Pitkä viikonloppu

Kirjoitan melkein aina viikonlopun postaukset jälkikäteen, mutta toisaalta on mukava aloittaa ankea maanantaiaamu viikonloppua muistellen. Vaikka eipä pitkässä viikonlopussamme kovin paljon muistelemista kertynyt. Se kului lähinnä laiskotellessa ja elokuvia katsellessa. Lostin kolmas kausi pyörähti käyntiin perheessämme torstaina, ja lauantaina katsoimme yhdessä saksalaisten tuottaman perikato-elokuvan, joka kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä Traudi Jungen (Hitlerin sihteeri) näkökulmasta katsottuna. Se oli todella mukaansa tempaava tositapahtumiin perustuva elokuva. Kiitos H:lle vinkistä. Katsoin myös viidennen kauden Todella upeeta- komediasarjasta. Minusta on luultavasti tullut huumoritajuton kärttyisä vanha akka, koska Patsyn ja Ednan toilailut eivät kirvoittaneet enää kuin vaisun hymyn kasvoilleni. Sen sijaan Simpsonien keltainen perhe kutkutteli jälleen kerran nauruhermoja. Ehkä tilanne ei ole minun kohdaltani vielä aivan toivoton. Nixon puolestaan ahkeroi viikonloppuna ja valmistautui viikon päästä järjestettävään isoon saksankielentestiin.

Kuvassa Patsy poseeraa Madame Tussaudin vahakabinetissa vuonna 2006 keväällä.

Perjantaina kävimme ostoksilla Centrossa, joka osoittautui Itäkeskuksen tyyliseksi ostoshelvetiksi. Jos ostaminen ei jostain syystä innosta niin, Centron läheltä löytyy muutamia ajanviettopaikkoja kuten Sea Lifen merimaailma ja pieni huvipuisto. Tällä kertaa ostimme uudelle kameralle kantolaukun sekä kannettavaan dvd:en antennin. Antennin avulla voi kuulemma katsoa anopin luona tv:tä sängyssä. Luultavasti se oli tarpeellinen ostos. Ihmeen kärsivällisesti mieheni jaksoivatkin istua kävelykadun penkillä, sillä aikaa kun kävin ihastelemassa syksyn kenkämuotia mm. Deichmanissa ja tarttuipa mukaani alennuksessa olleet musta pitkähihainen bolero, löllövatsan peittävä mustaharmaa kukallinen t-paita ja punaiset muovihelmet (yht.25 €). Siskon vauvallekin löytyi söpö vakosamettinen asukokonaisuus. Centrosta suuntasimme lounaan jälkeen koottavien huonekalujen taivaaseen eli Ikeaan.

Miesten otsanahka alkoi kiristyä vasta koottavien keittiöiden -osastolla. En tiedä nousiko verensokeri liian ylös syömistämme tacoista, vai koetteleeko yli neljän tuntia kestävä shoppausmaratoni liikaa miesten hermoja. Juoksinkin suurempaa perhedraamaa välttääkseni suoraan kangasosastolle. Tarkoitus oli ostaa verhokangasta olo- ja vierashuoneeseen, mutta juuri etukäteen valitsemani kankaat oli myyty loppuun, ja ei ollut aikaa miettiä uusia vaihtoehtoja. Miehet eivät ymmärrä sitä, kuinka monta tekijää on otettava huomioon kankaita valittaessa: valon läpäisevyys, ommeltavuus, haluttu tunnelma, sisustuksellisuus jne. Sain sentään napattua keltaiseen ostospussiin: mustavalkoisia tyynynpäällisiä, mustan torkkupeiton, mustavalkoiset koivupaneeliverhot ja listat sekä valkoiset suojaruukut. Huomasitte varmaan, että minulla on menossa joku mustavalkoinen kausi, jonka koin viimeksi teini-iässä. Silloin vaatteet olivat mustia, kynsilakka oli mustaa, musiikki oli mustaa ja huonekalut valkoisia, joten olen varmaan nyt siirtymässä keski-iän kriisiin.

Loppujen lopuksi hymykin ilmestyi kasvoille, kun Nixon älysi ostaa Ruotsi-kaupasta kotimatkaa varten Alladinia. Tosin ärsyyntymisviisari heilahti jälleen uhkaavasti punaisen puolelle, kun havaitsimme, että Maraboun väki oli päättänyt poistaa parhaimman konvehdin (Noisetten) rasiasta. No, elämässä ei aina saa mitä haluaa!

Hauskaa maanantaita!

Achtung Leerbox!

Viikonlopun jälkeen jääkaappi kumisi taas tyhjyyttään, joten käväisimme Nixonin kanssa ruokaostoksilla lähimarketissa. Sillä aikaa kun minä kiersin tekstiiliosastoa, tarkoituksenani oli löytää helmalakana sänkyyn, niin Nixon suuntasi musiikkiosastolla (miehiä ei innosta lakanavalikoimat) ja löysi sattumalta Futuraman ensimmäisen kauden dvd-boksin alehyllystä. Pyyheliinahyllyjen välissä sitten tutkimme tohkeissamme löytyykö boksista alkuperäiset äänet ja tekstitys suomeksi. Saksaksi dubattujen televisio-ohjelmien keskellä elävillä sydän lyö yhden ylimääräisen lyönnin, jos hyvästä dvd:stä löytyy suomenkielinen tekstitys. Siinä vaiheessa ajatustoiminta lamaantuu aivan täysin ja ei ajattele mitään muuta kuin:…ihanaa dubbaamaton versio ja suomenkielinen tekstitys. Tällä kertaa ajatusta sekoitti myös mielessä pyörivä hiljainen huuto: ...ihanaa hyvä sarja halvalla. Ajatustoiminnan lamaantumisen seurauksena kävimmekin kaupassa kahteen kertaan... kuten tulette huomaamaan.

Kotona aloin laittamaan heti ostosreissun jälkeen maksakastiketta, perunoita ja pakastepuolukoista tehtyä sosetta (kaupan puolukkahillo on meidän makuumme liian makeaa). Viime aikoina perheemme ruokalista on näyttänyt jostain kumman syystä olevan suomipainotteista: maksakastiketta, kaalilaatikkoa, makkarakastiketta ja poronlihakeittoa. Minä käristin pannussa maksasuikaleita ja heittelin samalla makupaloja kissalla (Helgalla ei ole aiemmin kelvannut raakamaksa). Samaan aikaan Nixon avasi keittiön pöydällä boksia ja huomasi kauhistukseen, että boksi oli aivan tyhjä. Katsoin pakkausmuovia, johon oli lätkäisty kirkuvan punainen tarra seuraavalla tekstillä: Achtung Leerbox! (suomennos: Huomio tyhjäboksi!). Ihmettelimme keittiössä pojan kanssa, että kuka ihmeessä haluaa ostaa 19 eurolla tyhjän boksin koteloineen ja miksi emme huomanneet varoitustarraa? Loppujen lopuksi hintalapusta ilmeni hyvin pienellä fontilla (Inhalt an der Info), että sisältö on saatavissa infosta. Ei muuta kuin vaatteet niskaan ja boksin kanssa takaisin kaupan infotiskille, josta saimme mukaan paperiin käärityt dvd-levyt.

Onhan se positiivinen juttu, että kaupan logistiikasta vastaavat henkilöt saavat lisää papereita pyöritettäväksi ja infon henkilökunnallekin riittää tekemistä pullonpalautustehtävien ohella. Luultavasti oikea syy moiseen järjettömyyteen on se, että kaupassa ei käytetä varashälyttimiä lainkaan. Lähimarketissa kun kassojen jälkeen ei ole hälytysportteja ja eikä ole jälkeenpäin tarvinnut repiä tiukkoja hälytysliuskoja tavaroista (jotain hyvääkin löytyy moisesta älynväläyksestä). Ensi kerralla muistamme lukea myös ne ISOT punaiset varoitustarrat. Ei niitä turhan takia ole lätkäisty pakkaukseen, ja ne eivät välttämättä tarkoita sitä, että tuote on alennuksessa.

Syyskauden vaatteet

S:n pyynnöstä esitellään viime viikonloppuna ostetut syyskauden vaatteet. Tänä syksynä kotirouva pukeutuu ruskeaan pusakkamalliseen taksinkuljettajien nahkatakkiin ja sujauttaa jalkaansa ruskeat rusetilla koristetut nilkkurit. Farkut kurotaan kiinni ruskealla nahkavyöllä, jossa on pronssin väriset punokset. Metallinkiilto on edelleen suosittua asusteissa. Tehosteväreinä kotirouva suosii tänä syksynä petrolinsinistä ja murrettua violettia. Pitkä turkoosi-violetti-ruskea-kaulakoru yhdistää asut toisiinsa harmonisesti. Violetit saappaat ovat alekorin löytö muutaman vuoden takaa.

Shoppailua

Perjantaina lähdin heti keskipäivän jälkeen shoppailemaan. Yleensä valmistaudun tekemään ruokaa tähän aikaa päivästä, koska Nixon on tulossa hirmunälkäisenä koulusta (täällä ei tarjota ilmaista kouluruokaa kuten Suomessa). Sovimme siis aiemmin edellisenä päivänä Nixonin kanssa, että tapaamme koulun jälkeen keskustassa ja syömme sitten yhdessä lounaan Burger Kingissä

Itse asiassa koko juttu lähti liikenteeseen siitä, että sain mieheltäni Suomen tuliaiseksi anopin osoitteeseen tulleen minulle henkilökohtaisesti osoitetun H&M kuvaston. Selasin kotona katalogia ja ihastelin melkein kokonaisen viikon ihanan pehmeitä villaneuleita ja kaikissa syysväreissä hehkuvia vaatteita. Rakastan syksyä, sen ihania maanläheisiä värejä ja kerrospukeutumista! Tyhjensin jopa vaatekaapinkin ja lajittelin syksyvaatteet kolmeen pinoon; a) en käytä, b) ehkä käytän ja c) käytän, ja kuinka ollakaan pino c oli kaikista matalin (Na ja, pino a oli myös melko matala). Tosiasiassa shoppailen aika harvoin naispuoliseksi ihmiseksi, mutta täällä ei auta kulkea nyppyisessä villapaidassa ja littaan astutuilla kengillä, jos haluaa saada kunnon palvelua tai yleensä missään muualla (valitettavasti).

Shoppailukierroksen ensimmäisenä kohteena oli kotikaupungin suurin ja kaunein H&M –tavaratalo. Kiersin koko tavaratalon kahteen kertaan läpi enkä löytänyt katalogin sisältämää tummanharmaata villatakkia, leijonankeltaista neulepaitaa, vajaalahkeisia harmaita housuja, harmaata neuleliiviä, kirsikanpunaista toppia tai sinistä poolopaitaa. Mikä pettymys! Ainoastaan neulepaidan ja poolopaidan olisi löytänyt muun värisenä, mutta halusin juuri ne värit, jotka siis oli tarkkaan suunniteltu minun kleiderschrankia (vaatekaappia) varten; kyseinen tarkkaan mietitty suunnitelma oli viikon kestävän katalogin selailun tulos. Lähdimme sitten valumaan Altstadia kohden, jos vaikka jostain muusta alhaisemman hintatason liikkeestä löytyisi jotain päälle pantavaa. Köön yli mentäessä huomasin MaxMaran liikkeessä miltei samanlaisen villatakin kuin H&M:ssä, mutta hinta oli nelinkertainen. En siis ymmärrä, miten joku voi maksaa samankaltaisesta tavarasta moninkertaisen hinnan. Loppujen lopuksi aasialaiset työntekijät neuloo yhden riisikupin päiväpalkalla ne MaxMaran kuteetkin kuten H&M:kin

Promedesta löysin sitten aivan ihanan ruskean pusakkamallisen nahkatakin (maksoi saman verran kuin MaxMaran villapaita). Takki oli kuitenkin (vielä) liian kallis, joten jäin miettimään asiaa ja lähdin kiertelemään muita kauppoja. Nixon löysi lopulta itselleen poistomyynnistä 60-luku tyylisen the Beatlesin bändipaidan. En ymmärrä keneltä poika on oikein musiikkimakunsa perinyt? Ei ainakaan minulta? En pidä erityisemmin Beatlesista enkä Aleksis Kivestä ja monesta muustakaan in-jutusta. Lopulta kävin ostamassa sen h#n nahkatakin, kun se kutkutteli ajatuksissa koko ajan. Miehen edesmennyt sukulainen, jonka hautajaisissa mies oli viikko sitten, sanoi minulle aikoinaan, että kannattaa aina ostaa se mitä todella haluaa, muuten kaduttaa /enintään/ loppuelämän ajan. Minähän uskon aina ekonomin sanaan talousasioissa kuten lääkärin neuvoihin terveysasioissa. Olen katunut mm. aina sitä, että en ostanut Lontoon Libertystä sitä ihanaa pyjamaa. Elämähän on loppujen lopuksi kuin lyhyt pieraus kärpäsen p#stä, ja toista ei tule vaikka haluaisikin, joten on elettävä päivä kerrallaan ja nautittava ohikiitävistä hetkistä.

Takin lisäksi ostin Madonnasta (paikallinen Fiorellan tyylinen liike, jossa koko L on /ehkä/ sopiva normaalipainoiselle naisihmiselle) ruskean paidan ja turkoosi-ruskean kaulakorun, jotka eivät maksaneet yhteensä kuin alle 15 €. Sisustuskaupasta (sorry, en muista nimeä, mutta aivan ihana ja edullinen liike, laitan nimen esille myöhemmin) ostin alennusmyynnistä kahdeksan kappaletta kellanvihreitä katelautasia hintaan 0,50 €/kpl. Olen aina ”haaveillut” katelautasista, joita meikäläistä hienommissa piireissä käytetään lautasten alla tuomassa väriä kattaukseen. Nyt vain haluaisin kylään sen verran ihmisiä, että saan pröystäillä uusilla katelautasilla ja vanhalla häälahjaksi saadulla kahdeksan hengen ruokakalustolla. P.S. Ruokani on kuulemma ihan syötävää.

Paratiisin luominen

Kauppareissulla ostin ruoan lisäksi muutaman viherkasvin vierashuoneeseen; Agaaven, Anopinkielen ja Kentin palmun? Lajinmääritys ei ole koskaan ollut se minun vahvin puoleni, mutta ilmeisesti joku palmulaji on kuvassa vasemmalla oleva kasvi? Nuo kolme kasvia maksoivat Realissa yhteensä vain vähän alle viisi euroa, joten ei haittaa vaikka osa niistä tuleekin jossain vaiheessa kuolemaan. Hoidossani kestävät vain voimakkaimmat yksilöt, kasvimaailman Rambot, mutta sen jälkeen niitä ei tapa kirvat eikä veden puute;) Lisäksi pitäisi ostaa uusia suojaruukkuja.

Myyntipakkauksessa oli seuraava hauska teksti:

“Has paradise been lost forever? Create a paradise of your own with tropical plants. You’ll enjoy taking care them. A little water once a week is all they need. Talk to them and they answer you immediately with their instant beuty. Become more relaxed by living tropical world. See how adding plants to your environment can change your life. Plants like people!”

Minähän pidän kasveista ja niiden hoitamisesta, mutta en kyllä ala niille (vielä) juttelemaan. Hmm...vai pitäisköhän sittenkin?