Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kulttuuri. Näytä kaikki tekstit

21.9.07

Venäläisestä kulttuurista















Nixonilla on venäläisiä kavereita. Monella suomalaisella on valitettavan negatiivinen asenne venäläisiä kohtaan. Pappani, talvisodan sotaveteraani, muistutti aina jälkikasvuaan: ”Ryssä on aina ryssä vaikka voissa paistaisi”, toisaalta papan asenteen ymmärsikin, varsinkin kun on tuijottanut venäläiseen kiväärin piippuun omassa isänmaassaan.Papan puheista huolimatta minut on kasvatettu avarakatseiseksi ja suvaitsevaiseksi ihmiseksi, joka kunnioittaa kaikkia ihmisiä riippumatta hänen sosiaalisesta statuksesta, syntyperästä tai uskonnosta. Ja tiedän, että olen onnistunut myös kasvattamaan yhden suvaitsevaisen ihmisen lisää tähän alati eriarvoistuvaan maailmaan.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä tai osannut asettua niiden ihmisten nahkoihin, jotka arvostelevat toisia ihmisiä aatteen, työn, koulutuksen, syntyperän tai uskonnon perusteella. Kouluja käymättömän ihmisen asenteen ehkä ymmärtää jollain tavalla, mutta vähänkin lukeneemman ihmisen (joka on suorittanut suomalainen peruskoulun ) suvaitsemattomuutta on vaikea ymmärtää ja kaikista vaikeinta on ymmärtää tätä enemmän lukeneen ihmisen mustavalkoisia ajatuksia muista ihmisistä. Sivistystä ei löydy kirjoista vaan ihmisestä itsestään ja se on ainakin osittain kasvatuksen tulosta. Kulttuurierot ovat rikkaus ja jokaisesta kulttuurista (ja ihmisestä) löytyy aina jotain hyvää, vaikka kaikkea ei tarvitsekaan hyväksyä (sharia-lakia yms). Olen onnellinen pojan puolesta, että hänellä on mahdollisuus tutustua eri kulttuureista tuleviin nuoriin (ennen kuin heistä tulee jäykkäniskaisia laput silmillä olevia omaan napaan tuijottavia aikuisia) sekä katsomaan kulttuurillisen ja sosiaalisen pintasilauksen alle ja hyväksymään ihmisen omana itsenään sekä rikastamaan omaa elämäänsä muualta tulleilta vaikutteilla.

Pojan koulussa oppilaat tulevat ympäri maailmaa: Koreasta, Kiinasta, Turkista, Espanjasta, USA:sta, Puolasta, Albaniasta jne. Luokkahan on kuin minikokoinen kulttuurien sulatusuuni. Ja arvaatteko mitkä kansallisuudet tulevat toimeen parhaiten keskenään? Yllätyksenä tämä tuli minullekin, mutta puolalaiset, venäläiset, (korealaiset) ja suomalaiset viihtyvät toistensa seurassa. Kaikilla on samankaltainen melankolinen kulttuuritausta ja asenne elämään on yllättävän samanlainen kuin suomalaisilla. Korealaiset ovat suluissa, koska kulttuurilliset erot ovat suuria, mutta vapaanajanvietto ja asenne ovat yhteneviä (musiikkimaku, elokuvat, opiskelumotivaatio jne.). Tämä menee suvaitsemattomuuden piikkiin, mutta kulttuuristereotypioista ei vain pääse eroon. Pojan mielestä jenkki on kuulemma liian pinnallinen, espanjalainen kärsii verbaalisesta ja fyysisestä ylivilkkaudesta ja albanialainen on kasvanut tynnyrissä. Niinhän se on, että kulttuuriltaan ja asenteiltaan samanlaiset ihmiset kerääntyvät yhteen kaikkialla: punkkarit, gootit, helluntailaiset, vapaamuurarit, martat jne; ja piiri pieni pyörii…

Kaverin myötä Nixon on tutustunut venäläisen kulttuurin ja kielen lisäksi myös elintarvikkeisiin. Oberbilkissä on Neo-markt (kauppa), jossa myydään vain venäläisiä tuotteita kuten lehtiä, kirjoja, elokuvia, ikoneja ja elintarvikkeita. Pojan mukaan kaupan lihatiskiltä löytyy suomalaisille tuttuja tuotteita kuten savupalvikylkeä ja lämminsavulihaa, joka kuulemma maistui aivan kotimaisen palvaamon savustamalta lihalta. Eilen Nixon toi kotiin venäläisiä herkkuja (ks kuva): pussillisen suklaalla päällystettyjä rahkapatukoita (jäätelön tapaisia tuotteita), joita on saatavissa eri makuisina, ja pussillisen pelmeneitä (pieniä jauhelihapiiraita). Nixonin kaverin äidin ohjeen mukaan pelmenit keitetään suolavedessä ja tarjoillaan mielellään keiton kera (pelmenit ja keitto asetetaan tarjolle eri astiaan). Rahkapatukat ovat aivan ihania, jos tykkää vähän happamemmista mauista (i like). Patukoiden kääreessä on jotenkin tutunnäköinen piirroshahmo ( Pinokkio?). Olen varmaan lapsena nähnyt televisiosta venäläisen piirrosfilmin, jossa hahmo on seikkailut. Minä pidin lapsena kaikista venäläistä ja tsekkiläisistä piirretyistä sekä nukkeanimaatioista. Nalle Luppakorva oli pikkukakkosen parasta antia Ransun ohella, aivan ihana. <3

Meidän linssilude (ei Helga) vaan Nixon pääsi eilen saksan televisioon (WDR-kanavalle). Kanava kuvasi ratikassa Nixonia ja muita matkustajia sekä yritti haastatella poikaa, mutta Nixon kieltäytyi heikkoon kielitaitoon vedoten. Poika onnistui Suomessakin aina pääsemään ylen paikallisuutisiin. Hän on ollut nuoresta iästään huolimatta jo enemmän kuin sen Warholin viisi minuuttia julkisuudessa. ;)

6.9.07

Nomen est omen

Nixon sai eilen selitellä koulussa luokkakavereilleen, miksi hänellä on niin monta etunimeä. Mikä oli melkoinen yllätys, että maailma on tosiaan täynnä ihmisiä, joilla on käytössä vain yksi etunimi? Nixonin lisäksi vain korealaisilla oppilailla on useampi kuin yksi etunimi. Saksassa etunimien määrää ei ole rajoitettu, joten lapselle voidaan antaa kuten Suomessakin kolme etunimeä, mutta säännöt ovat jossain suhteessa tiukempia kuin Suomessa. Esimerkiksi paikannimet eivät kelpaa etunimeksi (Paris, Saana) tai tavallisia kielen sanoja, joita ei mielletä nimiksi (Tuuli, Meri, Vilja). Nimen on myös osoitettava lapsen sukupuoli, vaikka mm. Maria nimeä käytetään täällä myös miehellä. Suomessahan on käytössä lukuisia sukupuolisesti neutraaleja nimiä kuten Rauni ja Kaino.

Tämän artikkelin (pdf) perusteella suosituimpia pojannimiä Saksassa ovat Alexander, Maximilian, Paul, Leon, Lukas, Jonas, Niklas, Tim, David ja Luca ja vastaavasti suosituimpia tytönnimiä ovat Marie, Sophie, Maria, Anna, Anne, Laura, Lea, Katharina, Sarah, Julia ja Lena. Suosituimmat etunimet kuulostavat kovin tutuilta ihan kuin ne olisi poimittu suomalaisen päiväkodin eteisen kumisaapasrivistöstä (saappaiden sisälle merkitään omistajan nimi);). Ihmisten nimet muuttuvat muodin ja ajan mukana yhä kansainvälisemmiksi kaikkialla Euroopassa. Toivottavasti suomalaiset perinnenimet kuten Urhot, Päiviöt, Saanat ja Merituulet eivät vielä kokonaan vaivu historian hämärään. Loppujen lopuksi etunimemme eivät tuota vaikeuksia Saksalaisille, mutta sukunimemme onkin sen sijaan erittäin hankalasti kirjoitettava ja lausuttava (variaatioita löytyy laidasta laitaan, ja jotkut ovat todella hauskoja). Kaikki myös hymähtelevät kissamme nimelle Helga, joka on hyvin perinteinen saksalainen naisennimi. En tiedä, onko täällä sopivaa antaa eläimille ihmisen nimiä kuten kotimaassa, mutta en ole vielä kuullut yhtään negatiivista kommenttia asiasta.

Tiedän, että yhdellä vakiolukijoistani on kohta edessään vaikea päätös - Mikä lapselle nimeksi? Koska leikillisesti ehdottamani Vieno Viivi ja Mainio Manne eivät iskeneet kipinää, niin kokeile vaikka nimikonetta ja katso seuraavat linkit, ellet ole jo niitä löytänyt:) Käykää muutkin katsomassa, varsinkin nimien historia oli kiehtovaa luettavaa ja suomalaiset luontonimet ovat yllättivät kauneudellaan ja lukumäärällään.

Täältä löytyy kattava paketti tietoa suomalaista etunimistä (harvinaiset nimet, luontonimet, nimet eri vuosikymmeniltä, yhdistelmänimet jne). Tampereen yliopiston sivuilta löytyy tietoa etunimien historiasta. Historismi.Netistä löytyy vanhojen vieraskielisten etunimien kansanomaisia suomennoksia. Suosituimmat eurooppalaiset nimet syntymävuoden perusteella löytyvät tilastokeskuksen sivuilta, josta on myös suoralinkki väestörekisterikeskuksen nimipalveluun.