M erimuseossa

Kaksi viikkoa sitten kävimme Aquazoossa, joka on kaupungissamme oleva luonnonhistoriallinen museo ja meriakvaario. Eri kalalajeja oli nähtävillä satoja; sokeista värittömistä luolassa elävistä kaloista vinhasti uiviin tappajiin, haihin. Kalojen lisäksi akvaariossa oli myös rapuja, merisiilejä, meduusoita ja koralleja. Akvaariot olivat kiehtovan kauniita ja värikkäitä; etenkin meduusat valloittivat herkällä kauneudelleen lipuessaan hitaasti tummassa vedessä. Kalojen lisäksi sai ihailla muitakin meri- ja vesieläimiä kuten pingviinejä, hylkeitä ja krokotiilejä. Krokotiilejä pääsi katsomaan lähes kosketusetäisyydeltä matalan aidan takaa.

Aquazoo

Piraijaparvi; sieviä kullanhohtoisia kaloja

Krokotiili tai alligaattori; luultavasti jälkimmäinen

Kilpikonnia; kuka tuijottaa ja ketä?

Museossa oli myös iso elävä kokoelma erilaisia trooppisia hyönteisiä; suurimpia torakoita ja hämähäkkejä joita olen ikinä nähnyt ja pienenpieniä värikkäitä nuolisammakoita. Lisäksi paikasta löytyi sekalainen kokoelma erilaisia eläinlajeja: käärmeitä, mangnusteja ja muita jyrsijöitä. Eläinkunnan lisäksi esillä oli fossiileja kuten tyrannosaurus rexin pääkallo yms. Hännänhuippuna oli vielä pieni geologinen näyttely erilaista kauniista kivilajeista. Paikassa riitti nähtävää koko päiväksi. Museon ulkopuolellakin riittää nähtävää, sillä se sijaitsee aivan laajan puistoalueen (Nordpark) sydämessä.

Heinäsirkkoja suvunjatkamispuuhissaan

Iso ja hengetön Tarantulla

Kalkkarokäärme kerällä ja valmiina hyökkäämään

Museokierroksen jälkeen suuntasimme perinteisesti Altstadiin syömään. Edellisenä viikonloppuna kävimme syömässä suositellussa korealaisessa ravintolassa, joka osoittautuikin erittäin hyväksi ravintolaksi, vaikka listalla oleva erittäin tulinen mustekalakastike oli kaikkea muuta kuin tulista. Paikasta sai ”ilmaiset” alkupalalautaset, jotka sisälsivät seitsemää eri sorttia korealaisia erikoisuuksia aina marinoidusta tofusta chim chiin. Kerrankin aasialaista ruokaa, joka maistuu muulta kuin kiinalaiselta tai thaimaalaiselta. Tänä viikonloppuna teki vaihteeksi mieli intialaista ruokaa, mutta eksyimme oikealta kadulta ja löysimme intialaisen ravintolan sijasta tähän mennessä parhaan saksalaisen ravintolan. Ruoan lisäksi paikasta sai erinomaisen hyvää Altia, joten sinne raahaamme tulevaisuudessa kaikki vieraamme syömään.

Kevään ensimmäiset kukat

Bongasin kevään ensimmäiset kukat viime lauantaina kun olimme kävelyretkellä Hofgartenissa (laaja noin 1750 perustettu puistoalue kaupungin keskellä). Nixon oli löytänyt ensimmäiset kukat jo kolme viikkoa sitten koulunsa pihamaalta. Kevättä kohdin edetään: viime viikolla oli todella lämmintä ja aurinkoista aivan kuin siellä Suomessa toukokuun lopulla, nyt ilmat ovat taas viilentyneet.

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!

Ensilumi, pois suli...

Viime lauantaina (2.2.2008) oli yön aikana satanut lunta, ja lumisade jatkui vielä jonkin aikaa päivällä. Ihanan isoja ja pehmeitä lumihiutaleita, jotka tosin sulivat heti maassa. Kuva on jokseenkin hämäräpuoleinen ja mitäänsanomaton, mutta en jaksanut karnevaaliväsymyksessä juosta miljoonaporrasta alas kadulle hyviä kuvauskohteita etsimään. No, olkoon kuva todisteena, että täälläkin sataa lunta, ainakin kerran vuodessa. Eipä Suomessa moista hehkutusta saanut aikaan kuin talven ensilumi.

Uusi vuosi ja uudet lupaukset?

Tapanani on tehdä uuden vuoden lupauksia, joista osa toteutuu ja osa ei, kuten useimmilla ihmisillä. Huomasin, että viimeisin postaukseni oli itsenäisyyspäivän aikoihin ja siinä välissä on tapahtunut monta muistamisen arvoista asiaa. Joten lupaan, että ensi vuonna (neljän tunnin päästä) kirjoitan vähintään kerran viikossa blogiini, sillä ihmisen muisti on lyhyt, mutta webin pitkä.

Lyhyen joululoman vietimme Suomessa. Nixon jäi vielä mummolaan ja palaa kotiin ensi viikolla. Joululoman ajaksi saimme ihanat hoitajat kissallemme. Oli mukava tulla kotiin, kun kissa kehräsi tyytyväisenä sängyllä. Saamme olla kiitollisia, että olemme aina löytäneet parhaimmat hoitajat kissallamme. Syksyinen hoitaja oli myös yliveto. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jos eksytte joskus blogiini.

Suomessa saimme lumesta joitain pieniä näköhavaintoja, mutta sukulaisten ja ystävien tapaaminen kruunasi koko loman. Vietimme kaksi upeata jouluaattoa eri puolella Suomea. S:llä oli mahtavat Tapaninpäivän bileet. Kiitos niistä ja oli ihanaa jutella akkojen juttuja pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi Tapaninpäivän tanssit kestivät pilkkuun saakka, ja sen jälkeen nukkumisaikaa jäi puoli tuntia ennen kotiin lähtöä, joten hotellihuone oli vähän turha sijoitus ja se nukkumispuolikin hoitui lentokoneessa. Luultavasti haisimme kuin rankkitynnyrit (mieskin oli viihteen puolella).

Nyt pitäisi laittaa maalia naamaan ja lähteä Altstadiin juhlimaan uutta vuotta. Raketteja ihmiset ovat paukutelleet jo kuudesta lähtien, mutta ei kai tässä mitään kiirettä ole?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Itsenäisyyspäivästä

Eilistä itsenäisyyspäivää vietimme täällä Keski-Euroopassa arkisissa ja sateisissa tunnelmissa. Kaikilla oli tietenkin normaali työpäivä, mutta saksalaiset juhlivat työn ohella pyhän Nikolauksen päivää: mies sai suklaajoulupukin töistä ja Nixonin koulussa opettajat toivat oppilailleen karkkia aina ähkyyn saakka. En jäänyt minäkään lahjoja vaille, sain nimittäin postista karkkipussin, kun vein joululahjat postiin. Toivottavasti postittamani lahjat kerkeävät perille (myös Norjaan), kun taas jäi niiden lähettäminen viime tippaan. ;) Alakerran naapurikin oli jättänyt aamulla alle kouluikäisilleen lapsilleen eteiseen kumisaappaat täynnä karkkia ja pikkuautoja. Harmi, ettemme älynneet napata kuvaa niistä.

Illalla juhlimme Suomen itsenäisyyttä, sytyttämällä kynttelikön kynttilät keittiön ikkunalle, avaamalla belgialaisen konvehtirasian ja katsoimme jonkin aikaa netistä linnanjuhlia. Yllättävän laadukas suora lähetys netin kautta aivan kuin olisi istunut Suomessa television ääressä. Tosin eihän sitä kovin kauan aikaa jaksa seurata, kun joka vuosi näkee samat naamat ja naisten tyylitaju ei muutu vuosien saatossa mihinkään: ei parempaan eikä huonompaan suuntaan. Linnanjuhlien sijaan katsoimme dvd:ltä mtv:n dokumenttisarjan Sodan arvet, joka sisälsi jaksot Viimeiset ritarit, Neljä kertomusta helvetistä ja Vaiettu sotavankeus. Dokumenttisarja kertoi ihmisistä, joiden ansiosta saamme elää vapaassa Suomen maassa. Ritareista nuorimman Eero Seppäsen jutut naurattivat koomisuudellaan ja hauskalla murteellaan, mutta sotavankeuteen joutuneen Esko Boxbergin kertomus sai kyyneleet silmiini, samoin Suomen kauppalaivaston merimiesten vankeus vuonna 1944 Puolalaisella keskitysleirillä.

Kuluneen viikon uutisissa täällä ja Suomessa kerrottiin, että suomalaiset peruskoululaiset olivat jälleen kerran kolmen parhaan joukossa Pisa-tutkimuksissa. Suomalaiset koululaiset olivat luonnontieteissä ensimmäisellä sijalla ja Saksakin oli noussut aiemmalta 18 sijalta 13 sijaan. Suomessa asuessani en osannut arvostaa riittävästi suomalaista koululaitosta, mutta ainakin täällä eläessä osaa arvostaa suomalaisten opettajien ammattitaitoa ja järkevää lukusuunnitelmaa. Saksan ja Suomen koulujärjestelmien eroavaisuuksista kerron enemmän ensi kerralla.

Hyvää viikonloppua!

Flunssaa liikkeellä

Kuluneella viikolla meidän perheessämme syötiin ankkaa, suklaakakkua ja sokerikuorrutettuja pähkinöitä (kaikki), sairastettiin flunssaa (minä ja Nixon), käytiin joulumarkkinoilla (kaikki), juhlittiin kielikoulun päättäjäisiä (Nixon), saatiin todistus (Nixon), ostettiin uusia pc-pelejä (minä), jäätiin koukkuun pelipaikka-sivustoon (minä), leikattiin puukolla peukalon kynsi halki (minä), ja eikä käyty lääkärissä.

Sain pari päivää sitten Nixonilta perheessämme kiertävän flunssapöpön (mies sairasti yhden päivän?) ja kirjoittelenkin tätä postausta kurkkukipeänä ja silmät kuumeesta kiiltäen. Eilen oli saksankielentunti ja opettaja kyseli perinteiseen tapaansa: ”Kuinka voit tänään?” Flunssan takia valittelin: ”Etten voi kovin hyvin.” Opettajan ensimmäinen kysymys oli: ”Oletko jo käynyt lääkärillä?” Nixonilla olivat koulussa tämän vuoden aikana kysyneet samaa, oli kyseessä flunssa tai haava sormessa. Olenkin saanut sen kuvan, että täällä juostaan lääkärillä mitä pienimmästä syystä. Kaikkihan sen tietävät etteivät virustauteihin (flunssaan) tepsi mitkään valtakunnan lääkkeet ellei se äidy bakteeriperäiseksi jälkitaudiksi, joten miksi lääkärille? Omituista täällä on myös sen lisäksi, että jokaista pikkuhaavaa käydään tutkituttamassa tohtorin luona, niin se että lääkärit määräävät myös erilaisia luontaistuoterohdoksia ja homeopatiatuotteita sairauksiin. Esim. tv:ssä mainostetaan rohdostippoja vaivaan kuin vaivaan, unettomuudesta potenssiin, ja lopputekstissä lukee: ”Kysy lääkäriltäsi tai apteekista.” Ärsyttää tuollainen mainonta. Minä luotan vain tieteellisesti tutkittuun lääketieteeseen ja jätän veteen laimennetut atomit niille, jotka haluavat maksaa kirjaimellisesti tyhjästä.

Kielikoulun loppukokeet

Nixon kävi maanantaina suorittamassa saksan kielen suullisen kokeen 39 asteen kuumeessa. Emme oikein voineet vaihtaa koeaikaa, koska heräsimme pojan kanssa maanantaiaamuna vasta yhdeksän maissa ja emmekä saaneet opettajaa enää kiinni puhelimella. Sairastumisia varten koululta saatuun muistilappuun oli nimittäin varattu opettajalle puheaika aamulla 7-8 aikoihin. Vähän erilainen systeemi täällä kuin Suomessa, jossa opettajan tai muun henkilön saa kiinni milloin tahansa, jos ei muuten niin ainakin sähköpostilla. Lisäksi koepäivää varten tenttaajiksi olivat tulleet erään toisen koulun opettaja ja paikallinen kouluviranomainen, joten oli vähän pakko osallistua, vaikka olo olisi ollut kuin auton alle jääneellä maamyyrällä.

Nixon oli muutenkin flunssassa lähes koko viikonlopun, joten tenttiin valmistautuminen jäi minimaaliseksi, mutta olosuhteisiin nähden koe meni ihan hyvin. Poika sai suullisesta kokeesta kolmosen ja saman numeron myös viime viikolla suoritetusta kirjallisesta testistä. Puolitoista pistettä enemmän niin hän olisi saanut kakkosen. Koearvostelut ovat melko tiukat tuon ikäisille. Kokeesta on tultava puolet oikein niin pääsee läpi, jolloin arvosanaksi saa kuutosen. Saksalainen arvosteluasteikkohan (1 – 6) on käänteinen Suomen arvosteluasteikkoon (10 – 4) nähden.

Iltapäivällä heti kokeiden jälkeen vanhemmat saivat kuunnella tuomion siitä, mihin kouluun jälkikasvu sijoitetaan. Kouluvaihtoehtoja kun täällä riittää aina Hauptschulesta Gymnasiumiin. Nixon pääsi koetulosten ja aiemman suomalaisen koulutodistuksen perusteella Gymnasiumiin, joka vastaa Suomen lukiota (ja peruskoulua). Täällä lukio aloitetaan huomattavasti aikaisemmin kuin Suomessa. Itse asiassa lapset lokeroidaan jo ala-asteen neljänneltä luokalta lähtien putkimiehiin ja tuleviin tohtoreihin, mutta onneksi koulujärjestelmä on pikkuhiljaa muuttumassa järjellisempään, yhtenäisen peruskoulun, suuntaan. Nixon kertaa vielä saksankieltä kaksi viikkoa kielikoulussa ja sen jälkeen aloittaa lukion ulkomaalaisten ryhmässä.

Aiemmassa postauksessa uhkasin lopettaa koko blogin pidon, mutta olenkin tullut toisiin aatoksiin. Jatkan vielä kirjoittamista, mutta aiempaa harvempaan tahtiin. Oli myös kiva kuulla, että perheemme kuulumiset kiinnostavat muitakin. Varsinkin Ma´m jaksaa aina ilahduttaa kommenteillaan. Ihan hävettää, kun itse on niin laiska kommentoimaan sinne päin, mutta käyn aina lukemassa kuulumisesi (*vilkuttaa Ranskaan*), vaikka en kommentoisikaan.

Pitkä viikonloppu

Kirjoitan melkein aina viikonlopun postaukset jälkikäteen, mutta toisaalta on mukava aloittaa ankea maanantaiaamu viikonloppua muistellen. Vaikka eipä pitkässä viikonlopussamme kovin paljon muistelemista kertynyt. Se kului lähinnä laiskotellessa ja elokuvia katsellessa. Lostin kolmas kausi pyörähti käyntiin perheessämme torstaina, ja lauantaina katsoimme yhdessä saksalaisten tuottaman perikato-elokuvan, joka kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä Traudi Jungen (Hitlerin sihteeri) näkökulmasta katsottuna. Se oli todella mukaansa tempaava tositapahtumiin perustuva elokuva. Kiitos H:lle vinkistä. Katsoin myös viidennen kauden Todella upeeta- komediasarjasta. Minusta on luultavasti tullut huumoritajuton kärttyisä vanha akka, koska Patsyn ja Ednan toilailut eivät kirvoittaneet enää kuin vaisun hymyn kasvoilleni. Sen sijaan Simpsonien keltainen perhe kutkutteli jälleen kerran nauruhermoja. Ehkä tilanne ei ole minun kohdaltani vielä aivan toivoton. Nixon puolestaan ahkeroi viikonloppuna ja valmistautui viikon päästä järjestettävään isoon saksankielentestiin.

Kuvassa Patsy poseeraa Madame Tussaudin vahakabinetissa vuonna 2006 keväällä.

Perjantaina kävimme ostoksilla Centrossa, joka osoittautui Itäkeskuksen tyyliseksi ostoshelvetiksi. Jos ostaminen ei jostain syystä innosta niin, Centron läheltä löytyy muutamia ajanviettopaikkoja kuten Sea Lifen merimaailma ja pieni huvipuisto. Tällä kertaa ostimme uudelle kameralle kantolaukun sekä kannettavaan dvd:en antennin. Antennin avulla voi kuulemma katsoa anopin luona tv:tä sängyssä. Luultavasti se oli tarpeellinen ostos. Ihmeen kärsivällisesti mieheni jaksoivatkin istua kävelykadun penkillä, sillä aikaa kun kävin ihastelemassa syksyn kenkämuotia mm. Deichmanissa ja tarttuipa mukaani alennuksessa olleet musta pitkähihainen bolero, löllövatsan peittävä mustaharmaa kukallinen t-paita ja punaiset muovihelmet (yht.25 €). Siskon vauvallekin löytyi söpö vakosamettinen asukokonaisuus. Centrosta suuntasimme lounaan jälkeen koottavien huonekalujen taivaaseen eli Ikeaan.

Miesten otsanahka alkoi kiristyä vasta koottavien keittiöiden -osastolla. En tiedä nousiko verensokeri liian ylös syömistämme tacoista, vai koetteleeko yli neljän tuntia kestävä shoppausmaratoni liikaa miesten hermoja. Juoksinkin suurempaa perhedraamaa välttääkseni suoraan kangasosastolle. Tarkoitus oli ostaa verhokangasta olo- ja vierashuoneeseen, mutta juuri etukäteen valitsemani kankaat oli myyty loppuun, ja ei ollut aikaa miettiä uusia vaihtoehtoja. Miehet eivät ymmärrä sitä, kuinka monta tekijää on otettava huomioon kankaita valittaessa: valon läpäisevyys, ommeltavuus, haluttu tunnelma, sisustuksellisuus jne. Sain sentään napattua keltaiseen ostospussiin: mustavalkoisia tyynynpäällisiä, mustan torkkupeiton, mustavalkoiset koivupaneeliverhot ja listat sekä valkoiset suojaruukut. Huomasitte varmaan, että minulla on menossa joku mustavalkoinen kausi, jonka koin viimeksi teini-iässä. Silloin vaatteet olivat mustia, kynsilakka oli mustaa, musiikki oli mustaa ja huonekalut valkoisia, joten olen varmaan nyt siirtymässä keski-iän kriisiin.

Loppujen lopuksi hymykin ilmestyi kasvoille, kun Nixon älysi ostaa Ruotsi-kaupasta kotimatkaa varten Alladinia. Tosin ärsyyntymisviisari heilahti jälleen uhkaavasti punaisen puolelle, kun havaitsimme, että Maraboun väki oli päättänyt poistaa parhaimman konvehdin (Noisetten) rasiasta. No, elämässä ei aina saa mitä haluaa!

Hauskaa maanantaita!

Pyhäinpäivän viettoa

Tänään (31.lokakuuta) jenkeissä vietetään pyhäinpäivän aattoa eli halloweeniä. Kotisuomessa pyhäinpäivää vietetään laskujeni mukaan tulevana lauantaina 3.marraskuuta. Huomenna (1. marraskuuta) vietämme täällä pyhäinpäivää (Allerheiligen) katolisen kirkon kalenterin mukaisesti. En ole aiemmin huomannutkaan, että joidenkin yhteisten juhlapäivien viettoajat vaihtelevat maittain. Meillä ei ole mitään pyhäinpäiväperinteitä, mutta olisi mukavaa viedä kynttilä hautausmaalle jo poismenneiden rakkaiden muistolle. Kunhan löytäisin ensin hautausmaan lähialueelta.

Yleisesti ottaen pyhäinpäivän vieton täällä näkee mm. halloweenkoristeista; Altstadissa roikkui jo viime viikolla katujen yllä muoviluurankoja, ruokakauppojen hehkuvan oransseista kurpitsapinoista ja hautausmaille vietävistä kimpuista, joissa on mm. havuja, jäkälää, siemenkotia. Viime viikonloppuna televisiosta sai katsella kauhuelokuvia monta tuntia putkeen, jolloin m inäkin viihdyin harvinaisen hyvin koko illan tv:n ääressä. Loppujen lopuksi pyhäinpäivää vietetään lähes samalla tavalla kuin Suomessakin. Ehkä koristellaan hitusen värikkäämmin ja juhlitaan iloisemmissa tunnelmissa. Ensi viikolla onkin taas uusi juhlapäivä eli St. Martinstag (Pyhän Martinin päivä), jolloin kaupungilla on lyhtyjä kantavien lasten muodostamia juhlakulkueita ja myöhemmin illalla laulavat lapset kerjäävät karkkia ovelta ovelle. Siitä enemmän ensi viikolla.

Pyhäinpäivän ansiosta vietämmekin pitkää viikonloppua. Nixonilla on lomapäivinä sekä torstai että perjantai. Mieskin otti perjantain vapaaksi, niin meillä on vihdoin aikaa tutustua lähialueen nähtävyyksiin, ja ehkäpä käymme myös ostoksilla Operhausenin Centrossa, joka on iso ostoskeskus (10 500 parkkipaikkaa), ja se on kuulemma nähtävyys itsessään.

Kävimme Nixonin kanssa maanantaina ostamassa uuden toppatakin ja siihen sopivan pipon. Lämpötilat ovat laskeneet sen verran alas, etenkin aamuisin, ettei pelkällä syystakilla enää tarkene. Yhtenäkin aamuna maa oli aivan kuuran peitossa. Seuraavana päivänä Nixonin opettaja naureskeli pojan pipolle, ja kysyi: ”Tiedätkö, mitä pipossa oleva teksti tarkoittaa?” Poika puisti päätään, ja opettaja selitti, että sana tarkoittaa ihmistä, joka joutuu pakenemaan omasta kotimaastaan poliittisten tai uskonnollisten erimielisyyksien vuoksi. (Mielestäni ei mikään hyvä selitys. Kaikki toisinajattelijat eivät ole pakolaisia.) Nixon tuli nauraen koulusta kotiin ja sanoi minulle: ”Katsohan, olen poliittinen pakolainen nro 75.” Meille tosin jäi epäselväksi kummalle asialle opettaja oikeastaan nauroi: Ajatukselle suomalaisesta poliittisesta pakolaisesta, vai pojallemme, joka on luokkansa ainoa kriittinen toisinajattelija?

Alla on anonyymikuva ”toisinajattelijastamme” päällään uusi takki ja pipo.

Hyvä Suomi!

Bloggaus on nyt jäänyt vähemmälle ajalle, koska sain tällä viikolla uuden ihanan lelun, digikameran, ja aika on kulunut säätöjä opetellessa ”saksankielisen manuaalin turvin”. Onneksi kauppias lupasi lähettää parin viikon kuluessa postitse myös suomenkielisen oppaan. Löysin tosin netistä myös englanninkielisen oppaan, mutta tuleepahan harjoiteltua samalla saksaa. Nyt on jotain hajua objektiivin aukon suuruudesta, valotusajan pituudesta ja valon määrästä, mutta luultavasti opittavaa riittää koko elämän ajaksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen vihdoinkin löytänyt oman ilmaisukanavani, jossa tasapainottuu mukavalla tavalla tekniikka ja itseilmaisu. Minun suullani, kun ei suloisia säveliä hyräillä, kädelläni ei henkeäsalpaavia tauluja maalata tai merkittäviä romaaneja kirjoiteta, mutta ehkä elämäni aikana muutama onnistunut valokuva napataan. Toiveissa on.

Formuloista sen verran, että Kimi Räikkönen on täällä todella suosittu, jopa ennen maailmanmestaruuttaan, mikä varmaan osittain johtunee hänen edustamastaan tallista (Ferrari). Täkäläiset pitävät myös todella paljon Kimin ”Iceman” – tyylistä, jota korostavat pohjoisen hailakansiniset silmät ja puheen ihana vaatimattomuus. Ihmiset jopa tietävät hänen vaimonsa missitittelit, joita minun on vaikea muistaa: ”Olikohan se Miss Skandinavia, tai jotain sinnepäin?” Toisaalta hävettää, ettei suomalaisena tiedä moista, mutta kun minua ei ole koskaan kiinnostanutkaan ihmisten tittelit.

Huomenna menemme seuraamaan hiihdon MM-cupin osakilpailua, josta selostus tulee jossain vaiheessa blogiini, ja tietenkin hurraamme kovaa mm. Virpi Kuituselle. HYVÄ SUOMI (Kimille ja huomisen hiihtäjille)!

Servus!

Matkustaminen on mukavaa, mutta kaksi peräkkäistä viikonloppua reissussa ei ole enää rentouttavaa vaan väsyttävää. Reissukuvaukset jäävät siis joksikin aikaa tauolle, kunnes saamme inspiraation uudesta matkakohteesta. Tarkoitus olisi tämän vuoden puolella vielä käydä Luxemburgissa ja Hollannissa.

M´mam kyseli (vahingossa mainitsemastani) ruokablogistani. Se ei ole salainen, mutta julkaisen sen vasta sitten kun siellä on jotain luettavaa. Tällä hetkellä siellä on vain kaksi postausta, jotka käsittelevät kaalilaatikkoa ja bratwurstia. Ei siis vielä mitään mielenkiintoista luettavaa. Linkki sinne ilmestyy blogissani lähitulevaisuudessa.

Jos haluatte tietää, miksi ylhäällä oleva kuva liittyy tähän postaukseen, niin voinhan sen teille kertoa. Kuvassa olevaan oranssiin säästöpossuun mieheni tiputtaa ylimääräiset kahden euron kolikot, joilla maksetaan lomamatkojemme pienet ostokset kuten lomalentojen drinkit. Seuraavan kerran kun näette maailmalla suomalaisen perheen raahaamassa mustaa nahkaista kolikkopussia täynnä kahden euron kolikoita, niin olette törmänneet meihin. Meidät tunnistaa kolikkopussin lisäksi myös mustasta vetolaukusta;) Possun vieressä näkyy osa keittokirjakokoelmaani, jota en enää täydennä tilanpuutteen vuoksi. Sitä paitsi netistähän ne kaikki reseptit nykyään löytyy, ja kohta myös minunkin.

Hauskaa tiistaipäivää kaikille!

Korvapuustipäivä

Kävin ostamassa tupaantuliaislahjan Oil & Vinegarista . Keskustassa sijaitseva todella kiva kauppa, jossa on myytävänä kymmeniä erilaisia oliiviöljyjä, viinietikoita, maustesekoituksia ja muita italialaisia herkkuja. Ostin sieltä herkkukorin, johon oli merkitty kokonaishinta, mutta kassalla mies naputteli jokaisen korin sisältämän tuotteen erikseen. Katselin aikani sitä touhua ja minua alkoi ihan mielettömästi naurattaa. Yritin pysyä vakavana, mutta en voinut räkätykselleni mitään. Olin luultavasti päivän iloisin asiakas=) Hysteerisen naurunpuuskan takana oli Deutche Bankin sekoilut aiemmin päivällä, silloin ei naurattanut, pikemmin itketti. Löysin kyseisen pankin automaatin ja syötin vahingossa pin -koodin väärin, jolloin masiina sylkäsi kortin ulos ja alkoi valittaa, että ottakaa yhteys pankkiinne . Lisäksi se kehtasi väittää, että olen syöttänyt koodin kolme kertaa väärin. Ai niin, syötinhän minä ne väärät pin -koodit kaksi kuukautta sitten, kun luulin että miehen kanssa on samat koodit (tilasimme molemmille ec-kortit ja mies sai koodit, minä en). No, en varmasti ota enää yhteyttä lähipankkiini. Viimeksi kävin kyselemässä pin-koodini perään, niin koodien lisäksi saimme kaksi uutta pankkikorttia, vaikka en tilannut kuin omat koodini. Onneksi käytössäni on vielä Suomen Visakortti, että hätätilanteessa voi nostaa automaatista rahaa, kun pankit eivät ole auki. Voi pyhä Sylvi, joko olisi aika vaihtaa pankkia?

Turun Sanomat kertoi, että tänään 4.10 on Korvapuustipäivä. Nixon löysi pakastimen pohjalta yhden syömättä jääneen korvapuustin. Pisti jäisen korvapuustin neljäksi minuutiksi mikroon täydelle teholle ja nyt koko huusholli haisee palaneelle korvapuustille. Se mustaksi korventunut korvapuusti jäi muuten syömättä. Näin meillä, tänään, kansallisena korvapuustipäivänä.

Tunnelmia ja maitoa

Me olemme olleet lomatunnelmissa, joten blogin päivitykset ovat jääneet vähemmälle. Nixonkin on nukkunut joka päivä vähintään klo 11 asti. Annan pojan nukkua kaikki väsymykset pois, niin jaksaa taas loman jälkeen opiskella ”innokkaasti” saksan kielioppia. Kuvassa on muuten pojan 8*1,5 l maitokori, jonka raahasimme juuri kaupasta. Poika juo vähän yli viikossa tuon määrän maitoa (*tulevaisuudessa vahvat luut*). Minä käytän maitoa vain aamukahvissa ja mies juo kahvinkin mustana, ja silti meillä oli aina maito lopussa, muttei ole enää. Täkäläistä maitoa kun ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, vaan se säilyy juomiskelpoisena parvekkeellakin.

Lomatunnelmien lisäksi odottelemme täällä hermostuneina, milloin räjähtää Suomessa, ei rakennukset vaan kalvot. Laskettu aika meni jo, joten jännittyneinä odottelemme mikä pojan tai tytön syntymäpäivä tulee olemaan. Sen verran tiedämme, että horoskooppimerkiltään vauva tulee olemaan vaaka ihan kuin pappansa, joten rauhallinen lapsi pitäisi olla tulossa.

Talvipuutarha

Kesäkuun postauksessa valittelin rikkaruohojen valtaamia parvekelaatikoita. En viitsinyt istuttaa niihin kasveja kesällä kun ne olisivat kuitenkin kuolleet veden puutteeseen lomamatkojen takia. Nyt rikkaruohoista on päästy eroon ainakin ensi kevääseen asti ja tilalle on istutettu kanervaa ja jotain ikivihreää. Pitäisi ehkä ostaa lisää kasveja rehevän vaikutelman aikaansaamiseksi, mutta toisaalta kuvassa oleva pelkistetty versiokin miellyttää silmää.

Hankin vielä muutamia kiviä, koristesoraa ja jalallisia lasisia kynttilälyhtyjä kasvien sekaan. Kynttilänvalo kasvien lomassa voisi näyttää aika hyvältä pimeinä talvi-iltoina. Teemana voisi olla japanilainen puutarha. Saatte nähdä lopullisen version lähitulevaisuudessa.

Iltakävelyllä

Nixonin kanssa sulattelimme tuhtia englantilaista aamiaista tekemällä illalla 10 kilometrin kävelylenkin. Maisemia voitte ihailla seuraavasta slideshowsta. Niin se syksy saapuu hiljalleen myös tänne etelään.

Nomen est omen

Nixon sai eilen selitellä koulussa luokkakavereilleen, miksi hänellä on niin monta etunimeä. Mikä oli melkoinen yllätys, että maailma on tosiaan täynnä ihmisiä, joilla on käytössä vain yksi etunimi? Nixonin lisäksi vain korealaisilla oppilailla on useampi kuin yksi etunimi. Saksassa etunimien määrää ei ole rajoitettu, joten lapselle voidaan antaa kuten Suomessakin kolme etunimeä, mutta säännöt ovat jossain suhteessa tiukempia kuin Suomessa. Esimerkiksi paikannimet eivät kelpaa etunimeksi (Paris, Saana) tai tavallisia kielen sanoja, joita ei mielletä nimiksi (Tuuli, Meri, Vilja). Nimen on myös osoitettava lapsen sukupuoli, vaikka mm. Maria nimeä käytetään täällä myös miehellä. Suomessahan on käytössä lukuisia sukupuolisesti neutraaleja nimiä kuten Rauni ja Kaino.

Tämän artikkelin (pdf) perusteella suosituimpia pojannimiä Saksassa ovat Alexander, Maximilian, Paul, Leon, Lukas, Jonas, Niklas, Tim, David ja Luca ja vastaavasti suosituimpia tytönnimiä ovat Marie, Sophie, Maria, Anna, Anne, Laura, Lea, Katharina, Sarah, Julia ja Lena. Suosituimmat etunimet kuulostavat kovin tutuilta ihan kuin ne olisi poimittu suomalaisen päiväkodin eteisen kumisaapasrivistöstä (saappaiden sisälle merkitään omistajan nimi);). Ihmisten nimet muuttuvat muodin ja ajan mukana yhä kansainvälisemmiksi kaikkialla Euroopassa. Toivottavasti suomalaiset perinnenimet kuten Urhot, Päiviöt, Saanat ja Merituulet eivät vielä kokonaan vaivu historian hämärään. Loppujen lopuksi etunimemme eivät tuota vaikeuksia Saksalaisille, mutta sukunimemme onkin sen sijaan erittäin hankalasti kirjoitettava ja lausuttava (variaatioita löytyy laidasta laitaan, ja jotkut ovat todella hauskoja). Kaikki myös hymähtelevät kissamme nimelle Helga, joka on hyvin perinteinen saksalainen naisennimi. En tiedä, onko täällä sopivaa antaa eläimille ihmisen nimiä kuten kotimaassa, mutta en ole vielä kuullut yhtään negatiivista kommenttia asiasta.

Tiedän, että yhdellä vakiolukijoistani on kohta edessään vaikea päätös - Mikä lapselle nimeksi? Koska leikillisesti ehdottamani Vieno Viivi ja Mainio Manne eivät iskeneet kipinää, niin kokeile vaikka nimikonetta ja katso seuraavat linkit, ellet ole jo niitä löytänyt:) Käykää muutkin katsomassa, varsinkin nimien historia oli kiehtovaa luettavaa ja suomalaiset luontonimet ovat yllättivät kauneudellaan ja lukumäärällään.

Täältä löytyy kattava paketti tietoa suomalaista etunimistä (harvinaiset nimet, luontonimet, nimet eri vuosikymmeniltä, yhdistelmänimet jne). Tampereen yliopiston sivuilta löytyy tietoa etunimien historiasta. Historismi.Netistä löytyy vanhojen vieraskielisten etunimien kansanomaisia suomennoksia. Suosituimmat eurooppalaiset nimet syntymävuoden perusteella löytyvät tilastokeskuksen sivuilta, josta on myös suoralinkki väestörekisterikeskuksen nimipalveluun.

Unelias viikonloppu

Unelias viikonloppu sujui rauhallisesti elokuvia katsellen ja kirjoja lueskellen. Mies lähti perjantaina hautajaisiin Helsinkiin ja jäimme pojan kanssa kahdestaan kotiin. Perjantai-iltana Nixon kävi koulukavereiden kanssa seinäkiipeilemässä Cosmossa. Lauantaina vietimme perheiltaa; leivoimme yhdessä salami-paprika-sipuli – ja pinaatti-tomaatti-ilmakuivattu kinkku –pitsaa sekä katsoimme elokuvia.

Katsoimme mm. Hayao Miyazakin animaation Liikkuva linna. Tarina perustuu löyhästi Dianna Wynne Jonesin (Howl's Moving Castle) romaaniin. Ajattelin tutustua kirjailijan tuotantoon, sillä aiemmin lukematonta ja (hyvää) fantasiakirjallisuutta on vaikea löytää. Wikipedian mukaan kirjailija on käynyt aikanaan Tolkienin ja Lewisin luennoilla. Pidän molempien kirjailijoiden tuotannosta, joten ehkä myös heidän oppilaansakin osaa kirjoittaa viihdyttäviä tarinoita myös aikuiseen makuun .

Lapsiltakin oppii joka päivä jotain uutta, joten ei ole vielä pelkoa siitä että kalkkiutuisi paikoilleen ajankohtaisen kakkosen ääreen kutomaan sukkaa. Esimerkiksi Nixon on tutustuttanut minut japanilaisten animaatioiden maailmaan, joka viehättää aikuistakin katsojaa mielikuvituksellisuudellaan ja uskomattomilla yksityiskohdillaan. Tarinatkin ovat ilahduttavan moniulotteisia toisin kuin Disneyn piirretyt, jotka herättävät lähinnä vain nostalgisia lapsuusmuistoja. Liikuvassa linnassa ihastuttavimmat hahmot olivat punasteleva tulidemoni Calcifer ja astmaattinen puudeli, josta tuli elävästi mieleeni lapsuudenajan lemmikkikoirani. Henkien talo on myös uskomattoman viihdyttävä animaatio. Suosittelen. Täytyy myöntää, että japanilaiset elokuvat voittavat jenkkien valmiiksi pureskellun viihderoskan mennen tullen.

Arkipäivän luksusta..

TNT Global Expressin lähetti toi aamulla ovelle paketin kylmäsavustettua poroa ja lohta. Näin ollen minun ei tarvinnut tänään notkua hellan edessä, ja ruokakin oli (astetta) laadukkaampaa kuin tavallisena perjantaipäivänä. Lapland -herkkuhetken olisi kyllä täydentänyt lähes täydelliseksi vastaleivottu uunilämmin ohut ohrarieska. Paremman puutteessa korvasimme rieskan pitaleivillä jotka toimivatkin herkkujen alusina ihan hyvin.

Pakkauksessa ollut piparjuurikastikekin maistui yllättävän hyvältä sekä lihan että kalan kanssa, vaikka emme olekaan mitään piparjuuren ylempiä ystäviä. Minun valmistamista piparjuurikastikkeista tulee aina liian väkeviä, vaikka puolittaisi koko piparjuuriannoksen. Pitäisi ehkä etsiä netistä paremmat ohjeet kastikkeelle vai löytyyköhän vika itse kastikkeen tekijästä? Ei voi muuta sanoa kuin tulisipa enemmänkin tällaisia luksuspäiviä arjen keskelle=)

Koulu alkoi...

Nixonilla alkoi eilen koulu, ja poika sai heti läksyksi mm. seitsemän säkeistöä sisältävän runon ulkoa opeteltavaksi. Pojan koulussa tulee aika usein kotiläksyksi runojen opettelua ulkoa. Esimerkiksi toukokuussa Nixon joutui opettelemaan ulkoa mm. Heinrich Heinen runon, Die Lorelay . Runo on linkin oikeassa laidassa ja alkaa seuraavasti "Ich weiß nicht was soll es bedeuten..." Runohan on kaiken huipuksi kieleltään vanhahtavaa saksaa (kirjoitettu joskus 1800-luvulla), joten ymmärrän täysin Nixonin kielteisen kannan runojen ulkoa oppimiseen, minkä muka pitäisi auttaa kielen oppimisessa. Ehkä metodi toimii joillakin, muttei todellakaan kaikilla.

Koulun jälkeen tapasimme Nixonin kanssa Hbf:llä (päärautatieasemalla), ja kävimme vihdoinkin hakemassa pojalle koululaisille tarkoitetun matkustuskortin, SchokoTicketin. Kortista ei tarvitse maksaa kuin vajaat kymmenen euroa kuukaudessa, koska pojan koulu on kaukana asuinpaikastamme, ja se oikeuttaa matkustamaan ilmaiseksi busseissa, metroissa, junissa ja ratikoissa lähes kaikkialla Saksassa. Aika hyvin saa rahoilleen vastinetta, vai mitä?

Rheinbahnin palvelukeskuksessa oli mielettömän pitkät jonot, ja tapani mukaan jonotin SchokoTicketiä juuri siinä lyhyimmässä ja hitaammin vetävässä jonossa. Vihdoin tuli minun vuoroni ja kysyin virkailijalta ystävällisesti, että puhuuko hän kenties englantia. Nuoren miesvirkailijan vastaus oli: ”Valitettavasti en puhu, mutta Frau S. puhuu” ja osoitti sormellaan viereistä nuorta naisvirkailijaa. Joten puolen tunnin turhan odottamisen jälkeen siirryin uudestaan viereisen jonon jatkoksi. En ymmärrä sitä, miksei palvelupisteitä voi merkitä esim. kylteillä, jotka kertovat missä pisteessä saa palvelua englanniksi, ettei aina menisi arpomiseksi. Asuuhan tässä kaupungissa yli 100 000 ulkomaalaista? Ulkomaalaisena, ei-saksaa puhuvana, pitäisi aina muistaa ottaa se jono, joka johtaa mielellään nuoren naisvirkailijan luokse. Muistakaa se kun asioitte täällä!

Iltapäivällä sain sitten mahataudin, joka melko varmasti johtui päivällä Hbf:llä syödystä irtojäätelöstä. Eikä se jäätelö edes ollut niin hyvää! Mutta nyt on lähdettävä kirjakauppaan tilamaan pojalle uusia koulukirjoja, joten hyvää päivänjatkoa teille kaikille=)

Viinifestivaalit ja mölkkykisa

Eilen koko perheen yllätti vastustamaton himo rasvaiseen grilliruokaan, joten lähdimme syömään hampurilaisateriat Burgerkingiin. Syönnin jälkeen Nixon jatkoi matkaansa kaupungin pääkirjastoon ja me jäimme vielä nauttimaan kesäisestä illasta kaupungille. Raatihuoneentorilla oli käynnissä koko tämän viikonlopun kestävät viinifestivaalit. Tarjolla oli yhden Saksan tärkeimmän viinintuottoalueen Rheinland-Pfalzin viinejä. Viininviljelyyn soveltuvat laaksot myötäilevät Ahria, Saaria ja muita Rheinin sivujokia Rheinland-Pfalzin osavaltion alueella. Alueella tuotetaan peräti kaksi kolmasosaa kaikista Saksan viineistä. Esimerkiksi ”Moselin laakson” viini on peräisin tältä alueella. Rheinland-Pfalzin osavaltiota sanotaan myös Saksan kauneimmaksi alueeksi, ja se on myös meidän naapuriosavaltiomme, joten ehkä olisi syytä käydä siellä joku päivä autoajelulla ja poiketa samalla vaikka Luxemburgissa. Yllätyin vähän siitä, että festivaaleilla ei ollut tarjolla ruokaa, mutta viinilasillisen tai -pullon kera sai nauttia lautasellisen juustokuutioita tai leipätikkuja tai tahnalla päällystettyjä voileipiä. Toisaalta ei hampurilaisaterian jälkeen mahalaukkuuni olisi mitään mahtunutkaan.

Kuva on viinifestivaaleilta.Huomaa kankaiset istuimenpäälliset ja pöytäliinat. Festivaalien yleinen ilme oli muutenkin siistimpi kuin Suomen vastaavat tilaisuudet.

Tänään jatkuivat hyvät ilmat, joten nappasimme puolen päivän aikaan kylmälaukun sekä mölkkypelin mukaan, ja suuntasimme asuntomme lähellä olevaan puistoon, joka on aivan Rheinin varrella. Tänään siellä oli meidän lisäksemme paljon paikallisia ottamassa aurinkoa bikinit päällä, pelaamassa sulka- tai jalkapalloa tai muuten vain viettämässä aikaa. Meidän mölkkykisa keräsi jonkin verran uteliaita katseita. Mitähän puupalikoita nuo ulkomaalaiset nurmikolla nakkelee? Taidot olivat ruostuneet vuodessa kaikilta, joten ensimmäinen peli meni kaikilta nollapisteille. Nollapelin jälkeen alkoi minun voittoputki; peräti neljä voittoa kuudesta pelistä. Naisen itsetunnolle tekee hyvää, kun saa joskus päihittää kaikkitietävät mieskilpailijat;) Makeiden kisavoittojen lisäksi poltin ensimmäistä kertaa tälle kesälle olkapääni. Auts...!

Kuvassa on asuntomme lähellä olevaa puistoa auringonpalvojineen.

Kisan jälkeen Nixon lähti hakemaan itselleen syötävää läheisestä Hanabi-sushibaarista. Poika valitsi itselleen kuvassa näkyvän Shikoku-menuun, joka sisälsi maguroa, sakea, tamagoa, ebiä, kappamakin, sakemakin ja california inside-outin. Eikö annoksilla olekin veikeät nimet? Minäkin taidan ensi kerralla maistaa negitekka tartaria, kania, negisakemakia tai avotekkamakia;)