15.7.07

Viikon kirja

Tällä kertaa lukuvuorossa on Alf Henriksonin Antiikin tarinoita 1-2 (ISBN 951-0-18515-9). Luin samaisen kirjan pari vuotta sitten, kun olimme lomamatkalla Kreikassa, Kosilla. Minulla on tunnetusti tapana lukea paikallista tai paikkakuntaan liittyvää kirjallisuutta aina lomamatkoilla. Pyrin lukemisellani ymmärtämään edes vähän kulloisenkin lomakohteen henkeä. Kirja valoitti silloin Kosin historiaa, missä vaikutti mm. Hippokrates. Antiikin tuntemus on samalla myös eurooppalaisuuden tuntemusta, koska antiikin kulttuuri on vaikuttanut merkittävässä määrin eurooppalaisiin ajattelijoihin ja taitelijoihin sekä yleisesti ottaen koko eurooppalaiseen kulttuuriin.

Antiikin tarinoita kirja ei hehkuta kaunokirjallisesti, mutta mehevät tarinat ja kaskut tunnetuista antiikin ajan sankareista pitävät mielenkiintoa yllä. Lisäksi kirjasta löytyvät mielenkiintoiset taustat vieläkin käytössä oleville kuolemattomille lausahduksille, sananlaskuille ja sivistyssanoille. Esimerkiksi sanonta ”Ei yksi pääsky kesää tee” on peräisin Aristoteleeltä. Sanonta liittyy opettavaiseen tarinaan tuhlaavaisesta nuorukaisesta, joka myi viittansa nähtyään ensimmäisen pääskyn keväällä, ja sai sitten palella kylmissään, kun ilmat viilenivät.

Kreikan ja Rooman historiasta on saatavilla lisätietoa esim. Perseus-projektin sivuilta,joka sisältää mm. klassisia teksteja ja valokuvia. Täältä löytää tietoa mm. kreikkalaisista jumalalista ja erittäin laaja linkkihakemisto löytyy täältä.

Antoisia lukuhetkiä toivoo kotirouva ja palaa takaisin sängylle kirjan lukuun. Luvassa on kutkuttavaa jännitystä, kun Caeser kertoo muistiinpanoissaan Gallian sodasta.

Ei kommentteja: