Viikon 30 kirjat eli Harry Potter -lukumaraton

Harry Potter -lukumaraton on nyt ohi. Koko kirjasarja tuli luettua viikossa lukuun ottamatta sarjan neljättä osaa: Liekehtivä pikari. Mielestäni se on koko sarjan tylsin kirja, joten juksasin vähän ja katsoin sen elokuvana. Lukemisen lisäksi katsoin Nixonin kanssa myös Salaisuuksien kammion elokuvana. Aika hyvin elokuvien hahmot muistittavat omaa lukiessa muodostunutta mielikuvaani kirjan henkilöistä. Esimerkiksi elokuvan Ron on hyvin lähellä omaa mielikuvaani, kun taas elokuvan Harry ei ole. Toisaalta jokainen lukija muodostaa oma käsityksensä kirjan henkilöistä ja paikoista, joten oikeaa mielipidettä ei loppujen lopuksi ole.

Sarjan vastajulkaistu viimeinen osa odottaa alkuperäiskielellä Nixonin kirjahyllyssä, mutta taidan silti hillitä itseni ja odottaa ensi vuoden maaliskuuhun Jaana Kaparin loistavaa suomennusta. Minun täytyy ahmia sarjan ”loppuhuipennus” yhtenä suupalana, eikä tankata sana, lause ja sivu kerrallaan;) . Hyvää kannattaa odottaa (enää 219 vrk julkaisuun), vai mitä? Harry Potter -kirjojen suomenkielisen kustantajan sivulta löytyy laskuri siihen, milloin viimeinen sarjan viimeinen osa julkaistaan. J.K.Rowlingin viralliset sivut löytyvät puolestaan täältä. Kaikkien Pottereiden lukemisenkin jälkeen jäi vielä halu sukeltaa fantasiamaailmaan, joten seuraavaksi lukuvuorossa on Susanne Clarken kirjoittama Jonathan Strange & herra Norell, mutta siitä kerron myöhemmin.

Huomasin ilokseni, että sillä aikaa kun olen ollut nenä kiinni kirjassa, niin blogissani on käynyt vieraita (ja jotkut vähän tutumpiakin) jättämässä kommentteja. Ihanaa! Kiitos kommenteista=)

Uusivanhapeli

Kotirouva joutui yhtäkkiä konkurssiin. Ensin verokarhu vei 2 miljoonaa euroa ja lopulta poika nappasi 9, 5 miljoonaa euroa vuokratuloja. Konkurssissahan sitä ollaan kahden miljoonan tuloilla ja pääomakin oli supistunut yhtäkkiä 15 miljoonasta eurosta 9 miljoonaan euroon. P*n rakennusfirma, kun houkutteli sijoittamaan pääomaa hotelliin, jossa ei loppujen lopuksi käynyt asiakkaita lainkaan.

Nixon oli vienyt aiemmin meidän vanhan monopolipelin mummolaan, mutta the Vili (mummon koira) ei ole koskaan tykännyt markkinataloudesta, päätti osoittaa haisevan mielipiteensä ja pissasi jossain välissä pelin päälle. Rahahan tunnetusti haisee, mutta eihän koiran pissalle tuoksuvia rahoja voi jakaa paremmissakaan kapitalistipiireissä. Nixon osti sitten lomallaan aivan uuden version monopolipelistä, jota tulikin pelattua ahkerasti eilen illalla. Pelihän oli aivan täysin muuttunut verrattuna vanhaan versioon. Nykyisessä pelissä maksut suoritetaan luottokorteilla; ei siis tarvitse selata vanhoja seteleitä ja laskea päässä yhteen summia, vaan luottokorttiautomaatti hoitaa kaiken laskemisen. Lisäksi kiinteistöjen hinnat olivat kallistuneet tuhansista markoista miljooniin euroihin. Sattuma- ja yhteismaakortit tarjoavat satojen tuhansien eurojen rikesakkoja ylinopeudesta ja hemmotteluhoitoja kylpylässä. Maailma muuttuu ympärillämme kuten Monopolykin. Hauskaa oli, vaikka kaikki rahat menivät!

Nixon on kotona

Hain aamulla Nixonin kotiin lentokentältä. Poikahan jäi vielä jatkamaan Suomen lomaansa mummolaan , kun me palasimme jo kahden viikon lomareissun jälkeen takaisin tänne. Onneksi poika saa lomailla vielä viikon verran kotona ennen kuin koulut taas alkavat. Nixon muuten teki ensimmäistä kertaa lentomatkansa aivan yksin. Matka oli kuulemma sujunut ihan hyvin, vaikka koneessa oli todettu matkan aikana pieni moottorivika. Tämän matkustajan päätä ei pienet moottoriviat hetkauta;) Nixon onkin reissannut pienestä pojasta saakka ympäri maailmaa. Kielitaitoiselle pojalle ovat tuttuja kaikki lentokenttärutiinit; lähtöselvitykset, koneen vaihdot ja passintarkastukset, joten äitinä sai olla melko huoleti siitä, kuinka poika oikein pärjää yksin maailmalla. Enemmän saan olla huolissani omasta äidistäni, kun hän seikkailee kassiensa kanssa maailmalla;)

Nixon on muutenkin ollut jo pienestä pitäen hyvin itsenäinen monissa asioissa. Neljävuotiaana hän tepasteli kirjaston tiskille ja kysyi tomerasti kirjastotädiltä: ”Haluaisin hyviä avaruuskirjoja, voisitteko neuvoa mistä niitä löytyy?” Täti hymyili, johdatti pienen pojan oikealle hyllyrivillä ja suositteli hyviä avaruusaiheisia lastenkirjoja. Sillä aikaa sain kaikessa rauhassa selata uutuuskirjoja, kun tiedonhaluinen poika juoksutti nauravia kirjastotätejä hyllyltä toiselle. Ensimmäiselle yksin tehdylle lomareissulle poika lähti jo 10-vuotiaana, jolloin hän matkusti bussilla halki puolen Suomen kummejaan tapaamaan. Silloin olin hieman huolissani pojan turvallisuudesta ja soittelin puolen tunnin välein pojalle kysyäkseni: "Kuinka matka sujuu ja onko kaikki hyvin?" Lopulta poika hermostui jatkuviin uteluihini ja sanoi: ”Kuule äiti, ole huoleti, kyllä minä pärjään.” ja löi luurin kiinni. Niinhän se on, että vuosi vuodelta nämä ”äidin pikkupojat” kasvavat isommiksi ja itsevarmemmiksi, kunnes lentävät lopullisesti pesästä omien siipien kannattelemina avaraan maailmaan. No, onneksi tässä on vielä muutama vuosi aikaa toimia hanhiemon roolissa;)

Uusi banneri

Askartelin aikani kuluksi uuden bannerin blogiini. Viimeistelyä en jaksanut tehdä, joten raakaversio jää nyt joksikin aikaa voimaan. Taustakuvan olen ottanut kotikaupungin keskustasta olevalta isolta kauppakadulta, jonka keskellä virtaa pieni joki. Kuvan oikealle puolelle olevalle kadulle ovat sijoittuneet kaikki merkittävät pankit ja vasemmalla puolella olevalla kadulla ovat edustettuina kaikki huippumuodin merkkiliikeet kuten Dior, DG jne. Bannerin alareunassa olevat pikkukuvat olen poiminut omasta vielä pienestä kuva-arkistosta lähinnä kuvan värin ja muodon perusteella, joten vain keskimmäinen kuvista (patsas) on otettu kotikaupungissa. Ensimmäinen pikkukuvista (ikkunat) on otettu Tallinnassa, jossa kävimme pienellä lomamatkalla juuri ennen tänne muuttoa. Viimeinen kuva on kukkasin koristeltu kyltti Kölnistä, jossa saa halutessaan ostaa yhden metrin Kölschiä (paikallista olutta), niin kuin kyltissä mainostetaakin.

Terwasta

Täällä on tuullut nasevasti ja sataa tihuuttanut jo pari päivää. Eilen illalla naapuritalon asukkaan kuivumassa olleet pyykit lensivät talomme edessä olevalle kadulle ja alakerran naapurilta tipahti kukkaruukku kolmannesta kerroksesta alas talomme puutarhaan. Niin, kukkaruukkuja tipahtelee oikeasti muuallakin kuin komediasarjoissa. Onneksi kukaan ei ollut tapahtumahetkellä puutarhassa. EC-kortitkin tulivat postin mukana. Tosin minun pin-koodit eivät ole vieläkään saapuneet. Ehkä pankissa on laskettu, että rouva nostaa liian paljon käteistä rahaa miehen tuloihin nähden;)

Saksan kielen tunnitkin sujuivat tänään mukavasti. On se mukavaa huomata, että tässä vaiheessa opintoja pystyy jo keskustelemaan ihan hyvin yksinkertaisista asioista. Keskustelimme mm. oluesta (liittyy oppikirjan kappaleeseen) ja lemmikkieläimistä. Jotenkin omien mielipiteiden ilmaiseminen siten, että toinenkin osapuoli ymmärtää, motivoi todella opiskelemaan lisää. Ilman kielitaitoa jää niin paljon sanomatta. Esimerkiksi tervaa (Teer) ei käytetä täällä ravintoaineena lainkaan, ja sanana Teer tarkoittaa täällä "asfalttipikeä". Ensi kerraksi onkin tarkoitus järjestää opettajalle esitys tervanpoltosta ja tervan eri käyttötarkoituksista. Harmi, ettei meillä ole tarjota tervasnapsia tai tervapastilleja.

Mitä tehdään, kun leipä loppuu sunnuntaina?

Eilen talosta loppui leipä, tai oikeastaan jouduin laittamaan homehtuneen paahtoleivän roskikseen. Viime aikoina leivät ovat homehtuneet todella nopeasti. Johtuneeko ilmiö lämpimästä säästä vai onko homeitiöitä ilmassa tavallista enemmän? Leivän katastrofaalinen loppuminen kesken kaunista sunnuntaipäivää antoikin tällä postaukselle aiheen. Niin, myönnetään, että aiheet ovat välillä tiukassa;) Tosin kaikissa tilanteissa toimivan ruokahuollon järjestäminen on vakavasti otettavaa työtä ainakin kotirouville ja armeijan muonittajille.

Tietääkseni kotirouvien ammattitaitoon kuuluu ruokahuollon järjestämisen lisäksi ylläpitää ja kehittää kotitalousvinkkejä. Tosin olen kotirouvana aivan noviisi, joten antamani vinkit voivat olla jonkin rautaisen 20 vuotta alalla toimineen ammattilaisen mielestä hieman taitamattomia. Sanalaskuissakin sanotaan, että maasta se pienikin ponnistaa, joten kaiken uhalla aloitan uuden otsikon ”Kotirouvan kotitalousvinkit”. Vinkkien testaus suoritetaan kotirouvan omassa laboratoriossa ennen julkistamista, mutta en ota vastuuta niiden toimivuudesta muissa olosuhteissa.

Ensimmäinen julkaistu kotitalousvinkki on vastaus kysymykseen ”Mitä tehdään, kun leipä loppuu sunnuntaina?” Koska kotirouva elää tietoyhteiskunnassa ja omaa alkeelliset tietokonetaidot, niin googletin asian tiimoilta ja vastauksia ”suoraan kysymykseen” ei löytynyt yhtään, joten oli käytettävä omaa vielä rajallista kotirouvatietotaitoa. Ensin katsastetaan kaikki mieleen tulevat vaihtoehdot tuoreen leivän saamiseksi. Tässä maassa kaupat eivät ole auki sunnuntaisin, joten kotitalousmenoihin budjetoitu raha ei auta lainkaan. Pakastimesta löytyisi jäätelöä, puolukoita, wokvihanneksiä, katkarapuja, sieniä, kalaa ja perunaröstejä, mutta ei leivän murustakaan. Ruokakomerossa on tosin yksi Vaasan pieni pyöreä näkkileipäpaketti, mutta en sentään niin epätoivoinen ole, että kajoaisin siihen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää leivän leipominen. Hiivaleipätaikinan teko ei innosta pyhäpäivän vuoksi, joten on kaivettava ruokakomerosta teeleivän ainekset. Siis kotirouvan syvällisen tutkimuksen antama vastaus kysymykseen: ”Mitä tehdään, kun leipä loppuu sunnuntaina?”, on leivo nopeasti valmistuvia maukkaita teeleipiä. Teeleivän lisäksi voi valmistaa myös nopeasti ryyni-, ohra- tai kaurarieskaa, mutta pysytään nyt aiheessa eli teeleivissä.

Teeleipien ohje on seuraava:

6 dl vehnäjauhoja (osan jauhoista voi korvata esim. ruisjauhoilla tai vehnäalkioilla)

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

4 dl nestettä (esim. maitoa, vettä, kermaa tai niiden sekoitusta)

50 g öljyä tai sulatettua margariinia

mausteita esim. basilikaa ja oreganoa maun mukaan

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää neste ja rasva. Sekoita. Taputtele uuninpellille neljä pyöreää leipästä ja paista ne 250 asteessa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia. Kannattaa kastella kädet kylmässä vedessä ennen taputtelua, sillä taikina on todella löysää. Nauti hetken päästä perheesi kanssa tuoreesta leivästä!

Guten Appetit!

Viikon 29 kirja

Sisko siivosi kirjahyllyään ja antoi kotirouvalle mukaan vietäväksi Jouko Raivion kirjoittaman sairaalaympäristöön liittyvän kauhudekkarin Yövuoro (ISBN 952-459-417-x). Nettisivujen perusteella kirjailija on kirjoittanut useammankin sairaalaympäristöön liittyvän dekkarin ja historiallisia dekkareita sekä Jerry Cotton –sarjaa.

Dekkarissa yöhoitaja katoaa kesken vuoron ja löytyy myöhemmin silvottuna ruumishuoneen kylmäkaapista. Yöhoitajan lisäksi myös muita ruumiita oli leikelty patologian laitoksella. Riehuuko sairaalassa ruumiisiin ihastunut psykopaatti vai onko kyseessä intohimorikos? Tapausta alkaa selvittää sairaalan vahtimestari Jari Viirilä yhdessä sairaanhoitaja Marja Riihisen kanssa. Kirjan juoni noudattaa vanhaa dekkariperinnettä, johon on ympätty sekava joukko vanhoista kauhuelokuvista tuttuja elementtejä: salaperäinen vanha nainen verinen nukke kädessään, outoja ääniä tyhjältä osastolta, aavemaisia valokuvia, mystisiä puhelinsoittoja, kammottava tarina Vaahteranmäen sairaalan alkuajoista sekä ruumishuone vasta-avattuine vainajineen. Mikä osaltaan selittää varmaan sen, että kirjasta on tehty kolmiosainen minisarja televisioon. Luultavasti tarina toimiikin paremmin kuvallisessa muodossa kuin kirjana. Itseäni häiritsi erityisesti se, että liiankin tutut kauhuelementit oli vain ympätty tarinaan niitä lainkaan käyttämättä tai perustelematta. Koko kirja tuntuikin kirjailijan tekemältä väkinäiseltä harjoitelmalta, joka vilisi lajityyppiin soveltuvia viittauksia kuten Stephen King, John Carpenter ja Clive Barker. Jos asuisin Suomessa kirjaston/kirjakaupan vieressä, olisin luultavasti jättänyt kirjan lukemisen kesken, mutta kun tilanne on tällainen, niin jatkoin sinnikkäästi lukemista loppuun saakka. Sinnikkyys palkittiinkin yllättävällä loppuratkaisulla.

En ole lukenut kirjailijan muita teoksia, mutta tutustumisen arvoiselta vaikuttavat ainakin historialliset dekkarit. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka mukaani tarttuisi seuraavalla Suomen reissulla nälkävuosiin sijoittuva dekkari -Jumalan ruoska?

Tivolissa

Väkimäärästä päätellen koko kaupunki oli tullut huvittelemaan tivoliin ja seuraamaan illalla järjestettävää päättäjäisilotulitusta. Tivolille päin menevät metrolinjat olivat illalla ääriään myöten täynnä iloisia ihmisiä. Tivolin lähellä olevalla metropysäkillä järjestyksenvalvojat ohjasivat ihmismassaa oikeaan suuntaan kohti tivolia ja varmistivat toisaalta ihmisten pääsyn metroon. Tivolialue oli levittäytynyt Rheinin varrella olevalle nurmikkoalueelle. Sisäänpääsy alueelle oli ilmainen ja laitteissa, joissa me kävimme, maksoi kierros 2,5 – 3,5 euroa per henkilö. Ensimmäinen laite oli sellainen pyörivä kapistus, joka pyöri mielestäni loputtomalta tuntuvan ajan. Laitteessa ei voinut pitää päätä pystyssä lainkaan, koska pää retkahti holtittomasti aina liikkeen mukaan. Niskat on muuten vieläkin kipeät tuosta pyörityksestä. Laite näyttää kuvassa melko kesyltä ja vaarattomalta, mutta todellisuus oli aivan toista. Toinen laite oli muutoin perinteinen vuoristorata, mutta vaunut pyörivät itsensä ympäri. Miksen koskaan opi, että en todellakaan pidä laitteista, jotka pyörivät ensin itsensä ympäri ja sitten toistensa ympäri sekä kieppuvat samalla ylös ja alas. Tuntuu, että kaiken sen eilisen kieputuksen jälkeen päässä pyörii edelleenkin.

Erikoista alueella oli Suomen kiertäviin tivoleihin verrattuna se, että lähes joka toinen koju oli kaljateltta.. Paikallisten mukaan tivoli onkin iltaisin lähinnä aikuisten juottola, joten pieniä lapsia alueella ei näkynytkään siihen aikaan illasta. Alueella oli laitteiden ja naurutalojen lisäksi myös mm. disco, jossa elähtänyt tiskijukka yritti turhaan innostaa ihmisiä tanssimaan. Eräässä ravintolateltassa esiintyi melko hyvä coverbändi, joka soitti kotirouvan rakastamia ikivihreitä rokkikappaleita. Bändi muuten muistutti hämmästyttävän paljon takavuosien suosikkibändiäni Scorpionsia. Laulajan äänikin kähisi ihan Klaus Meinen malliin. Lähdimme pois alueelta kymmenen jälkeen, koska tarkoitus oli ehtiä katsomaan ilotulista vastakkaiselta rannalta. Ehdimme viime tipassa ihailemaan Rheinin ylle kaartuvaa uskomattoman kaunista ilotulista, joka kesti todella kauan.

Kuva-arkistossa on kuvia tivolista ja ilotulituksesta.

Valitusfraaseja saksaksi

Eilen oli saksan kielen tunti. Pääasiassa kertasin edellisellä tunnilla opittua ravintolasanastoa, mutta opin myös uusia hyödyllisiä lauseita, jotka liittyvät palvelusta valittamiseen. Käymme etenkin viikonloppuisin syömässä eri ravintoloissa, joten on hyvä osata valitusfraasit paikallisella kielellä. Tähän mennessä ravintolapalvelusta ei ole tosin tarvinnut valittaa, mutta joskus sekin päivä tulee. Kuvassa on annos tuoreita matjesfileitä.

Seuraavassa on muutama eilen opittu valitusfraasi, joita olisin joskus tarvinnut muualla maailmassa;

• Die Musik ist viel zu laut! Man kann sich ja nicht unterhalten! (Melusaaste on ongelma kaikkialla!)
• Das Essen ist versalzen! (Koskee kaikkia maita Suomesta etelään. Kansanvalistus on tehonnut, tosin Kansanterveyslaitoksen mukaan syömme edelleen kaksinkertaisesti suolaa suosituksiin verrattuna)
• Der Fisch ist nicht frich! (Suomessa eräässä etnisessä ravintolassa kanaruoka maistui todella pilaantuneelta.)
• In meinem Salat ist eine Fliege! (Vuosia sitten erään koulun ruokalan salaatissa oli kärpäsen sijaan iso vihreä perhosentoukka.)
• Das Fleich ist zäh! (Todella yleistä, vaikka purukalustoni on aivan kunnossa)
• Das Glas ist ja nur halb voll! (Asia, josta ei tarvitse valittaa. Lasini on aina täynnä;)

Tänään lähdemme mieheni kanssa tivoliin ja illalla on luvassa ilotulitus, joista on luvassa kuvia huomiseksi kuva-arkistoon.

Schönes Wochenende!

How tie to a tie?

Kesähelteet ovat vihdoinkin saapuneet Eurooppaan (kotirouvan lämpömittari näyttää nyt +27 astetta), joten ilmastointilaitteet toimivat täydellä teholla toimistoissa, kaupoissa ja kodeissa. Ilmastoinnin hillitsemiseksi on otettu käyttöön melko epätavallisia keinoja Italiassa. Uutisten mukaan italialaiset säästävät sähköä solmiokiellolla Paikallisen ministeriön mukaan solmio voi lisätä ruumiinlämpöä jopa kahdesta kolmeen astetta, joten terveysministeri toivoo, että miehet eivät käyttäisi solmiota hellepäivinä töissä. Kotirouvan mielestä solmion sijaan kannattaisi jättää kotiin koko puku ja saapua töihin rennoissa rantavaatteissa. Luulisi kevyemmissä vaatteissa valkokaulustyöläisen ruumiinlämmönkin laskevan enemmän kuin solmiota löysäämällä, mutta tärkeämpää näyttäisi olevan muodollisen pukukoodin noudattaminen kuin energian säästäminen.

Seuraavassa videoleikkeessä on ohjeet solmion sitomiseen, jos helteiden jälkeen tuppaa unohtumaan, kuinka se oikein tehtiinkään. Tunnustetaan tässä yhteydessä, että kotirouva ei osaa sitoa solmiota, mutta toisaalta ei miehenikään osaa kävellä korkokengillä;)

Helgan surkea loma

Helgan hotelliloma ei sujunutkaan niin hyvin kuin ajattelimme. Keskellä nenää oli syvä viilto, joka oli jo paranemaan päin kissaa kotiin haettaessa. Korvissa ja niskassa oli jonkin verran puremajälkiä. Naarmujen lisäksi Helga oli laihtunut. Helga ei ilmeisesti pystynyt syömään hotellissa lainkaan nenässä oleva haavan takia. No, läskiä on tulossa luiden päälle, sillä kissa on syönyt kuudessa päivässä: viisi purkkia säilykeruokaa, kolme pientä purkkia kissojen gourmetruokaa, täyslihapihvejä, katkarapuja ja jauhelihaa. Täytyy kohta jo rajoittaa tuota holtitonta syömistä.

Kaiken lisäksi Helga oli niin hellyydenkipeä kotiin tultaessa, että se seurasi meitä kaikkialle (oli kylpyynkin tulossa, vaikka inhoaa vettä yli kaiken), kehräsi taukoamatta sekä vaati koko ajan rapsutuksia ja hellyttelyä. Tunnin kauppareissun jälkeen kissa huusi oven takana ikävissään, mitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Kaiken lisäksi Helgan ääni oli muuttunut käheämmäksi ja möreämmäksi kuin aikaisemmin. Helga on siitä erikoinen kissa, että se juttelee kotiväen, mutta myös vieraiden ihmisten kanssa. Saksankielen opettajanikin aina nauraa, että pitäisiköhän Helgalle järjestää oppitunnit, että se pystyisi kommunikoimaan paikallisten kanssa? Helgan fyysiset ja henkiset haavat ovat jo paranemassa. Onneksi ylenmääräinen hellyydentarve on väistymässä ja tilalle tulossa entisenlainen vilkas ja viekas kissa-neiti. Kotirouva on mieluummin varpaat ja nilkat naarmuilla kuin kädessään kivulias jännetuppitulehdus. Nyt täytyy miettiä Helgalle uutta sijoituspaikkaa lomien varalta, joko yksityiskopissa tai mahdollista kotihoitajaa.

Lisäsin tänään blogiini kuva-arkiston, jossa on tällä hetkellä kuvia vain Helga-neidistä. Yritin ottaa kuvan myös naarmuisesta nenänpäästä, mutta tiedättekö kuinka vaikeaa on ottaa kuvia vilkkaasti liikkuvasta kissasta?

Viikon kirja

Tällä kertaa lukuvuorossa on Alf Henriksonin Antiikin tarinoita 1-2 (ISBN 951-0-18515-9). Luin samaisen kirjan pari vuotta sitten, kun olimme lomamatkalla Kreikassa, Kosilla. Minulla on tunnetusti tapana lukea paikallista tai paikkakuntaan liittyvää kirjallisuutta aina lomamatkoilla. Pyrin lukemisellani ymmärtämään edes vähän kulloisenkin lomakohteen henkeä. Kirja valoitti silloin Kosin historiaa, missä vaikutti mm. Hippokrates. Antiikin tuntemus on samalla myös eurooppalaisuuden tuntemusta, koska antiikin kulttuuri on vaikuttanut merkittävässä määrin eurooppalaisiin ajattelijoihin ja taitelijoihin sekä yleisesti ottaen koko eurooppalaiseen kulttuuriin.

Antiikin tarinoita kirja ei hehkuta kaunokirjallisesti, mutta mehevät tarinat ja kaskut tunnetuista antiikin ajan sankareista pitävät mielenkiintoa yllä. Lisäksi kirjasta löytyvät mielenkiintoiset taustat vieläkin käytössä oleville kuolemattomille lausahduksille, sananlaskuille ja sivistyssanoille. Esimerkiksi sanonta ”Ei yksi pääsky kesää tee” on peräisin Aristoteleeltä. Sanonta liittyy opettavaiseen tarinaan tuhlaavaisesta nuorukaisesta, joka myi viittansa nähtyään ensimmäisen pääskyn keväällä, ja sai sitten palella kylmissään, kun ilmat viilenivät.

Kreikan ja Rooman historiasta on saatavilla lisätietoa esim. Perseus-projektin sivuilta,joka sisältää mm. klassisia teksteja ja valokuvia. Täältä löytää tietoa mm. kreikkalaisista jumalalista ja erittäin laaja linkkihakemisto löytyy täältä.

Antoisia lukuhetkiä toivoo kotirouva ja palaa takaisin sängylle kirjan lukuun. Luvassa on kutkuttavaa jännitystä, kun Caeser kertoo muistiinpanoissaan Gallian sodasta.

Orkestereita vanhassa kaupungissa

Tänään lauantaina vanhassa kaupungissa oli ihmisiä kuin pipoja Holmenkollenilla. Ihmisten paljous johtui joko säästä; yli 30 astetta ja aurinko paistoi, tai paikallisesta musiikkitapahtumasta (ei minkäänlaista kuvaa, mikä oli tapahtuman nimi tai tarkoitus). Erilaisiin univormuihin pukeutuneet soittokunnat marssivat edestakaisin vanhan kaupungin katuja. Soittokunnat olivat pukeutuneet pääsääntöisesti villakangastakkeihin ja pitkiin housuihin, joten vanhempia soittokunnan jäseniä näkyi pitkin iltaa baareissa viilentämässä oloaan kylmän oluen ääressä soittotaukojen aikana. Torvi tai muu soittoväline kulki ihan kivasti baareissa mukana, ellei kyseessä ollut käyrätorvi (onkohan se oikea nimitys sellaiselle todella isolle torvelle). Orkesterit soittivat ja marssisivat pitkin katuja ainakin neljän tunnin ajan. Istuimme siis iltaa kahdestaan mieheni kanssa kantapaikassamme raatihuoneentorin vieressä (miehellä on huomenna viimeinen lomapäivä ja Nixon on Suomessa, joten olimme hieman viihteellä). Täytyy myöntää, että olemme tulleet hieman vanhoiksi, koska tulimme jo kotiin ennen iltakymmentä ja sain bloginikin täydennettyä ennen nukkumaanmenoa. Seuraavassa kuvakoelmassa (orkestereita ja kulkueita oli varmaan yli kymmennen) on välähdyksiä eri orkestereista.

Jokiristeily 2

Tänään veimme vieraamme (mieheni isän) Rheinin risteilylle. Täytyy myöntää, että ajoitus osui tällä kertaa aivan nappiin (ei odotuksia ja jonotuksia). Laiva oli juuri lähtemässä satamasta, kun astuimme kyytiin ja aurinkokanneltakin löytyi vielä paikkoja. Tunnin risteilyn jälkeen saavuimme laituriin ja taivas repesi heti kun astuimme laiturille. Onneksi paikalliset sadekuurot ovat useimmiten lyhytaikaisia. Muuten ihan kiva risteily, mutta en ymmärrä, miksi yleensä julkisilla paikoilla (laivat, ravintolat, kaupat, hissit jne) täytyy aina soittaa taustamusiikkia ja kovalla äännellä. Aiemmassa asuinkunnassani oleva arvauskeskus oli valinnut odotusmusiikin sijaan ärsyttävän tekopirteän naisen äänen, joka kimitti aina parin minuutin välein. ”Meillä on nyt ruuhkaa. Olkaa hyvä ja odottakaa”. Silloin kyllä olisi mieluummin kuunnellut sen puoli tuntia huonompaakin ”hissimusiikkia”, joka ei olisi kohottanut kotirouvan verenpainetta huippulukemiin ja puhelimeen lopulta vastaava asiakaspalvelija olisi saanut loppupeleissä huomattavasti ystävällisempää kohtelua. Entschuldigung! En voi laskea verenpainettani tahdonalaisesti kuten joogit.

Kuvassa on jokiristeilylaivamme, joka on juuri lähdössä matkaan (pääsimme viime tipassa mukaan kyytiin). Huomaa mustanpuhuvat pilvet taivaalla ja joen toisella puolen näkyy kaupunkiimme saapunut huvipuisto isoine laitteineen.


Saavumme hetken päästä laituriin. Kuvassa on yksi monista kuljetusproomuista, joilla tavara kulkee edestakaisin Rheiniä.

Risteilyn jälkeen menimme syömään kantapaikkaamme eli rapiat 150 vuotta vanhaan panimoravintolaan, josta saa perinteistä saksalaista kotiruokaa kohtuuhintaan. Suomessa tuli syötyä grillissä paistettua liharuokaa aivan tarpeeksi, joten valitsin itselleni kevyehkön lohilautasen. Kylmäsavustettu lohi oli hyvää, mutta lisukkeena ollut hapan- ja punakaalisalaatti ei oikein sopinut yhteen miedonmakuisen lohen kanssa. Samoin tökki lautaselle asetettu piparjuurikerma.

Ennen risteilyä kävimme pankissamme kyselemässä EC-korttien perään, joiden olisi pitänyt tulla meille jo aikoja sitten. Pankkineiti katsoi koneesta tiedot ja vastasi, ettei tiedoissanne näy EC-korttien tilausta. Siis haloo, kotona on hyvässä tallessa pankissa virkailijan ja tulkin opastuksella täytetyt paperit, joissa on selvästi ruksittu myös EC-korttikohta. Tämä on juuri tyypillistä saksalaista byrokratiaa, jokainen asia pitää hakea erikseen ja pahimmillaan toiselta puolen kaupunkia olevasta virastosta. Onneksi asia hoitui samalla kertaa ja korttien pitäisi tulla viikon sisällä, joten kotirouvan ei tarvitse enää jonottaa pankissa nostaakseen rahaa kotitalousmenoihin. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että kävin niin monta kertaa lähipankissa nostamassa rahaa, ettei virkailija (aina sama nainen) lopussa tarkistanut henkilötietojanikaan. Aika arveluttavaa? Suomessa ollaan jo hurjaa vauhtia siirtymässä vanhan mallisista pankkikorteista sirukortteihin, mutta täällä ne ovat vielä laajasti käytössä. Saksalaisten täytyy varmaan keksiä sirukortti uudestaan, ennen kuin ne hyväksytään täällä, kuten monet muutkin asiat (järkevät pullonpalautusjärjestelmät, tietullit jne.). Tiedättehän sen aikoinaan pankista saatavan muovisen läpyskän, jossa oli mm. tilinumero ja tilinhaltijan nimi? Kortillahan ei voinut tehdä muuta kuin nostaa rahaa omalta tililtä suoraan pankkitiskiltä. Se samainen muovikortti on kovaa valuuttaa täällä Saksassa. Suurin piirtein seuraavaan tyyliin: Vau! Asiakkaalla on tili pankissa, joten hänen täytyy olla todella luotettava tyyppi. Kukaan ei kysele, kuinka paljon tilillä onkaan loppujen lopuksi katetta? Voi herran pieksut! Tämä maa on niin takapajula monessa asiassa.

Kölnin reissu, osa 2a

Kävimme viimeksi perheen kanssa Kölnissä tämän vuoden toukokuussa. Silloin matkustimme Kölniin junalla ja vierailimme Kölnin kuuluisassa tuomiokirkossa sekä suklaamuseossa (entisessä blogissa on matkakuvaus siltä reissulta). Kölniin menimme tällä kertaa autolla ja parkkihallikin löytyi sopivasti tuomikirkon alta. Panimme merkille sen, kuinka halpaa Saksassa on yleensä auton parkkeeraus. Domin parkkihallissa, joka on siis keskellä kaupunkia, veloitettiin 1 €/h, kun taas vastaavassa parkkihallissa Helsingin keskustassa veloitettiin 0,50 €/9 min (yli 3 € tunti).

Tosin tälläkin reissulla vierailimme tuomiokirkossa, koska vieraillehan on näytettävä lähiseudun nähtävyyksiä. Jaksoimme nousta vajaat 157 metriä (tornit ovat noin 157 m korkeita) kapeita kierreportaita (yhden metrin levyinen) pitkin kirkon päätornin huipulle. Minä olen ihan oikeasti korkean- ja ahtaanpaikankammoinen, mutta sisulla menin eteenpäin, vaikka viimeinen osuus rautakierreportaita meinasikin nostaa palan kurkkuun. Mielestäni oli helpompaa nousta Kölnin tuomikirkkoon kuin Eiffel-torniin, vaikka sinne ei tarvinnutkaan nousta ahtaita portaita pitkin. Jostain kumman syystä inhosin erityisesti Eiffelin ensimmäisen ja toisen tasanteen hissejä, jotka olivat sellaisia kitiseviä vaunuja yhden rautaköyden varassa. Tuomiokirkon torni muuten kannattaa katsastaa keskellä viikkoa ja keskellä päivää, etenkin jos on liikkeellä loma-aikaan. Tänäänkin oli kierreportaissa pienoista ruuhkaa ja samoja kapeita portaita pitkin noustaan ylös ja laskeudutaan alas. Voin kuvitella millaista meno on kesäviikonloppuna kun amerikkalaiset turistit vyöryvät ylös kohti tornin huippua.

Ensimmäinen ja viimeinen kuva on otettu tornin huipulta. Viimeisessä kuvassa näkyy restaurointityön jälki (pieni osa tornia on puhallettu puhtaaksi ilmansaasteesta) ja puhdistustyö jatkui yhä. Keskimmäisessä kuvassa näkyy torni, jonne kiipesimme

Kölnin tuomikirkon (Kölner Dom) rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla ja päättyi 1800-luvulla. Siinä välissä oli 300 vuoden tauko, koska kirkon rakentamiseen varatut rahat loppuivat. Tuomiokirkko muistuttaa ulkonäoltään hyvinkin paljon Pariisin Notre-Damea. Tosin ovathan molemmat kirkot arkkitehtuudeltaan goottilaisia, joka on siis romaanisen kauden jälkeinen ja renesanssia edeltävä tyylissuunta. Notre-Damen rakentaminen aloitettiin 1163 ja se valmistui jo vuonna 1325, joten Kölnin tuomiokirkko ei kuulu varsinaisesti keskiaikaisiin kirkkoihin.

Saksassa elää seuraava legenda, jos Kölnin tuomiokirkon rakentaminen lopetaan, niin seurauksena on maailmanloppu. Maailmanlopusta ei ole silminnäkijähavaintojen mukaan ole pelkoa, koska osa kirkosta oli entisöitävänä. Eräskin työmies hiekkapuhalsi tänään päätornin viereisestä pikkutornin seinäkoristeita. En kyllä pystyisi moiseen hommaan, vaikka kuinka hyvin maksettaisi. Seuraavissa kuvissa on mielestäni kauniita yksityiskohtia Kölnin tuomiokirkosta.

Ensimmäisessä kuvassa on tornin koristeellista kattorakenelmaa, josta valo siivilöityi ihanasti lävitse ja luultavasti sadekin (kuvassa ei näy kaunis valon siivilöityminen). Toisessa kuvassa on kirkon mosaiikkilattiaa. Kuvia järjestäessä huomasin, että lattian vaakunaornamentissa on selvästi näkyvissä Suomen lippu.

Ylhäällä olevassa kuvassa on yksi kirkon monista värikkäistä lasi-ikkunoista

Kesäloma suppeasti

24.6.2007 Rostockiss
-eläintarha ja kaupungin ihmettelyä

Pingviinit ovat aurinkokylvyssä.

25.6.2007 Itämerellä
-ajantappamista, Unon pelaamista, dvd:n katselua

Itämeren ylitse matkustimme tällä erittäin nopealla aluksella. Matka kesti vain 25 tuntia + väh. 2 tuntia odotusta molemmissa satamissa.

26-30.6.2007 Helsingissä
-saapuminen Helsinkiin klo 6:00 aamulla
-saunaan klo 10:00
-shoppailua, vierailuja, saunomista, terassilla ensimmäiset siiderit, Tuska-festarit

30.6-1.7.2007 Rovaniemellä
-yöpyminen hotelli Santa Clausissa (suosittelen: hyvä buffetaamiainen, saunaosasto, kauniit ja tilavat huoneet, ilmainen parkki hallissa sekä sijainti keskellä kaupunkia)
-hautajaiset
-miehen sukulaisia
-jutajaiset (näimme vain loppukulkueen ja senkin vahingossa)

1-8.7.2007 Mökillä
-kahdet grillijuhlat + jokapäiväistä grillaamista
-kotirouvan sukulaisia ja tuleva siskon lapsi tervehti tätiään mojovalla potkulla:)
-saunomista, uintia, auringonottoa (parina päivänä ei satanut vettä)
-parisuhdeilta Oulussa: Rotuaaripiknik ja yöpyminen Sokos-hotellissa
-mies pelasti kolme pääskysenpoikasta varmalta kuolemalta nostamalla ne takaisin pesään ja kotirouva piti tikaista kiinni, ettei mies putoa ja katkaise niskojaan.

Rotuaaripinikillä esiintyivät torstaina 4.7.2007 Martti Tervo, Irina ja Apulanta. Maailman parasta ruokaa on itse savustettu tuore perämerenlohi.

8-9.7.2007 Helsingissä
-vierailuja
-käynti Kampin lautapelikaupassa, josta tarttui mukaan Carcassonne-peli
-lähtö takaisin Saksaan Länsisatamasta klo 22

Lähtö Helsingistä.

10.7.2007 Itämerellä
-ajantappamista, uuden lautapelin testausta ja pääsimme katsomaan aitiopaikalta erään maailman suurimman purjehduskilpailun veneitä tositouhussa. Kilpailun nimi jäi hämärän peittoon, mutta veneitä oli paljon.

Ainoa kuva, jossa yksi kilpailuun osallistuneista veneistä erottuu edes jollain tavalla

Rostockin satamassa 10.7.2007 ja pitkä ajomatka kotiin.

11.7.2007 klo 4 kotona.

P.S. Testasin aiemmassa postauksessa mainitsemani saksalaisen hyttyspyyhkeen ja vaikutus oli päinvastainen. Hyttyset suorastaan iskivät turistien iholle. Parasta on pysyä offissa ja jättää luonnonmukaiset myrkyt kaupan hyllylle.