Nixon kävi maanantaina suorittamassa saksan kielen suullisen kokeen 39 asteen kuumeessa. Emme oikein voineet vaihtaa koeaikaa, koska heräsimme pojan kanssa maanantaiaamuna vasta yhdeksän maissa ja emmekä saaneet opettajaa enää kiinni puhelimella. Sairastumisia varten koululta saatuun muistilappuun oli nimittäin varattu opettajalle puheaika aamulla 7-8 aikoihin. Vähän erilainen systeemi täällä kuin Suomessa, jossa opettajan tai muun henkilön saa kiinni milloin tahansa, jos ei muuten niin ainakin sähköpostilla. Lisäksi koepäivää varten tenttaajiksi olivat tulleet erään toisen koulun opettaja ja paikallinen kouluviranomainen, joten oli vähän pakko osallistua, vaikka olo olisi ollut kuin auton alle jääneellä maamyyrällä.
Nixon oli muutenkin flunssassa lähes koko viikonlopun, joten tenttiin valmistautuminen jäi minimaaliseksi, mutta olosuhteisiin nähden koe meni ihan hyvin. Poika sai suullisesta kokeesta kolmosen ja saman numeron myös viime viikolla suoritetusta kirjallisesta testistä. Puolitoista pistettä enemmän niin hän olisi saanut kakkosen. Koearvostelut ovat melko tiukat tuon ikäisille. Kokeesta on tultava puolet oikein niin pääsee läpi, jolloin arvosanaksi saa kuutosen. Saksalainen arvosteluasteikkohan (1 – 6) on käänteinen Suomen arvosteluasteikkoon (10 – 4) nähden.
Iltapäivällä heti kokeiden jälkeen vanhemmat saivat kuunnella tuomion siitä, mihin kouluun jälkikasvu sijoitetaan. Kouluvaihtoehtoja kun täällä riittää aina Hauptschulesta Gymnasiumiin. Nixon pääsi koetulosten ja aiemman suomalaisen koulutodistuksen perusteella Gymnasiumiin, joka vastaa Suomen lukiota (ja peruskoulua). Täällä lukio aloitetaan huomattavasti aikaisemmin kuin Suomessa. Itse asiassa lapset lokeroidaan jo ala-asteen neljänneltä luokalta lähtien putkimiehiin ja tuleviin tohtoreihin, mutta onneksi koulujärjestelmä on pikkuhiljaa muuttumassa järjellisempään, yhtenäisen peruskoulun, suuntaan. Nixon kertaa vielä saksankieltä kaksi viikkoa kielikoulussa ja sen jälkeen aloittaa lukion ulkomaalaisten ryhmässä.
Aiemmassa postauksessa uhkasin lopettaa koko blogin pidon, mutta olenkin tullut toisiin aatoksiin. Jatkan vielä kirjoittamista, mutta aiempaa harvempaan tahtiin. Oli myös kiva kuulla, että perheemme kuulumiset kiinnostavat muitakin. Varsinkin Ma´m jaksaa aina ilahduttaa kommenteillaan. Ihan hävettää, kun itse on niin laiska kommentoimaan sinne päin, mutta käyn aina lukemassa kuulumisesi (*vilkuttaa Ranskaan*), vaikka en kommentoisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti