München I: Dachaun keskitysleiri

Yleistä tietoa Dachaun keskitysleiristä

Dachaun keskitysleiri (1933-1945) oli ainoa leiri, joka oli toiminnassa koko natsihallinnon ajan. Se sijaitsee noin 16 km päässä Münchenistä lähellä Dachaun kaupunkia. Leirille pääsee Münchenin keskustasta S-bahnalla (S2) Dachaun pysäkille, josta pääsee paikallisbussilla (nro 726) suoraan leirin edustalle. Sisäänpääsy leirialueelle ja museoon on ilmaista. Alue on erittäin laaja, joten kannattaa varata aikaa. Me kiertelimme aluetta peräti kolme ja puoli tuntia ja silti päärakennuksessa sijaitseva museokin tuli vain katsottua pikaisesti läpi.

Leiri koostuu kahdesta alueesta: varsinaisesta leiristä, jossa oli 32 parakkia, hallintorakennukset ja vankila, sekä krematorioalueesta. Päärakennuksessa on leirin museo, jossa on mm. kertomuksia vankien elämästä, vangeille kuuluneita tavaroita ja yleensä keskitysleirien toiminnasta koko sodanaikaisen Saksan alueella. Alueella oli myös sodanjälkeen pystytetyt neljä uskonnollista muistomerkkiä (katollinen, ortodoksinen, protestanttinen ja juutalainen) leirillä kuolleiden ja eläneiden vankien muistoksi. Aivan leirialueen takana on Karmeliittaluostari, joka ei ollut lauantaina auki.

Leirillä kaksi parakkia oli rakennettu uudelleen vastaamaan leirin aikaista tilaa (vankien sängyt, vessat ja pukukaapit), ja muista parakeista oli jäljellä vain perustukset. Parakissa vankien päivä alkoi klo 4 aamuyöstä ja nukkumaan he pääsivät klo 9 illalla. Vangit työskentelivät joka päivä 15 tuntia mm. ompelimossa. Sunnuntai oli ainoa vapaapäivä, jolloin vangit saivat seurustella toistensa kanssa ilman vartijoita ja antoivat ehkä leipäpalan nälkiintyneelle toverilleen parakkien välissä olevalla ”vapauden ja inhimillisyyden tiellä”, joka toimi vastakohtana leirin muulle epäinhimilliselle toiminnalle. Leirissä oli myös kirjasto, josta vangit saivat halutessaan lainata saksankielistä kirjallisuutta. Leirissä harjoitettiin myös kulttuuritoimintaa esim. kuorolaulua.

Leirillä oli yli 200 000 vankia yli 30 eri maasta, joista viisi vankia oli Suomesta. Leirin vangit olivat assosiaalisia, romaaneja, kommunisteja, juutalaisia, homoseksuaaleja ja muita natsihallinnon vastustamia henkilöryhmiä. Dachaun keskitysleiri oli lähinnä työleiri eikä tuhoamisleiri kuten Auchwitz-Birkenau. Silti leirillä kuoli yli 25 000 vankia pääasiassa sairauksiin, aliravitsemukseen ja itsemurhiin. Leirillä myös tapettiin työkyvyttömiä vankeja. Leirillä oli kaksi krematoriorakennusta, joista uudemmassa oli myös suihkuhuoneeksi naamioidut kaasukammiot syklon-B panossäiliöineen. Kaasukammioita ei kuitenkaan koskaan käytetty tässä leirissä. Leirin yksi parakki oli varattu lääketieteellisiä kokeita varten. Saksan ilmavoimien lääkärit testasivat painekammiossa ihmisten selviytymistä korkeassa ilmanalassa, tutkivat kylmävesialtaissa hypotermian vaikusta vankeihin ja meriveden käyttöä juomavetenä. Lisäksi vangeilla testattiin erilaisten tautien (malarian) tarttuvuutta ja hoitokeinoja. Esimerkiksi eräskin vanki joutui syömään yhden päivän aikana yli 200 tablettia. Erityisesti mieleeni jäi kummittelemaan museossa esillä ollut kuvasarja painekammiokokeeseen osallistuneesta juutalaisvangista, joka sai sen seurauksena veritulpan aivoihin. Painekammiokokeissa kuoli 80 vankia ja loput 120 hengissä selvinnyttä ammuttiin kokeiden jälkeen.

Valokuvia Dachaun keskitysleiristä.

Lisää kuvia löytyy kuva-arkistosta

Leirin tuloportissa luki toivoa herättävästi sinne tuleville vangeille kehoitus: "Arbeit macht frei." (Työ vapauttaa). Sama slogani oli myös kirjoitettu päärakennuksen kattoon valkoisella maalilla, niin että se näkyi leirin kaukaisempaan nurkkaan asti. Portti oli museon suosituin ja vaikeimmin kuvattava kohde, koska liikenne alueelle kulki sen kautta.

Leirin sivukäytävä, joka johtaa kreamatorioalueelle. Itse alue on piilossa metsikön takana eli kuvassa näkyvän kentän takana ja vasemmassa laidassa. Oikeassa laidassa on parakkirakennusta.

Alueen yksi harvoista vartiotorneista.

Leirialue oli ympäröity piikkilanka-aidalla, vallihaudalla ja vartiotornein. Kuvassa oikealla puolella näkyvälle nurmikentälle eksynyt vanki ammuttiin varoittamatta.

Muistopaasi juuri ennen krematorioaluetta muistutti vierailijoita: "Denket daran, wie wir hier starben" (Ajatelkaa, miten me täällä kuolimme.)

Krematoriorakennus, jossa sijaitsivat polttouunit, suihkukammiot, odotustilat ja ruumishuoneet. Rakennuksen taustalla näkyvässä metsikössä oli teloituspaikat ja tuhkien kasaamisalue.

Vankien odotushuoneen ikkunat, joista sai katsella viimeisen kerran aurinkoa ennen lopullista desinfiointia.

Desinfiointikammiot eli suihkuhuoneet. Harmaa metallilieriö vasemman puoleisen oven vieressä (kammion sisällä) oli syklon B -panostin.

Krematorioalueelle jouduttiin rakentamaan uusi krematoriorakennus entisen lisäksi, koska kuolleiden määrä leirillä kasvoi koko ajan sodanloppua kohti. Kuvassa on uudemmat polttouunit.

Muuri, jota vasten työkyvyttömät vangit ammuttiin. Lähellä muuria oli myös polttouunin tuhkien sijoituspaikka eli kymmenientuhansien vankien viimeinen leposija .

Leirialue oli ympäröity piikkilanka-aidalla, vallihaudalla ja vartiotornein. Kuva on otettu leiriin päin krematorioalueen portilta.

Taustalla siintää rekonsruktoitu parakkirakennus ja kuvan etualalla näkyy parakkien perustuksia. Parakkien numerot oli taltioitu kivilaattaan. Kuvan jalavarivistö reunusti myös sodan aikana leirin pääkäytävää, jossa vangit tapasivat toisiaan sunnuntaisin.

Ovi parakkiin.

Parakin sisältä vankien pukukoppeja. Parakki oli suunniteltu 50 vangille, mutta sodan loppuvaiheessa sinne ahdettiin jopa yli 500 vankia, joilla oli käytettävissä yhteisesti vain kahdeksan vessaa ja yksi kylpyhuone.

Päärakennuksen edessä oleva pronssinen muistomerkki, joka oli tavallaan karmean esittävä riutuvine ihmishahmoineen olemattomassa tilassa; vailla ihmisarvoa, oikeuksia, vapautta ja inhimillisyyttä .

Päärakennuksen (museon) sisällä oleva puinen kirjoituspöytä, jonka päällä natsivirkailija kirjasi ihmiset joko työkykyisiksi tai tapettaviksi. Seinällä oleva haalistunut teksti kieltää irvokkaalla tavalla tupakoinnin.

Päärakennuksen takana oleva vankilan pitkä käytävä selleineen, jossa rangaistiin tottelemattomia vankeja mm. puolalaisella kidutuksella (vangit sidottiin kettingillä käsistään roikkumaan kattoon).

Kreamatorioalueella lähellä tuhkien sijoituspaikkaa oli muistomerkki, jossa pyydettiin: "Älkää unohtako." Koko alue oli makaaberissa kauneudessaan ja karmivuudessaan niin vaikuttava ja ihmisyyteen syvälle luotaava kokemus, etten edes pystyisi halutessani unohtamaan sitä.

Ajatuksia

Leiri oli kokonaisuudessaan ahdistava kokemus. Siellä käydessä joutui sukeltamaan syvällä itseensä ja miettimään perinpohjin omia arvojaan ja ihmisyyttä kaikkien niiden kauheuksien keskellä. Suurin kysymys mikä heräsi oli se, kuinka tavalliset ihmiset pystyivät kadottamaan kokonaan moraaliset arvonsa, älynsä, humaanisuuden ja inhimillisyyden rippeet itsestään. Mitä minä olisin tehnyt? Olisinko ummistanut silmäni kuten miljoonat ihmiset ympäri Eurooppaa? Olisiko minussa ollut rohkeutta nousta vastarintaan kuten niillä muutamilla harvoilla ihmisillä, joiden sivistyneisyys, humaanisuus, poliittiset tai uskonnolliset arvot estivät heidän vajoamisen natsisimin suohon? Paikan karmeudesta huolimatta suosittelen kaikkia edes kerran elämässään käymään vastaavanlaisessa paikassa. Se pysäyttää, varoittaa ja muistuttaa meitä paremmin ja syvällisemmin kuin aiheesta kirjoitetut lukuisat kirjat siitä, kuinka musta ihmisluonto voikaan olla.