Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuvia. Näytä kaikki tekstit

23.10.07

Viikonlopun viettoa ja upea nettilöytö

Olipas ihanaa nauttia rauhallisesta viikonlopusta kotona. Sain kietoutua lämpimän peiton alle, maistella mausteista kuumaa glögia, jossa muuten poltin ylähuuleni ja etusormeni. Vieläkin kirveltää. Glögin lipittelyn lomassa katsoin DVD:ltä koko Forsytein tarun (2002) kahden päivän aikana eli vietin tv:n ääressä lähes 12 tuntia, ja itkin miltei joka kohtauksen jälkeen. Harvinaisen hienosti toteutettu sarja. Juoni toimi hyvin, henkilöt olivat uskottavia ja heihin pystyi samastumaan, jopa sarjan pahis Soames herätti sympatioita, ja visuaalinen ilme oli upea. Kohtausten taustoihin oli luultavasti haettu inspiraatiota sen ajan taitelijoiden töistä. Esimerkiksi silloin, kun Fleur vie rakastetulleen Jonille eväskorin pellolle, niin voisi kuvitella astuvansa sisään Monetin maalaukseen.

Sarjan innoittamana haluaisin myös lukea alkuperäisen John Galsworthyn kirjoittaman romaanin, Forsytein tarun. Harvoin elokuva tai tv-sarja innoittaa minua lukemaan jonkin teoksen, koska romaanit yleensä pilataan niissä tunnistamattomaksi ylisentimentaaliseksi mössöksi kuten Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille. Toisaalta lukuisten huonojen sovitusten joukkoon mahtuu myös miellyttäviä poikkeuksiakin kuten Taru sormusten herrasta trilogia tai Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo BBC:n tv-sarjana vuodelta 1995.

Seikkailin netissä etsien romaania nettikaupoista ja löysinkin sen lopulta ilmaiseksi Guttenberg-projektin sivulta. Romaani oli valitettavasti saatavana vain englanninkielisenä versiona. Minun kielitaidollani kun ei sisäistetä minkään vieraskielisen romaanin syvällistä merkitystä eikä sen kielellistä estetiikkaa, joten luenkin yleensä vain tenttikirjoja vieraalla kielellä. Niissä kun ei tarvitse hallita kuin oman alan tieteellisen sanaston ja sanojen nyansseista ei tarvitse välittää. Projektin sivulta löytyy myös teoksia suomenkielellä kuten Juhania Ahoa, Minna Canthia ja Henrik Ibseniä. Sivulta ei tosin löydy, ainakaan suomeksi, uudempaa kaunokirjallisuutta tekijänoikeuksien vuoksi, mutta kyllä se kirjaston joksikin aikaa korvaa. Ja sen romaanin aion ostaa tutun divarista, kunhan pääsen käymään taas Suomessa.

3.8.07

Elokuvia-Movies-Filme

Eilinen ilta kului elokuvien merkeissä. Nixon kävi katsomassa originaalisen The Simpson Movien. Pojan mukaan Simpsoneita ei missään tilanteessa voi katsoa muuta kuin alkuperäiskielellä. Niin, onhan se kieltämättä aika huvittavan kuuloista, kun Homer kuolaa saksaksi: ”Hmmm…Berliner.” Poika jutteli ennen elokuvan alkua englanniksi vanhemman saksalaisen naisen kanssa, joka ihmetteli suomalaisten lasten ällistyttävän hyvää kielitaitoa. Nixonhan osaa nyt suomea, ruotsia, englantia ja saksaa. Toivottavasti vielä jossain vaiheessa pojan kielivalikoima lisääntyisi ranskalla, niin tuleva EU-virkamies on syntynyt (äidin salainen haave). Täällä asuminen onkin vahvistanut pojan kommunikointitaitoja kaikilla kielillä.

Nixonin ollessa elokuvissa tilasin netistä Simpsonien kolmannen tuotantokauden (Nixonin kokoelmaan täydennystä), 3-dvd-boxin aasialaista kauhua (sis. Grudge 1-2 ja Ju-on 1) ja Forsytein tarun (John Galsworthyn romaaniin perustuva brittiläinen tv-draama). Syksyisten iltojen piristeeksi on siis luvassa lähiöperhekomiikkaa, kummitusjuttuja ja viktoriaanista pukudraamaa.

Loppuilta menikin Rachelin, Chandlerin, Joen, Rossin ja Monican seurassa ”poppareita” syödessä. Nimittäin Nixon toi kotiin maistiaisiksi saksalaisia sokerilla maustettuja popcorneja. Ich mag nicht. Frendien lisäksi katsoimme vielä aiemmin äänitetyn jakson Jericho -tv-sarjasta. Ensi maanantaina sarjaa voi jo katsoa televisiosta, kun olemme taas loman jälkeen kärryillä sarjan eri vaiheista. Jericho- der Anschlag on tällä hetkellä ainoa sarja, jota katson televisiosta.

Vinkkinä kauhuelokuvien ystäville, että amerikkalaisten vesittämät versiot esim. Ring - ja Grudge -elokuvista kannattaa jättää kaupan hyllylle ja katsoa ne aidot alkuperäiset tarinat. Voin taata, että seuraavana yönä ei tule mieleenkään sammuttaa lukulamppua. Sydämeni lyöntitiheys kasvoi jo pelkän trailerin katsomisesta. Huh...! Tässä linkissä on traileri originaalista Grudgesta. Älä katso, jos omaat heikot hermot tai sydämen;)