Tänään oli viimeinen saksan kielen tunti ennen kesälomaa. Aiheena oli ravintolasanasto ja kieliopista oli vuorossa akkusatiivi. Onneksi saksan kielessä ei ole kuin neljä sijamuotoa: nominatiivi, akkusatiivi, datiivi ja genetiivi. Kun taas Suomen kielessä on kaiken kaikkiaan 15 sijamuotoa, joten ymmärrän miten vaikeaa ulkomaalaisen on oppia suomen kieltä, kun ei itsekään välttämättä osaa taivuttaa oikein kaikkia sanoja.
Juuri kun opin käyttämään nominatiiviä (Das ist ein/eine/ein x. Der/Die/Es x ist aus Glaskeramik. Er/Sie/Es kostet € 100. Aber da ist kein/keine/kein x) ja possessiivipronominejä (Ist das meine/deine/seine/Ihre/unsere/eure/ihre Kamera? Ja, das ist mein/meine/mein x.). Niin koko pakan sekoittaa tässä vaiheessa akkusatiivi (Er isst einen/eine/ein x), jossa maskuliininen substantiivi ei pysy ruodussaan.
Saksan verbejä on vielä mukava taivutella tässä vaiheessa (preesensissä), mutta substantiivien taivutus on p*n vaikeaa. Kuinka ihmeessä voi muistaa minkä sukuinen se substantiivi olikaan, jotta lause taipuisi oikein, ja käytetäänkö tässä nyt epämääräistä vai määräistä muotoa, ja mikähän se substantiivin monikkomuoto olikaan? Substantiivin suvun lisäksi pitää miettiä, vastaako se kysymyksiin Kuka? tai Mikä? jolloin se taipuu nominatiivissä vai vastaako se kysymyksiin Ketä, kenet, mitä? tai Kuinka kauan, milloin? jolloin se taipuu akkusatiivissä. Vihdoin ja viimein kotirouva on saanut muodostettua pienessä päässään kieliopillisesti korrektin lauseen, niin keskustelu on jo siirtynyt uusille urille. Vaikka postaukseni saksan kielen opiskelusta olikin tänään negatiivinen, niin itse kielen opiskelu on hauskaa ja antoisaa, koska opittua voi heti soveltaa, kunhan vain astuu ovesta ulos.
Lukijoille kerrottakoon, että olen opiskellut saksaa vain kaksi kuukautta ja nekin täällä Saksassa syntyperäisen opettajan johdolla. Minulla ei siis ollut minkäänlaista saksan kielen taitoa kun tulin tänne vajaat kolme kuukautta sitten. Osasin toki sanoa Achtung ja Ich liebe dich, mutta niillä ei kovin pitkälle pötkitä tässä elämässä eikä seuraavassa. Odotan mielenkiinnolla, miten hyvin kielitaitoni on kehittynyt nollasta eteenpäin, kun palaamme takaisin Suomeen.
P.S. Nixon ja kumppanit vaihtoivatkin merirosvoelokuvan Ocean 13. Elokuva oli kuulemma hyvä. Saksalaisen elokuvateatterin erikoisuuksia ovat: sokerilla maistetut popcornit (saa suolaisina, jos pyytää erikseen), lippuja ei kerätä juuri ennen saliin astumista vaan lippujen keräämisen jälkeen pääsee aulaan odottamaan elokuvan alkua ja sieltä suoraan saliin (niin ainakin tämän kaupungin eräässä elokuvateatterissa).
P.S.S. Eilen tuli Suomesta sanomalehti, jonka luin perinteisesti seuraavana aamuna (eli tänään) kahvin kera. Huomasin, että eräässä kuvassa oli tutun näköisiä hymyileviä ihmisiä. Kuvaa katsellessa tuli ikävä kesää, kaupungin mukulakivikatuja ja vihreitä puistoja ja teitä kaikkia siellä jossain….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti