminnasta koko sodanaikaisen Saksan alueella. Alueella oli myös sodanjälkeen pystytetyt neljä uskonnollista muistomerkkiä (katollinen, ortodoksinen, protestanttinen ja juutalainen) leirillä kuolleiden ja eläneiden vankien muistoksi. Aivan leirialueen takana on Karmeliittaluostari, joka ei ollut lauantaina auki.

Leirillä kaksi parakkia oli rakennettu uudelleen vastaamaan leirin aikaista tilaa (vankien sängyt, vessat ja pukukaapit), ja muista parakeista oli jäljellä vain perustukset. Parakissa vankien päivä alkoi klo 4 aamuyöstä ja nukkumaan he pääsivät klo 9 illalla. Vangit työskentelivät joka päivä 15 tuntia mm. ompelimossa. Sunnuntai oli ainoa vapaapäivä, jolloin vangit saivat seurustella toistensa kanssa ilman vartijoita ja antoivat ehkä leipäpalan nälkiintyneelle toverilleen parakkien välissä olevalla ”vapauden ja inhimillisyyden tiellä”, joka toimi vastakohtana leirin muulle epäinhimilliselle toiminnalle. Leirissä oli myös kirjasto, josta vangit saivat halutessaan lainata saksankielistä kirjallisuutta. Leirissä harjoitettiin myös kulttuuritoimintaa esim. kuorolaulua.

Leirillä oli yli 200 000 vankia yli 30 eri maasta, joista viisi vankia oli Suomesta. Leirin vangit olivat assosiaalisia, romaaneja, kommunisteja, juutalaisia, homoseksuaaleja ja muita natsihallinnon vastustamia henkilöryhmiä. Dachaun keskitysleiri oli lähinnä työleiri eikä tuhoamisleiri kuten Auchwitz-Birkenau. Silti leirillä kuoli yli 25 000 vankia pääasiassa sairauksiin, aliravitsemukseen ja itsemurhiin. Leirillä myös tapettiin työkyvyttömiä vankeja. Leirillä oli kaksi krematoriorakennusta, joista uudemmassa oli myös suihkuhuoneeksi naamioidut kaasukammiot syklon-B panossäiliöineen. Kaasukammioita ei kuitenkaan koskaan käytetty tässä leirissä. Leirin yksi parakki oli varattu lääketieteellisiä kokeita varten. Saksan ilmavoimien lääkärit testasivat painekammiossa ihmisten selviytymistä korkeassa ilmanalassa, tutkivat kylmävesialtaissa hypotermian vaikusta vankeihin ja meriveden käyttöä juomavetenä. Lisäksi vangeilla testattiin erilaisten tautien (malarian) tarttuvuutta ja hoitokeinoja. Esimerkiksi eräskin vanki joutui syömään yhden päivän aikana yli 200 tablettia. Erityisesti mieleeni jäi kummittelemaan museossa esillä ollut kuvasarja painekammiokokeeseen osallistuneesta juutalaisvangista, joka sai sen seurauksena veritulpan aivoihin. Painekammiokokeissa kuoli 80 vankia ja loput 120 hengissä selvinnyttä ammuttiin kokeiden jälkeen.

Valokuvia Dachaun keskitysleiristä.

Lisää kuvia löytyy kuva-arkistosta

Leirin tuloportissa luki toivoa herättävästi sinne tuleville vangeille kehoitus: "Arbeit macht frei." (Työ vapauttaa). Sama slogani oli myös kirjoitettu päärakennuksen kattoon valkoisella maalilla, niin että se näkyi leirin kaukaisempaan nurkkaan asti. Portti oli museon suosituin ja vaikeimmin kuvattava kohde, koska liikenne alueelle kulki sen kautta.

Leirin sivukäytävä, joka johtaa kreamatorioalueelle. Itse alue on piilossa metsikön takana eli kuvassa näkyvän kentän takana ja vasemmassa laidassa. Oikeassa laidassa on parakkirakennusta.

Alueen yksi harvoista vartiotorneista.

Leirialue oli ympäröity piikkilanka-aidalla, vallihaudalla ja vartiotornein. Kuvassa oikealla puolella näkyvälle nurmikentälle eksynyt vanki ammuttiin varoittamatta.

Muistopaasi juuri ennen krematorioaluetta muistutti vierailijoita: "Denket daran, wie wir hier starben" (Ajatelkaa, miten me täällä kuolimme.)

Krematoriorakennus, jossa sijaitsivat polttouunit, suihkukammiot, odotustilat ja ruumishuoneet. Rakennuksen taustalla näkyvässä metsikössä oli teloituspaikat ja tuhkien kasaamisalue.

Vankien odotushuoneen ikkunat, joista sai katsella viimeisen kerran aurinkoa ennen lopullista desinfiointia.

Desinfiointikammiot eli suihkuhuoneet. Harmaa metallilieriö vasemman puoleisen oven vieressä (kammion sisällä) oli syklon B -panostin.

Krematorioalueelle jouduttiin rakentamaan uusi krematoriorakennus entisen lisäksi, koska kuolleiden määrä leirillä kasvoi koko ajan sodanloppua kohti. Kuvassa on uudemmat polttouunit.

Muuri, jota vasten työkyvyttömät vangit ammuttiin. Lähellä muuria oli myös polttouunin tuhkien sijoituspaikka eli kymmenientuhansien vankien viimeinen leposija .

Leirialue oli ympäröity piikkilanka-aidalla, vallihaudalla ja vartiotornein. Kuva on otettu leiriin päin krematorioalueen portilta.

Taustalla siintää rekonsruktoitu parakkirakennus ja kuvan etualalla näkyy parakkien perustuksia. Parakkien numerot oli taltioitu kivilaattaan. Kuvan jalavarivistö reunusti myös sodan aikana leirin pääkäytävää, jossa vangit tapasivat toisiaan sunnuntaisin.

Ovi parakkiin.

Parakin sisältä vankien pukukoppeja. Parakki oli suunniteltu 50 vangille, mutta sodan loppuvaiheessa sinne ahdettiin jopa yli 500 vankia, joilla oli käytettävissä yhteisesti vain kahdeksan vessaa ja yksi kylpyhuone.

Päärakennuksen edessä oleva pronssinen muistomerkki, joka oli tavallaan karmean esittävä riutuvine ihmishahmoineen olemattomassa tilassa; vailla ihmisarvoa, oikeuksia, vapautta ja inhimillisyyttä .

Päärakennuksen (museon) sisällä oleva puinen kirjoituspöytä, jonka päällä natsivirkailija kirjasi ihmiset joko työkykyisiksi tai tapettaviksi. Seinällä oleva haalistunut teksti kieltää irvokkaalla tavalla tupakoinnin.

Päärakennuksen takana oleva vankilan pitkä käytävä selleineen, jossa rangaistiin tottelemattomia vankeja mm. puolalaisella kidutuksella (vangit sidottiin kettingillä käsistään roikkumaan kattoon).

Kreamatorioalueella lähellä tuhkien sijoituspaikkaa oli muistomerkki, jossa pyydettiin: "Älkää unohtako." Koko alue oli makaaberissa kauneudessaan ja karmivuudessaan niin vaikuttava ja ihmisyyteen syvälle luotaava kokemus, etten edes pystyisi halutessani unohtamaan sitä.

Ajatuksia

Leiri oli kokonaisuudessaan ahdistava kokemus. Siellä käydessä joutui sukeltamaan syvällä itseensä ja miettimään perinpohjin omia arvojaan ja ihmisyyttä kaikkien niiden kauheuksien keskellä. Suurin kysymys mikä heräsi oli se, kuinka tavalliset ihmiset pystyivät kadottamaan kokonaan moraaliset arvonsa, älynsä, humaanisuuden ja inhimillisyyden rippeet itsestään. Mitä minä olisin tehnyt? Olisinko ummistanut silmäni kuten miljoonat ihmiset ympäri Eurooppaa? Olisiko minussa ollut rohkeutta nousta vastarintaan kuten niillä muutamilla harvoilla ihmisillä, joiden sivistyneisyys, humaanisuus, poliittiset tai uskonnolliset arvot estivät heidän vajoamisen natsisimin suohon? Paikan karmeudesta huolimatta suosittelen kaikkia edes kerran elämässään käymään vastaavanlaisessa paikassa. Se pysäyttää, varoittaa ja muistuttaa meitä paremmin ja syvällisemmin kuin aiheesta kirjoitetut lukuisat kirjat siitä, kuinka musta ihmisluonto voikaan olla.

Terveisiä kaikille Münchenistä!

Terveisiä kaikille tutuille ja tuntemattomille Münchenistä! Lähdimme viime viikon perjantaina miehen serkun luo Müncheniin ja kotiuduimme vasta eilen illalla, joten blogia ei päivitetty viikonlopun aikana. Reissu oli kaiken kaikkiaan kiva ja monipuolinen. Kävimme perjantaina Oktoberfestillä, lauantaina Dachaun keskitysleirillä ja Oktoberfestillä, sunnuntaina museokierroksella ja maanantaina oli vielä aikaa keskustan nähtävyyksien katsomiseen. Nyt on todella väsynyt olo ja jalat aivan muusina, vaikka lomailun pitäisi rentouttaa eikä väsyttää. Aina sama tilanne kaikkien kaupunkilomien suhteen, kun yrittää lyhyessä ajassa käydä läpi kaikki tärkeimmät nähtävyydet.

Yritän laittaa matkakuvauksen tällä viikolla blogiini ja laitan sen luultavammin kahdessa osassa: Dachau ja Oktoberfest, mutta sitä ennen vastaan Ranskattaren haasteeseen, joka jätettiin blogiini jo viime viikolla. Haasteet kun tahtovat aina tulla siihen aikaan kun olen kiireinen, mutta eikös sitä sanota, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässäpä vastaukset haastekysymyksiin:

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Projektityöntekijä
2. Assistentti
3. Projektipäällikkö
4. Kopioapulainen
Tulipas paperinmakuinen työhistoria, vaikka on sitä muutakin tehty.

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Malmö
2. Rauma
3. Helsinki
4. Täällä

Neljä tv-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Das perfekte promi dinner
2. Deadwood (Koko sarjan viimeinen jakso tuli katsottua viime viikolla.) :(
3. Simpsonit
4. Lost
Katson hyvin vähän televisiota, joten oikeastaan ainoastaan ensimmäinen kohta on varsinainen tv-ohjelma ja muut katson dvd:ltä.

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Lontoo (Ehdottomasti meidän perheen ykköskaupunkilomakohde)
2. Pariisi
3. Varsova
4. Singapore:
Tulipas kaupunkivoittoinen lista, vaikka paras paikka lomailuun on sinisen meren äärellä paahtavan auringon alla.

Neljä Internet-sivua, joilla käyn päivittäin:
1. Google
2. Blogilista (omien suosikkien lisäksi löytyy aina muutakin mielenkiintoista luettavaa)
3. Omassa blogissani
4. Iltalehti
Ainoa paikka, jossa takuuvarmasti käyn joka päivä on Iltalehti. Luen sen aina aamuisin kahvin kera keittiön pöydän ääressä. Kerron joskus kuinka se tapahtuu. Tekniikka on nastaa!

Neljä lempiruokaani:
1. Suomalainen pitsa (ei tullut varmaan kenellekään yllätyksenä)
2. Anopin kana (en vieläkään osaa tehdä sitä yhtä hyvin)
3. Kaikki thaimaalaiset ja intialaiset tuliset ruoat
4. Äidin ruoat maistuvat aina yhtä hyvältä

Missä haluaisin olla juuri nyt:
1. Suomessa
2. Täällä (Koti on maailman paras paikka, missä se ikinä onkaan)
3. Bora Boralla (merta ja aurinkoa)
4. Sydney (joskus siellä on käytävä)

Korvapuustipäivä

Kävin ostamassa tupaantuliaislahjan Oil & Vinegarista . Keskustassa sijaitseva todella kiva kauppa, jossa on myytävänä kymmeniä erilaisia oliiviöljyjä, viinietikoita, maustesekoituksia ja muita italialaisia herkkuja. Ostin sieltä herkkukorin, johon oli merkitty kokonaishinta, mutta kassalla mies naputteli jokaisen korin sisältämän tuotteen erikseen. Katselin aikani sitä touhua ja minua alkoi ihan mielettömästi naurattaa. Yritin pysyä vakavana, mutta en voinut räkätykselleni mitään. Olin luultavasti päivän iloisin asiakas=) Hysteerisen naurunpuuskan takana oli Deutche Bankin sekoilut aiemmin päivällä, silloin ei naurattanut, pikemmin itketti. Löysin kyseisen pankin automaatin ja syötin vahingossa pin -koodin väärin, jolloin masiina sylkäsi kortin ulos ja alkoi valittaa, että ottakaa yhteys pankkiinne . Lisäksi se kehtasi väittää, että olen syöttänyt koodin kolme kertaa väärin. Ai niin, syötinhän minä ne väärät pin -koodit kaksi kuukautta sitten, kun luulin että miehen kanssa on samat koodit (tilasimme molemmille ec-kortit ja mies sai koodit, minä en). No, en varmasti ota enää yhteyttä lähipankkiini. Viimeksi kävin kyselemässä pin-koodini perään, niin koodien lisäksi saimme kaksi uutta pankkikorttia, vaikka en tilannut kuin omat koodini. Onneksi käytössäni on vielä Suomen Visakortti, että hätätilanteessa voi nostaa automaatista rahaa, kun pankit eivät ole auki. Voi pyhä Sylvi, joko olisi aika vaihtaa pankkia?

Turun Sanomat kertoi, että tänään 4.10 on Korvapuustipäivä. Nixon löysi pakastimen pohjalta yhden syömättä jääneen korvapuustin. Pisti jäisen korvapuustin neljäksi minuutiksi mikroon täydelle teholle ja nyt koko huusholli haisee palaneelle korvapuustille. Se mustaksi korventunut korvapuusti jäi muuten syömättä. Näin meillä, tänään, kansallisena korvapuustipäivänä.

Saksojen yhdistymispäivä

Tänään 3. lokakuuta on Saksojen yhdistymispäivä ja virallinen vapaapäivä. Yritin tiedustella eilen opettajaltani, miten toivotetaan hyvää itsenäisyyspäivää? Hän katsoi kummissaan minua, mietti pitkään ja vastasi: Hyvää vapaapäivää! Suomalaisena tuntuu oudolta noin välipitämätön suhtautuminen itsenäisyyteen. Olenhan tottunut itsenäisyyspäivänä syttymään kynttilän ikkunaan, valmistamaan vähän juhlallisempaa ruokaa, katsomaan tv:stä kulloinkin näytettävän sotaelokuvan joko Tuntemattoman sotilaan tai Talvisodan, antamaan rahaa sotaveteraanien keräykseen ja käpertymään illan lopuksi sohvalle seuraamaan eliitin juhlimista Linnassa. Koko päivää juhlistaa tietynlainen ylpeys omasta itsenäisestä Suomesta.

Saksassa ”itsenäisyyspäivä” tuntuu olevan yksi vapaapäivä muiden joukossa. Tekstin alla oleva lyhyt Saksan historiikki kuvaakin Saksan valtiollisen jatkuvuuden puutetta ja varsinainen kansallisvaltio toteutui historiallisesti melko myöhäisessä vaiheessa, joten en ihmettele itsenäisyystunteen puuttumista. Ehkä se ilmenee muulla tavoin kuin yhtenäisyyspäivän viettämisellä. (Länsi)-saksalaiset eivät erikoisemmin pidä yhtenäisyyspäivästä, koska Saksojen liittymisen jälkeen tavallisen palkansaajan veroprosenttia korotettiin, ja vieläkin 4 % läntisten osavaltioiden BKT:stä menee tulosiirtoina itä-Saksan heikon talouden tukemiseen. Saksan yhdistymisen on arveltu maksaneen jo 1 250 miljardia euroa ja loppua ei vielä näy.

Lyhyt Saksan historiikki

Kaarle Suuren (742-814) jälkeen frankkien valtakunta hajoaa ja sen itäisestä osasta kehittyy myöhemmin Saksan valtakunta, jota hallitsivat Kaarle suuren pojanpojat. Samoihin aikoihin syntyy sana ”Deutch” kuvaamaan valtakunnassa asuvien heimojen kieltä. Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta (843–1806) kehittyy keskiajalla Euroopan johtava valtio. Ensimmäinen saksalainen keisari Otto I kruunataan vuonna 962. Hajanaisessa ruhtinaskuntien muodostamassa keisarikunnassa voimistuu kaupunkien merkitys, ja ne muodostavat keskenään kauppaliittoja, joista tärkein oli Itämeren alueella vaikuttanut Hansa-liitto

Myöhäiskeskiajalla Saksasta leviää kirjapainotaidon ansioista Martin Lutherin (1483-1546) uskonpuhdistusaate Eurooppaan. Uskonpuhdistus jakaa Saksan kahtia; katolilaisiin ja luterilaisiin, mikä johtaa 1618 aseelliseen välienselvittelyyn, jota kutsutaan 30-vuotiseksi sodaksi. Westfalenin rauha 1648 vahvistaa yksittäisten ruhtinaskuntien aseman valtakunnassa samalla Sveitsi ja Alankomaat irtaantuvat Saksan valtakunnasta. Lopullisesti Pyhä saksalais-roomalainen valtakunta häviää Ranskan vallankumouksen aikoihin.

Wienin kongressissa (1815) muodostettiin 39 suvereenin Saksan valtion liitto, jota johtivat Itävalta ja Preussi. Itävallalla oli erikoisasema saksalaisten valtioiden joukossa, esim. keisarinkruunu kuului heille 1400-luvulta lähtien. Preussi, joka on saksan militarismin symboli, oli 1750-luvulla uusi ja moderni Euroopan suurvalta. Saksan toinen keisarikunta (1871-1918) perustetaan vuonna 1871, jolloin keisariksi kuunataan Preussin Vilhelm I. Valtakunnankansleriksi valitaan Preussin pääministeri Otto von Bismarck. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Vilhelm II luopuu kruunusta ja syntyy Weimarin tasavalta.

Hitlerin kansallisissosialistinen puolue voittaa vaalit 1932 ja lopulta vuonna1933 Valtakunnankansleriksi nimitetty Hitler kaappaa vallan ja kieltää muut puolueet. Saksan hyökkäys Puolaan aloittaa toisen maailmansodan, joka päättyy lopulta Saksan tappioon ja antautumiseen vuonna 1945. Sodan jälkeen Saksa jaetaan voittajavaltioiden välillä neljään miehitysvyöhykkeeseen. USA:n, Ranskan ja Englannin miehittämistä vyöhykkeistä muotoutuu vuonna 1949 Saksan liittotasavalta (BRD) ja Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). Marraskuun 9.päivänä 1989 kylmän sodan symboli Berliinin muuri sortuu. DDR:n ensimmäiset ja viimeiset vapaat vaalit vuonna 1990 ilmaisevat kansan toiveen Saksojen yhdistämisestä ja toive toteutuu 3. lokakuuta, jolloin Saksat yhdistyvät yhdeksi valtioksi. Tätä päivää vietetään Saksan yhtenäisyyden päivänä.

Lähteet: Wikipedia

Onnittelut!

Parhaimmat onnittelut siskolle ja H:lle tyttövauvan johdosta!

Tunnelmia ja maitoa

Me olemme olleet lomatunnelmissa, joten blogin päivitykset ovat jääneet vähemmälle. Nixonkin on nukkunut joka päivä vähintään klo 11 asti. Annan pojan nukkua kaikki väsymykset pois, niin jaksaa taas loman jälkeen opiskella ”innokkaasti” saksan kielioppia. Kuvassa on muuten pojan 8*1,5 l maitokori, jonka raahasimme juuri kaupasta. Poika juo vähän yli viikossa tuon määrän maitoa (*tulevaisuudessa vahvat luut*). Minä käytän maitoa vain aamukahvissa ja mies juo kahvinkin mustana, ja silti meillä oli aina maito lopussa, muttei ole enää. Täkäläistä maitoa kun ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, vaan se säilyy juomiskelpoisena parvekkeellakin.

Lomatunnelmien lisäksi odottelemme täällä hermostuneina, milloin räjähtää Suomessa, ei rakennukset vaan kalvot. Laskettu aika meni jo, joten jännittyneinä odottelemme mikä pojan tai tytön syntymäpäivä tulee olemaan. Sen verran tiedämme, että horoskooppimerkiltään vauva tulee olemaan vaaka ihan kuin pappansa, joten rauhallinen lapsi pitäisi olla tulossa.