Oktoberfestin sisääntuloportti.
Perjantai- ja lauantai-iltana nautimme paikallisten panimoiden tuotteita Oktoberfestillä. Oluen lisäksi maistoin myös makeaa ”Radleria”, joka on puoliksi oluen ja sitruunalimonadin sekoitus. Jos et halua tulla aivan huppeliin muutaman tuopillisen jälkeen, niin ”Radler” on aivan hyvä vaihtoehto oluelle.
Tätä varten Oktoberfesteillä tullaan.Kuvassa Hofbräun panimon massit (1 litra olutta).
Oktoberfest on vuosittain järjestettävä kaksiviikkoinen sadonkorjuujuhla. Juhla järjestettiin ensimmäistä kertaa lokakuun 12. 1810, jolloin Bavarian kruunuprinssi Ludwig meni naimisiin prinsessa Therese von Sachsen-Hildburghausen kanssa. Siitä lähtien juhla on pidentynyt viisipäiväisestä tapahtumasta kahden viikon mittaiseksi ja siirtynyt osittain syyskuun puolelle lämpimämpien säiden takia. Paikalliset kutsuvat Oktoberfestiä nimellä Wiesn, koska se sijaitsee niityllä (Wiese). Paikalliset panimot ovat pystyttäneet niitylle 14 oluttelttaa, jotka tarjoavat vain omia tuotteita. Alueella on myös huvipuisto. Sinne pääsee S-bahnalla jäämällä Hackerbrücke -pysäkille ja seuraamalla kansallispukuista (miehillä nahkaiset polvihousut ja usein punavalkoruudulinen paita sekä naisilla liivihameet) ihmisvirtaa juhla-alueelle.
Olutteltta ulkoa. Ei oikein muistuta suomalaista kaljatelttaa.
Tänä vuonna juhlijoita oli 6,2 miljoonaa, jotka joivat yhteensä 6,7 miljoonaa litraa olutta. Juhlijan kannattaa muistaa, että olutta saa vain yhden litran annoksina eli maßinä. Tänä vuonna ”maß” maksoi 8 € tippeineen. Oluen lisäksi paikalta saa ruokaa kuten paistettua kanaa (baijeriksi ”Hendl”). Periaatteessa olutta saa tilattua vain pöydästä, mutta esim. lauantaina kaikki 100 000 istumapaikkaa olivat täynnä, joten tarjoilijat joustivat ja tarjoilivat myös käytäville. Jos haluaa pöydän isommalle porukalle, niin kannattaa tulla ajoissa paikalle ja silloinkin istumapaikat löytyvät useimmiten vain ulkoterassilta, koska teltan sisällä olevat paikat on jo varattu jopa vuotta aikaisemmin. Meillä oli onnea matkassa, että pääsimme istumaan illalla myös sisätiloihin, jossa on parhaimmat menot (mm. orkesteri). Vajaan pöydän näkyessä kannattaa aina kysyä onko siinä tilaa? Baijerilaiset ovat hyvin ystävällisiä ja tiivistävät tarpeen vaatiessa. Juttuseuraa pöydistä löytyy aina useammalla kielellä, vaikka laulavaa baijerin murretta ei tahdo millään ymmärtää.
Erään olutteltan sisältä. Kuten huomaatte tungos oli valtava, mutta istumapaikkoja riitti silti, kunhan jaksoi silmä kovana tähyillä vapaita paikkoja.
Seuraavan kerran kun joku suomalainen asiantuntija puhuu ”eurooppalaista juomakulttuurista”, niin suosittelen henkilöä käymään Oktoberfestillä: väsyneitä juhlijoita nukkumassa puistossa, rähinöitä, sammuneita pöydissä, oksentelua ja eri asteisessa humalatilassa hoipertelevia asiakkaita. Ei suomalainen juomakulttuuri poikkea kovinkaan paljon esim. italialaisesta, saksalaisesta tai englantilaisesta. Lukuun ottamatta siinä, että eurooppalaiset tyhjentävät rakkonsa sisätiloissa. Lasten kanssa liikkuvien kannattaa paikalla käydä päivällä, kun meno on vähän rauhallisempaa.
Yli puolet Oktoberin asiakkaista olivat sonnustautuneet kuvan mukaisiin kansallispukuihin. Naisten asut olivat erivärisiä ja pituisia, myös miesten polvihousujen pituus vaihteli shortseista kuvassa näkyvään pituuteen asti. Erittäin suosittuja olivat myös erilaiset kansanomaiset villaneuleet. Niillä, joilla ei ollut kansallispukua, sonnustautuivat erilaisiin hattuihin (ks. kolmanneksi ylin kuva).
Lauantaina söimme ennen Oktoberfestille lähtöä Baijerilaisessa ravintolassa Donisil. Ravintola löytyy aivan Marienplatzin läheltä. Lähes kaikki perinteiset saksalaisruoat maksoivat 7,80 € ja annokset olivat saksalaiseen tyylin mukaan isoja. Oktoberfestin takia ravintolat olivat yleensä aivan täynnä, mutta pöydän löysi, kunhan jaksoi kierrellä jonkin aikaa.
Koko kaupunki oli täynnä koristeellisia mastoja. Kuvassa oleva masto löytyi kauppatorilta.
Sunnuntaina vietimme lähes koko päivän Deutsches Museumissa, joka on yksi maailman suurimmista tiedemuseoista. Sinne pääsee S-bahnalla Isartor -pysäkille, josta on lyhyt kävelymatka museoon. Kävelymatkan aikana ylitimme kirkkaan ja sorapohjaisen Isar-joen. Perhelippu museoon maksoi 17 €. Museon näyttelyt olivat suurelta osin vuorovaikutteisia. Vierailija pystyy suorittamaan pieniä kokeita ja testaamaan eri laitteita. Me kokeilimme, montako volttia irtoaa maailman ensimmäisestä sähkömoottorista, miten tiheys vaikuttaa kappaleen painoon ja kuinka hyvin sähkövirta kulkee ihmisen läpi.
Maailman ensimmäinen sähkömoottori, jonka toimivuutta sai kokeilla.
Kuten huomaatte, vietimme aikaa lähinnä luonnontieteidenosastolla, jossa oli omat näyttelyt: öljyjalostukselle, metalli- ja koneteollisuudelle, keramiikan- ja lasinvalmistukselle jne. Kaiken huipuksi näyttelyt kattoivat lähes koko teollisen ajanjakson aina morsetuslaitteesta videopuhelimeen ja useimmista kerrottiin kansantajuisesti myös niiden toimintaperiaatteet.
Saksalaista täsmällisyyttä museossa. Sähköpylväiden pienoismallit oli luetteloitu eri käyttötarkoituksin.
Olisimme varmaan viihtyneet siellä koko päivän, mutta jalat tekivät lakon ja pää oli aivan pyörällä kaikesta ihmisen tähän mennessä tuottaman tekniikan määrästä, joten suuntasimme kohti lähintä ravintolaa. Sitä ennen kävimme museon pihalla olevassa simulaattorissa Michael Schumacherin kyydissä. Formulakyyti ei oikein vakuuttanut, sama kuin olisi katsellut pleikkarin formulapelin uusintaa tavallista isommalta näytöltä. Aivan museon vieressä sillan kupeesta löytyikin kiinalainen ravintola Wok&Roll, jonka erikoisuutena oli liukuhihnalla pyörivä sushi-bufee (14 €). Ajatus raa´asta kalasta houkutti, mutta päädyimme kolmen hengen päivälliseen, joka sisälsi pöytään tarjoiltuna keiton, uppopaistetut alkupalat, joissa jokaisessa oli erilainen täyte, kolme liharuokaa (ankkaa, härkää ja possua) sekä jälkiruoaksi vesimelonia ja jäätelöä. Hinta-laatusuhde oli erinomainen.
Maanantaina nukuimme pitkään, veimme lentolaukun hbf:lle säilytykseen ja suuntasimme Marienplatzille, jonka läheisyydestä löytyvät kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Käväisimme kauppatorilla, jossa myytiin mm. Weißwürstia (valkoista aivoista tehtyä makkaraa) ja Leberkäseä (makkaravanukasta), jotka molemmat ovat Baijerilaisia herkkuja. Torilla oli myös useita edullisen näköisiä kalaravintoloita. Seuraavana kohteena oli Münchenin kuuluisin olutupa, Hofbräuhaus, jonka sisätiloihin mahtuu tuhansia janoisia oluenystäviä. Itse asiassa yritimme jo lauantaina (päivällä) käydä siellä, mutta emme jaksaneet jonottaa sisäänpääsyä. Tällä kertaa tilaa oli sen verran, että pääsimme kulkemaan koko valtavan olutbaarin läpi. HBH mahtaa olla maailman ainoa baari, jossa oma turistimyymälä ja jonne asiakkaat eivät välttämättä tule syömään ja juomaan vaan kulkevat baarin läpi kuin ”turistit”. Sunnuntaina päättyneen Oktoberfestien jälkeiset jatkobileet jatkuivat siellä ja väsyneen näköinen orkesteri yritti viihdyttää meluavia asiakkaita keskellä päivää. Tällä kertaa emme pysähtyneet tuopilliselle, koska olimme jo juoneet tarpeeksi monta maßia Hofbräun teltassa Oktoberfestillä.
Kuvassa oikealla Münchenin kuuluisin oluttupa Hofbräuhaus ja etualalla on Hard Rock Cafen terassi.
Lähdimme takaisin Marienplatzille, josta löysimme kahvilan aivan raatihuoneen edestä. Loppuajan seurasimmekin ”olutmainoskuvausta” viereisessä pöydässä. Mallien piti juoda vaahtoavaa olutta ja saada olutviikset ylähuuleen, mikä osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Kuten kaikki oluen ystävät tietävät, että vaahto laskeutuu jossain vaiheessa ja se ei ole yhtä kestävää kuin saippuavaahto. Innokas miespuolinen tarjoilijamme kiirehti auttamaan kuvauksessa ja olutta vispatessaan kopautti lopulta tuopista pohjan rikki, jolloin olut valui tyttöjen syliin. Oli mielenkiintoista ja hauskaa seurata mainoskuvausta aivan lähietäisyydeltä.
Kiitokset T:lle ja P:lle vieraanvaraisuudesta! Tulemme varmaan vierailulle uudestaan, mutta tuskin festivaalien aikaan;)
1 kommentti:
Hate stretсh mаrks?
Also vіsit my webрage; trilastin coupon code
Lähetä kommentti