19.10.07

Koska meillä on joulu...?

Täällä kaupat ovat jo täynnä jouluaiheista krääsää: joulukoristeita, joulukakkuja, piparkakkuja, joulukalentereita jne. Onneksi joululaulut eivät vielä soi markettimme kaiuttimista, muuten voisin olla jo kurkkua myöten täynnä koko joulua jo ennen varsinaista juhlapäivää. Toisaalta saksalainen jouluinnostus on jo tarttunut myös meihin. Ostimme nimittäin kahta erilaista Glühweinia (glögiä), jota on tarkoitus maistella tänä iltana.

Oikeanpuoleinen pullo on perinteistä EU-merkittyä Nürbergin hehkuviiniä, joka on maustettu mm. mustikoilla, aniksella, kardemummalla, muskotilla, neilikalla, kanelilla, appelsiini- ja sitruunakuorilla. Vasemman puoleinen hehkuviini on myös valmistettu Nürbergissä, ja se on maustettu neilikalla, kanelilla, appelsiini- ja sitruunakuorilla. Yksi hehkuviinipullo maksoi noin kaksi euroa. Valitettavasti en löytänyt Nixonille alkoholitonta glögiä, joten poika saa tällä kertaa tyytyä orange colaan. Hassua, mutta totta, meidän joulunodotus alkaa täällä jo lokakuussa, ja Suomessa aloitimme joulutohinat glögimaisteluineen vasta joulukuun alussa. Suomea pidetään maailmalla muka joulumaana?

Lämmintä ja mausteista joulunodotusta kaikille!

4 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Maukasta varmasti! kay ihan kateeksi! Taalla on myytavana Hypocras viinia, joka muistuttaa kovasti glogia. Sita myydaan torilla taalla.

Ihanaa, silla paasemme lasten kanssa Suomeen jouluksi eli yritan odotella karsivallisesti. Saa viettaa oikealta tuntuvaa joulua, Suomessa oman aitin luona. :o)

Mutta mukavaa vkonloppua sulle ja mukavaa glogittelya!

Frau H kirjoitti...

Täälläkin myydään joulutoreilla Glühweinia, mutta ajattelimme ottaa varaslähdön.=)

Ihanaa, että pääsette viettämään joulua Suomeen. Mikä onkaan ihanempaa kuin viettää "luminen" (toiveissa on) joulu läheisten seurassa! Saa syödä lanttu-, maksa, porkkana- ja perunalaatikkoa mahan täydeltä ja käydä joulukirkossa, jonka virsien sanat muistaa ulkoa.

Tuazophia kirjoitti...

Mutta kyllä ainakin Tiimareissa oli joulukorttiaskartelut esillä jo syyskuussa. Että joulumaa jollain tavalla.

Frau H kirjoitti...

Tarkoitin tuolla "Suomiko muka joulumaa" kommentilla sitä, että täällä jouluun valmistautuminen alkaa todella aikaisin verrattuna Suomeen, ja jouluun liittyvät tapahtumat ovat ilmapiiriltään rennompia ja iältään vanhempia kuin Suomessa esim. joulumarkkinat.

Kommentisi =) muistutti minua siitä, että pitäisi etsiä täältä joku Tiimarin tapainen liike jouluaskartelua varten, sillä mikä on mukavampaa kuin saada itsevalmistettu joulukortti.

Minulla taitaa tulla jo kiire askartelulle, kun pitäisi vielä sopiva aihekin löytää...Viime vuonna tein Petteri Punakuono aiheiset kortit ja tänä jouluna...No saakoon se jäädä yllätykseksi vastaanottajille.