M erimuseossa

Kaksi viikkoa sitten kävimme Aquazoossa, joka on kaupungissamme oleva luonnonhistoriallinen museo ja meriakvaario. Eri kalalajeja oli nähtävillä satoja; sokeista värittömistä luolassa elävistä kaloista vinhasti uiviin tappajiin, haihin. Kalojen lisäksi akvaariossa oli myös rapuja, merisiilejä, meduusoita ja koralleja. Akvaariot olivat kiehtovan kauniita ja värikkäitä; etenkin meduusat valloittivat herkällä kauneudelleen lipuessaan hitaasti tummassa vedessä. Kalojen lisäksi sai ihailla muitakin meri- ja vesieläimiä kuten pingviinejä, hylkeitä ja krokotiilejä. Krokotiilejä pääsi katsomaan lähes kosketusetäisyydeltä matalan aidan takaa.

Aquazoo

Piraijaparvi; sieviä kullanhohtoisia kaloja

Krokotiili tai alligaattori; luultavasti jälkimmäinen

Kilpikonnia; kuka tuijottaa ja ketä?

Museossa oli myös iso elävä kokoelma erilaisia trooppisia hyönteisiä; suurimpia torakoita ja hämähäkkejä joita olen ikinä nähnyt ja pienenpieniä värikkäitä nuolisammakoita. Lisäksi paikasta löytyi sekalainen kokoelma erilaisia eläinlajeja: käärmeitä, mangnusteja ja muita jyrsijöitä. Eläinkunnan lisäksi esillä oli fossiileja kuten tyrannosaurus rexin pääkallo yms. Hännänhuippuna oli vielä pieni geologinen näyttely erilaista kauniista kivilajeista. Paikassa riitti nähtävää koko päiväksi. Museon ulkopuolellakin riittää nähtävää, sillä se sijaitsee aivan laajan puistoalueen (Nordpark) sydämessä.

Heinäsirkkoja suvunjatkamispuuhissaan

Iso ja hengetön Tarantulla

Kalkkarokäärme kerällä ja valmiina hyökkäämään

Museokierroksen jälkeen suuntasimme perinteisesti Altstadiin syömään. Edellisenä viikonloppuna kävimme syömässä suositellussa korealaisessa ravintolassa, joka osoittautuikin erittäin hyväksi ravintolaksi, vaikka listalla oleva erittäin tulinen mustekalakastike oli kaikkea muuta kuin tulista. Paikasta sai ”ilmaiset” alkupalalautaset, jotka sisälsivät seitsemää eri sorttia korealaisia erikoisuuksia aina marinoidusta tofusta chim chiin. Kerrankin aasialaista ruokaa, joka maistuu muulta kuin kiinalaiselta tai thaimaalaiselta. Tänä viikonloppuna teki vaihteeksi mieli intialaista ruokaa, mutta eksyimme oikealta kadulta ja löysimme intialaisen ravintolan sijasta tähän mennessä parhaan saksalaisen ravintolan. Ruoan lisäksi paikasta sai erinomaisen hyvää Altia, joten sinne raahaamme tulevaisuudessa kaikki vieraamme syömään.

Kevään ensimmäiset kukat

Bongasin kevään ensimmäiset kukat viime lauantaina kun olimme kävelyretkellä Hofgartenissa (laaja noin 1750 perustettu puistoalue kaupungin keskellä). Nixon oli löytänyt ensimmäiset kukat jo kolme viikkoa sitten koulunsa pihamaalta. Kevättä kohdin edetään: viime viikolla oli todella lämmintä ja aurinkoista aivan kuin siellä Suomessa toukokuun lopulla, nyt ilmat ovat taas viilentyneet.

Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!

Ensilumi, pois suli...

Viime lauantaina (2.2.2008) oli yön aikana satanut lunta, ja lumisade jatkui vielä jonkin aikaa päivällä. Ihanan isoja ja pehmeitä lumihiutaleita, jotka tosin sulivat heti maassa. Kuva on jokseenkin hämäräpuoleinen ja mitäänsanomaton, mutta en jaksanut karnevaaliväsymyksessä juosta miljoonaporrasta alas kadulle hyviä kuvauskohteita etsimään. No, olkoon kuva todisteena, että täälläkin sataa lunta, ainakin kerran vuodessa. Eipä Suomessa moista hehkutusta saanut aikaan kuin talven ensilumi.

Tulppaanisunnuntaina

Tänään kaupungilla näytti tältä. Video tökkii aika pahasti, mutta koittakaa kestää!

Karnevaalien välipäivä

Miehen kanssa käväisimme tänään kaupungilla, jossa oli jopa tavallista viikonloppua hiljaisempaa. Ainoastaan muutama innokas pelle ja merirosvo seikkailivat kaupungilla eksyneen näköisinä. Nixon tosin jo varoitteli kotiin tullessaan, että tämä päivä on karnevaaliviikonlopun krapulasta toipumispäivä. Nixonin koulun opettajatkin olivat tänään krapulassa, ja tunnustivat sen myös oppilailleen. Tässä on taas yksi huomattava ero Suomen ja Saksan välillä. Suomessa asiasta olisi noussut valtava kohu, että kansankynttilä tunnustaa julkisesti juopotelleena, kun se täällä on normaaliin elämään kuuluva ymmärrettävä hairahdus

Huomenna on Nelkensamstag (neilikkalauantai), jolloin juhliminen alkaa uudestaan uusin voimin. Illalla kuuden maissa lähdemme katsomaan kun, naisiksi pukeutuneet miehet ottavat mittaa toisistaan Kö:llä ja kilpailevat eri tehtävissä. Koko kilpailun voittaja saa ruhtinaalliset 111,11 euroa, mutta hauskanpitohan se on tärkeintä, ei palkinnon suuruus. Eilisestä naistenkarnevaalista sen verran, että silloin tarjoillaan luumutäytteisiä munkkeja sinapin tai sahajauhon kera. Sahajauhojuttua en minäkään ymmärrä, mutta on tyydyttävä sanakirjan suomennokseen, koska kukaan natiivi ei ole tässä lähellä selittämässä jutun juurta.

Tässä on linkki kotikaupunkimme karnevaalisivuille ja youtubesta löytyneeseen karnevaalivalssiin (1930-1940), jonka ensimmäinen säkeistö kuuluu näin:

Am Rosenmontag bin ich geboren,
am rosenmontag in Mainz am Rhein,
bis Aschermittwoch bin ich verloren,
denn Rosenmontagskinder müssen närrisch sein

Naistenpäivä

Tänään klo 11.11 alkaa koko viikonlopun kestävä karnevaali, joka huipentuu maanantaina (Rosenmontag) pidettävään karnevaalikulkueeseen. Kellon aika 11.11 viittaa marraskuun 11. päivään, jolloin varsinainen karnevaaliaika alkaa, ja se kestää aina ensi viikon tuhkakeskiviikkoon, jolloin puolestaan alkaa pääsiäiseen asti kestävä paasto. Tällöin ihmiset tekevät itselleen lupauksia, kuten kieltäytyvät karkeista tai alkoholista aina pääsiäiseen asti. Karnevaaliaika kuvastaa hyvin saksalaisten iloista elämänasennetta ja toisaalta katolilaista perinnettä: kirkollisia juhlapäiviä juhlitaan kunnolla ja varsinkin nyt kun on edessä pitkä (kuusi viikkoa) ja synkkä paastoaika. Rosenmontag nimi ei muuten tule ruusuista (joita heitellään karkkien ohella karnevaalikulkueesta yleisölle) vaan verbistä rasen = riehua. Siinä oli vähän taustatietoa tästä monipäiväisestä juhlasta ja nyt tähän päivään.

Tänään on Weiberfastnacht (naistenkarnevaali), joka on nimensä veroinen naistenpäivä. Naiset saavat tehdä koko päivän mitä ikinä haluavat ja miehet eivät saa sanoa yhtään poikkipuolista sanaa. Naisilla on myös oikeus leikata tänään kaikilta miehiltä kravatit poikki, jos kravattia ei löydy kaulasta niin kengännauhat. Varaudunkin tähän päivään ja etsin miehelleni töihin rumimman kravatin minkä löysin kaapin kätköistä, kun nauhattomilla kengillä on vaikea kävellä suoraan töistä ensimmäiselle oluttuopilliselle. Miksihän minä tänään miestäni passaan, kun hänen pitäisi totella minua? Kravatinleikkuun lisäksi kaikilla naisilla on oikeus suudella ketä tahansa tapaamaansa miestä. Hmm…pitäisikö lähteä kaupungille?

Naapurikaupungin sivulta löytyi kuvagalleria viime vuosien karnevaaleista, missä on esimakua teille ennen kuin pääsen siirtämään omat kuvani ja tunnelmani tänne.

Uusi vuosi ja uudet lupaukset?

Tapanani on tehdä uuden vuoden lupauksia, joista osa toteutuu ja osa ei, kuten useimmilla ihmisillä. Huomasin, että viimeisin postaukseni oli itsenäisyyspäivän aikoihin ja siinä välissä on tapahtunut monta muistamisen arvoista asiaa. Joten lupaan, että ensi vuonna (neljän tunnin päästä) kirjoitan vähintään kerran viikossa blogiini, sillä ihmisen muisti on lyhyt, mutta webin pitkä.

Lyhyen joululoman vietimme Suomessa. Nixon jäi vielä mummolaan ja palaa kotiin ensi viikolla. Joululoman ajaksi saimme ihanat hoitajat kissallemme. Oli mukava tulla kotiin, kun kissa kehräsi tyytyväisenä sängyllä. Saamme olla kiitollisia, että olemme aina löytäneet parhaimmat hoitajat kissallamme. Syksyinen hoitaja oli myös yliveto. Sydämelliset kiitokset teille kaikille, jos eksytte joskus blogiini.

Suomessa saimme lumesta joitain pieniä näköhavaintoja, mutta sukulaisten ja ystävien tapaaminen kruunasi koko loman. Vietimme kaksi upeata jouluaattoa eri puolella Suomea. S:llä oli mahtavat Tapaninpäivän bileet. Kiitos niistä ja oli ihanaa jutella akkojen juttuja pitkästä aikaa. Loppujen lopuksi Tapaninpäivän tanssit kestivät pilkkuun saakka, ja sen jälkeen nukkumisaikaa jäi puoli tuntia ennen kotiin lähtöä, joten hotellihuone oli vähän turha sijoitus ja se nukkumispuolikin hoitui lentokoneessa. Luultavasti haisimme kuin rankkitynnyrit (mieskin oli viihteen puolella).

Nyt pitäisi laittaa maalia naamaan ja lähteä Altstadiin juhlimaan uutta vuotta. Raketteja ihmiset ovat paukutelleet jo kuudesta lähtien, mutta ei kai tässä mitään kiirettä ole?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Itsenäisyyspäivästä

Eilistä itsenäisyyspäivää vietimme täällä Keski-Euroopassa arkisissa ja sateisissa tunnelmissa. Kaikilla oli tietenkin normaali työpäivä, mutta saksalaiset juhlivat työn ohella pyhän Nikolauksen päivää: mies sai suklaajoulupukin töistä ja Nixonin koulussa opettajat toivat oppilailleen karkkia aina ähkyyn saakka. En jäänyt minäkään lahjoja vaille, sain nimittäin postista karkkipussin, kun vein joululahjat postiin. Toivottavasti postittamani lahjat kerkeävät perille (myös Norjaan), kun taas jäi niiden lähettäminen viime tippaan. ;) Alakerran naapurikin oli jättänyt aamulla alle kouluikäisilleen lapsilleen eteiseen kumisaappaat täynnä karkkia ja pikkuautoja. Harmi, ettemme älynneet napata kuvaa niistä.

Illalla juhlimme Suomen itsenäisyyttä, sytyttämällä kynttelikön kynttilät keittiön ikkunalle, avaamalla belgialaisen konvehtirasian ja katsoimme jonkin aikaa netistä linnanjuhlia. Yllättävän laadukas suora lähetys netin kautta aivan kuin olisi istunut Suomessa television ääressä. Tosin eihän sitä kovin kauan aikaa jaksa seurata, kun joka vuosi näkee samat naamat ja naisten tyylitaju ei muutu vuosien saatossa mihinkään: ei parempaan eikä huonompaan suuntaan. Linnanjuhlien sijaan katsoimme dvd:ltä mtv:n dokumenttisarjan Sodan arvet, joka sisälsi jaksot Viimeiset ritarit, Neljä kertomusta helvetistä ja Vaiettu sotavankeus. Dokumenttisarja kertoi ihmisistä, joiden ansiosta saamme elää vapaassa Suomen maassa. Ritareista nuorimman Eero Seppäsen jutut naurattivat koomisuudellaan ja hauskalla murteellaan, mutta sotavankeuteen joutuneen Esko Boxbergin kertomus sai kyyneleet silmiini, samoin Suomen kauppalaivaston merimiesten vankeus vuonna 1944 Puolalaisella keskitysleirillä.

Kuluneen viikon uutisissa täällä ja Suomessa kerrottiin, että suomalaiset peruskoululaiset olivat jälleen kerran kolmen parhaan joukossa Pisa-tutkimuksissa. Suomalaiset koululaiset olivat luonnontieteissä ensimmäisellä sijalla ja Saksakin oli noussut aiemmalta 18 sijalta 13 sijaan. Suomessa asuessani en osannut arvostaa riittävästi suomalaista koululaitosta, mutta ainakin täällä eläessä osaa arvostaa suomalaisten opettajien ammattitaitoa ja järkevää lukusuunnitelmaa. Saksan ja Suomen koulujärjestelmien eroavaisuuksista kerron enemmän ensi kerralla.

Hyvää viikonloppua!

Flunssaa liikkeellä

Kuluneella viikolla meidän perheessämme syötiin ankkaa, suklaakakkua ja sokerikuorrutettuja pähkinöitä (kaikki), sairastettiin flunssaa (minä ja Nixon), käytiin joulumarkkinoilla (kaikki), juhlittiin kielikoulun päättäjäisiä (Nixon), saatiin todistus (Nixon), ostettiin uusia pc-pelejä (minä), jäätiin koukkuun pelipaikka-sivustoon (minä), leikattiin puukolla peukalon kynsi halki (minä), ja eikä käyty lääkärissä.

Sain pari päivää sitten Nixonilta perheessämme kiertävän flunssapöpön (mies sairasti yhden päivän?) ja kirjoittelenkin tätä postausta kurkkukipeänä ja silmät kuumeesta kiiltäen. Eilen oli saksankielentunti ja opettaja kyseli perinteiseen tapaansa: ”Kuinka voit tänään?” Flunssan takia valittelin: ”Etten voi kovin hyvin.” Opettajan ensimmäinen kysymys oli: ”Oletko jo käynyt lääkärillä?” Nixonilla olivat koulussa tämän vuoden aikana kysyneet samaa, oli kyseessä flunssa tai haava sormessa. Olenkin saanut sen kuvan, että täällä juostaan lääkärillä mitä pienimmästä syystä. Kaikkihan sen tietävät etteivät virustauteihin (flunssaan) tepsi mitkään valtakunnan lääkkeet ellei se äidy bakteeriperäiseksi jälkitaudiksi, joten miksi lääkärille? Omituista täällä on myös sen lisäksi, että jokaista pikkuhaavaa käydään tutkituttamassa tohtorin luona, niin se että lääkärit määräävät myös erilaisia luontaistuoterohdoksia ja homeopatiatuotteita sairauksiin. Esim. tv:ssä mainostetaan rohdostippoja vaivaan kuin vaivaan, unettomuudesta potenssiin, ja lopputekstissä lukee: ”Kysy lääkäriltäsi tai apteekista.” Ärsyttää tuollainen mainonta. Minä luotan vain tieteellisesti tutkittuun lääketieteeseen ja jätän veteen laimennetut atomit niille, jotka haluavat maksaa kirjaimellisesti tyhjästä.

Kielikoulun loppukokeet

Nixon kävi maanantaina suorittamassa saksan kielen suullisen kokeen 39 asteen kuumeessa. Emme oikein voineet vaihtaa koeaikaa, koska heräsimme pojan kanssa maanantaiaamuna vasta yhdeksän maissa ja emmekä saaneet opettajaa enää kiinni puhelimella. Sairastumisia varten koululta saatuun muistilappuun oli nimittäin varattu opettajalle puheaika aamulla 7-8 aikoihin. Vähän erilainen systeemi täällä kuin Suomessa, jossa opettajan tai muun henkilön saa kiinni milloin tahansa, jos ei muuten niin ainakin sähköpostilla. Lisäksi koepäivää varten tenttaajiksi olivat tulleet erään toisen koulun opettaja ja paikallinen kouluviranomainen, joten oli vähän pakko osallistua, vaikka olo olisi ollut kuin auton alle jääneellä maamyyrällä.

Nixon oli muutenkin flunssassa lähes koko viikonlopun, joten tenttiin valmistautuminen jäi minimaaliseksi, mutta olosuhteisiin nähden koe meni ihan hyvin. Poika sai suullisesta kokeesta kolmosen ja saman numeron myös viime viikolla suoritetusta kirjallisesta testistä. Puolitoista pistettä enemmän niin hän olisi saanut kakkosen. Koearvostelut ovat melko tiukat tuon ikäisille. Kokeesta on tultava puolet oikein niin pääsee läpi, jolloin arvosanaksi saa kuutosen. Saksalainen arvosteluasteikkohan (1 – 6) on käänteinen Suomen arvosteluasteikkoon (10 – 4) nähden.

Iltapäivällä heti kokeiden jälkeen vanhemmat saivat kuunnella tuomion siitä, mihin kouluun jälkikasvu sijoitetaan. Kouluvaihtoehtoja kun täällä riittää aina Hauptschulesta Gymnasiumiin. Nixon pääsi koetulosten ja aiemman suomalaisen koulutodistuksen perusteella Gymnasiumiin, joka vastaa Suomen lukiota (ja peruskoulua). Täällä lukio aloitetaan huomattavasti aikaisemmin kuin Suomessa. Itse asiassa lapset lokeroidaan jo ala-asteen neljänneltä luokalta lähtien putkimiehiin ja tuleviin tohtoreihin, mutta onneksi koulujärjestelmä on pikkuhiljaa muuttumassa järjellisempään, yhtenäisen peruskoulun, suuntaan. Nixon kertaa vielä saksankieltä kaksi viikkoa kielikoulussa ja sen jälkeen aloittaa lukion ulkomaalaisten ryhmässä.

Aiemmassa postauksessa uhkasin lopettaa koko blogin pidon, mutta olenkin tullut toisiin aatoksiin. Jatkan vielä kirjoittamista, mutta aiempaa harvempaan tahtiin. Oli myös kiva kuulla, että perheemme kuulumiset kiinnostavat muitakin. Varsinkin Ma´m jaksaa aina ilahduttaa kommenteillaan. Ihan hävettää, kun itse on niin laiska kommentoimaan sinne päin, mutta käyn aina lukemassa kuulumisesi (*vilkuttaa Ranskaan*), vaikka en kommentoisikaan.

Patterin mittarin tarkistus

Eilen asunnossamme kävi pieni, viiksekäs ja isomahainen patterin mittarin tarkastaja, joka otti jokaisesta patterista mittarin lukeman ylös, ja vaihtoi samalla siniset mittarit keltaisiin mittareihin. Älkää kysykö, mitä eroa on sinisellä tai keltaisella mittarilla? Saamamme kuitin mukaan ehkä ensi vuonna on vuorossa punaiset mittarit (väri liittyy ehkä jotenkin asunnon ikään tai aivan johonkin muuhun juttuun josta minulla ei ole mitään tietoa). En siis tiedä lämpömittareiden väreistä mitään, ja enkä jaksa kääntää netistä löydettyä kapulakielistä informaatiota siitä. Mittareiden värin lisäksi en ymmärrä, mitä teemme tarkistuskuitilla: pitääkö se lähettää vuokraemännällemme, vai onko se vain todistus siitä, että mittarit on luettu oikein?

Itse mittareista tiedän sen verran, että ne mittaavat lämmönkulutusta haihtumisen avulla, joten voidaan olettaa niiden tarkkuuden olevan luokkaa p#stä. Lohduttavaa on se, että naapurienkin mittarit näyttävät mitä sattuu, ja maksamme kaikki (viisi perhettä) yhdessä lämmityslaskun. Täkäläiset muuten rakastavat ”energian kalleuden vuoksi ”viileitä asuntoja, mutta tässä asuntokompleksissa yksi suomalainen perhe heittää tämän vuoden kustannukset taivaaseen. Nimittäin meidän patterit ovat olleet melkein täysillä jo syyskuun lopusta lähtien. Mitäs rakentavat niin heppoisia asuntoja ettei lämpö pysy sisällä. Täällä kun ei tunneta kolminkertaisia ikkunoita tai muitakaan lämpöeristeitä.

Yleisesti ottaen Saksassa energia on kallista ja asuntojen rakenteet ovat todella surkeita, joten olemme laittaneet jokaisen patterin taakse alumiinilla päällystettyä eristyslevyä, jonka pitäisi heijastaa lämpösäteily huoneeseen eikä eristämättömään ulkoseinään. En kyllä tiedä onko levyistä mitään hyötyä taloudellisesti? Saksalaisilla on muutenkin omituisia käsityksiä lämmityksestä ja huoneiden eri lämpötiloista eri vuorokauden aikoina, mutta siitä enemmän juttua myöhemmin.

Nixon kävi torstaina luokan kanssa teatterissa (Theater Mönchengladbach) katsomassa näytelmän ”Der Zauberer von Oz” eli Ozin taikuri. Jokainen vähänkään lukenut ihminen voi päätellä että kyseessä oli näytelmä kirjasta ”Ihmemaa Oz”, joka muuten tuli luettua Nixonille alle kouluikäisenä iltasaduksi. Poika muistaa vieläkin ”kammottavat pyöräihmiset.” Näytelmän arvostelu löytyy täältä saksaksi.

Näytelmä oli kuulemma osaksi musikaali ja taikuriesitys. Hyviä näyttelijöitä olivat pojan mukaan pohjoisen hyvä noita, jota esitti saksalainen tunnettu näyttelijär, ja Linnunpelätin. Totoa puolestaan esitti ihan oikea robottikoira. Nixon ymmärsi näytelmän hyvin saksaksi, ja jopa tunnuslaulu jäi soimaan päähään. ” Irgendwo über dem Regenbogen ” eli kansainvälisemmin tunnettu laulu ”Somewhere over the rainbow.”

Somewhere Over The Rainbow

Somewhere over the rainbow way up high
Theres a land that Ive heard of once in a lullaby
Somewhere over the rainbow skies are blue
And the dreams that you dare to dream
Really do come true

Blogi jää tauolle

Laitan blogini joksikin aikaa jäähylle, koska tällä hetkellä tuntuu siltä, että kirjoittamisesta on tullut lähinnä ikävä velvollisuus ja kirjoittamisen ilo on kadonnut matkan aikana kokonaan. Toisaalta tämä voi olla myös syysmasennusta. En tiedä kumpaa, mutta tauko on nyt paikallaan.

Lisäksi alkoi tuntua siltä, etten halua pitää tätä enää julkisena blogina, joten sukulaisille ja ystäville tiedoksi, että tämä blogi muuttuu salasanan taakse ja salasanan saa minulta sähköpostitse luultavasti tämän viikon perjantaihin mennessä tai myöhemmin ensi viikolla. Eli meidän perheen kuulumisten kirjoittelu jatkuu pienen tauon jälkeen salasanan takana.

Lisäksi haluan kiittää kaikkia ihania lukijoitani ja kommentoijia. Ehkä tapaamme vielä toisen blogin merkeissä blogistaniassa.

Auf Wiedersehen!

Pitkä viikonloppu

Kirjoitan melkein aina viikonlopun postaukset jälkikäteen, mutta toisaalta on mukava aloittaa ankea maanantaiaamu viikonloppua muistellen. Vaikka eipä pitkässä viikonlopussamme kovin paljon muistelemista kertynyt. Se kului lähinnä laiskotellessa ja elokuvia katsellessa. Lostin kolmas kausi pyörähti käyntiin perheessämme torstaina, ja lauantaina katsoimme yhdessä saksalaisten tuottaman perikato-elokuvan, joka kertoo Hitlerin viimeisistä päivistä Traudi Jungen (Hitlerin sihteeri) näkökulmasta katsottuna. Se oli todella mukaansa tempaava tositapahtumiin perustuva elokuva. Kiitos H:lle vinkistä. Katsoin myös viidennen kauden Todella upeeta- komediasarjasta. Minusta on luultavasti tullut huumoritajuton kärttyisä vanha akka, koska Patsyn ja Ednan toilailut eivät kirvoittaneet enää kuin vaisun hymyn kasvoilleni. Sen sijaan Simpsonien keltainen perhe kutkutteli jälleen kerran nauruhermoja. Ehkä tilanne ei ole minun kohdaltani vielä aivan toivoton. Nixon puolestaan ahkeroi viikonloppuna ja valmistautui viikon päästä järjestettävään isoon saksankielentestiin.

Kuvassa Patsy poseeraa Madame Tussaudin vahakabinetissa vuonna 2006 keväällä.

Perjantaina kävimme ostoksilla Centrossa, joka osoittautui Itäkeskuksen tyyliseksi ostoshelvetiksi. Jos ostaminen ei jostain syystä innosta niin, Centron läheltä löytyy muutamia ajanviettopaikkoja kuten Sea Lifen merimaailma ja pieni huvipuisto. Tällä kertaa ostimme uudelle kameralle kantolaukun sekä kannettavaan dvd:en antennin. Antennin avulla voi kuulemma katsoa anopin luona tv:tä sängyssä. Luultavasti se oli tarpeellinen ostos. Ihmeen kärsivällisesti mieheni jaksoivatkin istua kävelykadun penkillä, sillä aikaa kun kävin ihastelemassa syksyn kenkämuotia mm. Deichmanissa ja tarttuipa mukaani alennuksessa olleet musta pitkähihainen bolero, löllövatsan peittävä mustaharmaa kukallinen t-paita ja punaiset muovihelmet (yht.25 €). Siskon vauvallekin löytyi söpö vakosamettinen asukokonaisuus. Centrosta suuntasimme lounaan jälkeen koottavien huonekalujen taivaaseen eli Ikeaan.

Miesten otsanahka alkoi kiristyä vasta koottavien keittiöiden -osastolla. En tiedä nousiko verensokeri liian ylös syömistämme tacoista, vai koetteleeko yli neljän tuntia kestävä shoppausmaratoni liikaa miesten hermoja. Juoksinkin suurempaa perhedraamaa välttääkseni suoraan kangasosastolle. Tarkoitus oli ostaa verhokangasta olo- ja vierashuoneeseen, mutta juuri etukäteen valitsemani kankaat oli myyty loppuun, ja ei ollut aikaa miettiä uusia vaihtoehtoja. Miehet eivät ymmärrä sitä, kuinka monta tekijää on otettava huomioon kankaita valittaessa: valon läpäisevyys, ommeltavuus, haluttu tunnelma, sisustuksellisuus jne. Sain sentään napattua keltaiseen ostospussiin: mustavalkoisia tyynynpäällisiä, mustan torkkupeiton, mustavalkoiset koivupaneeliverhot ja listat sekä valkoiset suojaruukut. Huomasitte varmaan, että minulla on menossa joku mustavalkoinen kausi, jonka koin viimeksi teini-iässä. Silloin vaatteet olivat mustia, kynsilakka oli mustaa, musiikki oli mustaa ja huonekalut valkoisia, joten olen varmaan nyt siirtymässä keski-iän kriisiin.

Loppujen lopuksi hymykin ilmestyi kasvoille, kun Nixon älysi ostaa Ruotsi-kaupasta kotimatkaa varten Alladinia. Tosin ärsyyntymisviisari heilahti jälleen uhkaavasti punaisen puolelle, kun havaitsimme, että Maraboun väki oli päättänyt poistaa parhaimman konvehdin (Noisetten) rasiasta. No, elämässä ei aina saa mitä haluaa!

Hauskaa maanantaita!

Datiivilaulu

Nixon keksi kokeeseen lukiessaan datiivilaulun (sävelmänä Jaakko kulta).

Aus, bei, mit, nach.
Aus, bei, mit, nach.

Seit, von, zu.
Seit, von, zu.

Alle mit dem dativ.
Alle mit dem dativ.

Dem, den, der.

Löytyykö teiltä muita muistisääntöjä saksankielen opiskelua varten?

Kissakuvahaaste 42: Matkalla

Kissakuvahaasteen teemana oli tällä viikolla "matkalla". Kuvat on tällä kertaa lavastettu lihatikkujen avustukselle, vaikka olisi se onnistunut ilman houkutteluakin. =) Halusin tuoda esiin sen, että meidän kissa rakastaa lentomatkailua ja vihaa yli kaiken autossa matkustamista. Meillä ei ollut valitettavasti yhtään kuvaa Helgan lentomatkasta. Manipuloidussa kuvasarjassa Helga sujahtaa onnellisena lentokoppaan (huomatkaa kuinka pienen sen täytyy olla mahtuakseen istuimen alle), sen sijaan Helga täytyy puoliväkisin tunkea huomattavasti isompaan automatkustuskoppaan. Lisäksi varoituksen sana kaikille kissan kanssa lentäville: Feliwayn feromonisuihkepulloa ei saa kuljettaa lentoteitse sen alkoholipitoisuuden vuoksi, ei edes ruumassa.

Joko lähdetään?
Jee! Odota vähän niin pääsen matkustusvalmiuteen.
Valmiina ollaan!

Pyhäinpäivän viettoa

Tänään (31.lokakuuta) jenkeissä vietetään pyhäinpäivän aattoa eli halloweeniä. Kotisuomessa pyhäinpäivää vietetään laskujeni mukaan tulevana lauantaina 3.marraskuuta. Huomenna (1. marraskuuta) vietämme täällä pyhäinpäivää (Allerheiligen) katolisen kirkon kalenterin mukaisesti. En ole aiemmin huomannutkaan, että joidenkin yhteisten juhlapäivien viettoajat vaihtelevat maittain. Meillä ei ole mitään pyhäinpäiväperinteitä, mutta olisi mukavaa viedä kynttilä hautausmaalle jo poismenneiden rakkaiden muistolle. Kunhan löytäisin ensin hautausmaan lähialueelta.

Yleisesti ottaen pyhäinpäivän vieton täällä näkee mm. halloweenkoristeista; Altstadissa roikkui jo viime viikolla katujen yllä muoviluurankoja, ruokakauppojen hehkuvan oransseista kurpitsapinoista ja hautausmaille vietävistä kimpuista, joissa on mm. havuja, jäkälää, siemenkotia. Viime viikonloppuna televisiosta sai katsella kauhuelokuvia monta tuntia putkeen, jolloin m inäkin viihdyin harvinaisen hyvin koko illan tv:n ääressä. Loppujen lopuksi pyhäinpäivää vietetään lähes samalla tavalla kuin Suomessakin. Ehkä koristellaan hitusen värikkäämmin ja juhlitaan iloisemmissa tunnelmissa. Ensi viikolla onkin taas uusi juhlapäivä eli St. Martinstag (Pyhän Martinin päivä), jolloin kaupungilla on lyhtyjä kantavien lasten muodostamia juhlakulkueita ja myöhemmin illalla laulavat lapset kerjäävät karkkia ovelta ovelle. Siitä enemmän ensi viikolla.

Pyhäinpäivän ansiosta vietämmekin pitkää viikonloppua. Nixonilla on lomapäivinä sekä torstai että perjantai. Mieskin otti perjantain vapaaksi, niin meillä on vihdoin aikaa tutustua lähialueen nähtävyyksiin, ja ehkäpä käymme myös ostoksilla Operhausenin Centrossa, joka on iso ostoskeskus (10 500 parkkipaikkaa), ja se on kuulemma nähtävyys itsessään.

Kävimme Nixonin kanssa maanantaina ostamassa uuden toppatakin ja siihen sopivan pipon. Lämpötilat ovat laskeneet sen verran alas, etenkin aamuisin, ettei pelkällä syystakilla enää tarkene. Yhtenäkin aamuna maa oli aivan kuuran peitossa. Seuraavana päivänä Nixonin opettaja naureskeli pojan pipolle, ja kysyi: ”Tiedätkö, mitä pipossa oleva teksti tarkoittaa?” Poika puisti päätään, ja opettaja selitti, että sana tarkoittaa ihmistä, joka joutuu pakenemaan omasta kotimaastaan poliittisten tai uskonnollisten erimielisyyksien vuoksi. (Mielestäni ei mikään hyvä selitys. Kaikki toisinajattelijat eivät ole pakolaisia.) Nixon tuli nauraen koulusta kotiin ja sanoi minulle: ”Katsohan, olen poliittinen pakolainen nro 75.” Meille tosin jäi epäselväksi kummalle asialle opettaja oikeastaan nauroi: Ajatukselle suomalaisesta poliittisesta pakolaisesta, vai pojallemme, joka on luokkansa ainoa kriittinen toisinajattelija?

Alla on anonyymikuva ”toisinajattelijastamme” päällään uusi takki ja pipo.

Miksi kissanomistaja nukkuu huonosti?

City-lehdestä löytyi mainio videoklippi. (Laitoin sen linkin taakse, koska en ole varma tekijänoikeuksista.)

Tällaista meillä on joka aamu. Ihan oikeasti. =)

Hiihtokilpailun tunnelmia

Uusi varoittava liikennemerkki oli ilmestynyt katukuvaan; pyörätie muuttuu hiihtoladuksi.


















Lumi on maassa, lehdet puissa ja hiihtäjät valtaavat kadun.








Kilpailun osanottajamaiden liput oli ripustettu kadun varrelle.

Kilpailijat lähtevät matkaan ja taustalla virtaa harmaassa apeudessaan Rein-joki.











Hiihtokilpailut pidettiin keskellä kaupunkia. Kuvan molemmin puolin ovat hiihtoladut ja keskellä kävelykatu, jonka varrelta sai katsoa kilpailijoiden etenemistä, joka suoraan ladulta tai näytöltä.









Raatihuoneen eteen oli kasattu ylimääräisestä lumesta lapsille pulkkamäki.

Hyvä Suomi!

Bloggaus on nyt jäänyt vähemmälle ajalle, koska sain tällä viikolla uuden ihanan lelun, digikameran, ja aika on kulunut säätöjä opetellessa ”saksankielisen manuaalin turvin”. Onneksi kauppias lupasi lähettää parin viikon kuluessa postitse myös suomenkielisen oppaan. Löysin tosin netistä myös englanninkielisen oppaan, mutta tuleepahan harjoiteltua samalla saksaa. Nyt on jotain hajua objektiivin aukon suuruudesta, valotusajan pituudesta ja valon määrästä, mutta luultavasti opittavaa riittää koko elämän ajaksi. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen vihdoinkin löytänyt oman ilmaisukanavani, jossa tasapainottuu mukavalla tavalla tekniikka ja itseilmaisu. Minun suullani, kun ei suloisia säveliä hyräillä, kädelläni ei henkeäsalpaavia tauluja maalata tai merkittäviä romaaneja kirjoiteta, mutta ehkä elämäni aikana muutama onnistunut valokuva napataan. Toiveissa on.

Formuloista sen verran, että Kimi Räikkönen on täällä todella suosittu, jopa ennen maailmanmestaruuttaan, mikä varmaan osittain johtunee hänen edustamastaan tallista (Ferrari). Täkäläiset pitävät myös todella paljon Kimin ”Iceman” – tyylistä, jota korostavat pohjoisen hailakansiniset silmät ja puheen ihana vaatimattomuus. Ihmiset jopa tietävät hänen vaimonsa missitittelit, joita minun on vaikea muistaa: ”Olikohan se Miss Skandinavia, tai jotain sinnepäin?” Toisaalta hävettää, ettei suomalaisena tiedä moista, mutta kun minua ei ole koskaan kiinnostanutkaan ihmisten tittelit.

Huomenna menemme seuraamaan hiihdon MM-cupin osakilpailua, josta selostus tulee jossain vaiheessa blogiini, ja tietenkin hurraamme kovaa mm. Virpi Kuituselle. HYVÄ SUOMI (Kimille ja huomisen hiihtäjille)!

Viikonlopun viettoa ja upea nettilöytö

Olipas ihanaa nauttia rauhallisesta viikonlopusta kotona. Sain kietoutua lämpimän peiton alle, maistella mausteista kuumaa glögia, jossa muuten poltin ylähuuleni ja etusormeni. Vieläkin kirveltää. Glögin lipittelyn lomassa katsoin DVD:ltä koko Forsytein tarun (2002) kahden päivän aikana eli vietin tv:n ääressä lähes 12 tuntia, ja itkin miltei joka kohtauksen jälkeen. Harvinaisen hienosti toteutettu sarja. Juoni toimi hyvin, henkilöt olivat uskottavia ja heihin pystyi samastumaan, jopa sarjan pahis Soames herätti sympatioita, ja visuaalinen ilme oli upea. Kohtausten taustoihin oli luultavasti haettu inspiraatiota sen ajan taitelijoiden töistä. Esimerkiksi silloin, kun Fleur vie rakastetulleen Jonille eväskorin pellolle, niin voisi kuvitella astuvansa sisään Monetin maalaukseen.

Sarjan innoittamana haluaisin myös lukea alkuperäisen John Galsworthyn kirjoittaman romaanin, Forsytein tarun. Harvoin elokuva tai tv-sarja innoittaa minua lukemaan jonkin teoksen, koska romaanit yleensä pilataan niissä tunnistamattomaksi ylisentimentaaliseksi mössöksi kuten Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Toisaalta lukuisten huonojen sovitusten joukkoon mahtuu myös miellyttäviä poikkeuksiakin kuten Taru sormusten herrasta trilogia tai Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo BBC:n tv-sarjana vuodelta 1995.

Seikkailin netissä etsien romaania nettikaupoista ja löysinkin sen lopulta ilmaiseksi Guttenberg-projektin sivulta. Romaani oli valitettavasti saatavana vain englanninkielisenä versiona. Minun kielitaidollani kun ei sisäistetä minkään vieraskielisen romaanin syvällistä merkitystä eikä sen kielellistä estetiikkaa, joten luenkin yleensä vain tenttikirjoja vieraalla kielellä. Niissä kun ei tarvitse hallita kuin oman alan tieteellisen sanaston ja sanojen nyansseista ei tarvitse välittää. Projektin sivulta löytyy myös teoksia suomenkielellä kuten Juhania Ahoa, Minna Canthia ja Henrik Ibseniä. Sivulta ei tosin löydy, ainakaan suomeksi, uudempaa kaunokirjallisuutta tekijänoikeuksien vuoksi, mutta kyllä se kirjaston joksikin aikaa korvaa. Ja sen romaanin aion ostaa tutun divarista, kunhan pääsen käymään taas Suomessa.