Tunnelmia ja maitoa

Me olemme olleet lomatunnelmissa, joten blogin päivitykset ovat jääneet vähemmälle. Nixonkin on nukkunut joka päivä vähintään klo 11 asti. Annan pojan nukkua kaikki väsymykset pois, niin jaksaa taas loman jälkeen opiskella ”innokkaasti” saksan kielioppia. Kuvassa on muuten pojan 8*1,5 l maitokori, jonka raahasimme juuri kaupasta. Poika juo vähän yli viikossa tuon määrän maitoa (*tulevaisuudessa vahvat luut*). Minä käytän maitoa vain aamukahvissa ja mies juo kahvinkin mustana, ja silti meillä oli aina maito lopussa, muttei ole enää. Täkäläistä maitoa kun ei tarvitse säilyttää jääkaapissa, vaan se säilyy juomiskelpoisena parvekkeellakin.

Lomatunnelmien lisäksi odottelemme täällä hermostuneina, milloin räjähtää Suomessa, ei rakennukset vaan kalvot. Laskettu aika meni jo, joten jännittyneinä odottelemme mikä pojan tai tytön syntymäpäivä tulee olemaan. Sen verran tiedämme, että horoskooppimerkiltään vauva tulee olemaan vaaka ihan kuin pappansa, joten rauhallinen lapsi pitäisi olla tulossa.

Achtung Leerbox!

Viikonlopun jälkeen jääkaappi kumisi taas tyhjyyttään, joten käväisimme Nixonin kanssa ruokaostoksilla lähimarketissa. Sillä aikaa kun minä kiersin tekstiiliosastoa, tarkoituksenani oli löytää helmalakana sänkyyn, niin Nixon suuntasi musiikkiosastolla (miehiä ei innosta lakanavalikoimat) ja löysi sattumalta Futuraman ensimmäisen kauden dvd-boksin alehyllystä. Pyyheliinahyllyjen välissä sitten tutkimme tohkeissamme löytyykö boksista alkuperäiset äänet ja tekstitys suomeksi. Saksaksi dubattujen televisio-ohjelmien keskellä elävillä sydän lyö yhden ylimääräisen lyönnin, jos hyvästä dvd:stä löytyy suomenkielinen tekstitys. Siinä vaiheessa ajatustoiminta lamaantuu aivan täysin ja ei ajattele mitään muuta kuin:…ihanaa dubbaamaton versio ja suomenkielinen tekstitys. Tällä kertaa ajatusta sekoitti myös mielessä pyörivä hiljainen huuto: ...ihanaa hyvä sarja halvalla. Ajatustoiminnan lamaantumisen seurauksena kävimmekin kaupassa kahteen kertaan... kuten tulette huomaamaan.

Kotona aloin laittamaan heti ostosreissun jälkeen maksakastiketta, perunoita ja pakastepuolukoista tehtyä sosetta (kaupan puolukkahillo on meidän makuumme liian makeaa). Viime aikoina perheemme ruokalista on näyttänyt jostain kumman syystä olevan suomipainotteista: maksakastiketta, kaalilaatikkoa, makkarakastiketta ja poronlihakeittoa. Minä käristin pannussa maksasuikaleita ja heittelin samalla makupaloja kissalla (Helgalla ei ole aiemmin kelvannut raakamaksa). Samaan aikaan Nixon avasi keittiön pöydällä boksia ja huomasi kauhistukseen, että boksi oli aivan tyhjä. Katsoin pakkausmuovia, johon oli lätkäisty kirkuvan punainen tarra seuraavalla tekstillä: Achtung Leerbox! (suomennos: Huomio tyhjäboksi!). Ihmettelimme keittiössä pojan kanssa, että kuka ihmeessä haluaa ostaa 19 eurolla tyhjän boksin koteloineen ja miksi emme huomanneet varoitustarraa? Loppujen lopuksi hintalapusta ilmeni hyvin pienellä fontilla (Inhalt an der Info), että sisältö on saatavissa infosta. Ei muuta kuin vaatteet niskaan ja boksin kanssa takaisin kaupan infotiskille, josta saimme mukaan paperiin käärityt dvd-levyt.

Onhan se positiivinen juttu, että kaupan logistiikasta vastaavat henkilöt saavat lisää papereita pyöritettäväksi ja infon henkilökunnallekin riittää tekemistä pullonpalautustehtävien ohella. Luultavasti oikea syy moiseen järjettömyyteen on se, että kaupassa ei käytetä varashälyttimiä lainkaan. Lähimarketissa kun kassojen jälkeen ei ole hälytysportteja ja eikä ole jälkeenpäin tarvinnut repiä tiukkoja hälytysliuskoja tavaroista (jotain hyvääkin löytyy moisesta älynväläyksestä). Ensi kerralla muistamme lukea myös ne ISOT punaiset varoitustarrat. Ei niitä turhan takia ole lätkäisty pakkaukseen, ja ne eivät välttämättä tarkoita sitä, että tuote on alennuksessa.

Pupu Tupuna seikkaili TV:ssä

Sunnuntaisin seuraan Vox:lta Das perfekte promi dinner –ohjelmaa, jossa neljä julkkista suunnittelevat, kokkaavat ja tarjoilevat omassa kodissaan toisilleen päivällisen. Vieraana olevat julkkikset arvostelevat alku, pää- ja jälkiruoan sekä kattauksen. Eniten pisteitä kerännyt voittaa 5 000 € annettavaksi esim. hyväntekeväisyyteen. On muuten paljon mielenkiintoisempaa kurkkia eri julkkisten keittiöihin sekä ihmetellä heidän kokkaustaitojaan, kuin seurata jonkin julkkiskokin aneemista ruoanlaittoa lavastetussa keittiössä. Varsinkin kun lähes olemattomalla kokkaustaidolla yritetään tehdä mitä hienoimpia ateriakokonaisuuksia: Gazpacho, Entrecote Tyrolienne ja Blanc manger.

Suomalainen lastenkirjallisuuden helmi oli muuten esillä viime sunnuntain ohjemassa. Näyttelijä Martin Armknecht luki muille vieraille suomeksi Pupu Tupunan syntymäpäivä -kirjaa, Vivan juontajan Aleks Bechtelin kotona. Jos ymmärsin oikein, niin Aleksin äiti on suomalainen, mikä selittää kirjahyllyssä olevat suomenkieliset lastenkirjat. Suurin yllätys oli se, että Martin tunnisti hyllystä ottamansa kirjan suomenkieliseksi ja itsevarmana näyttelijänä ryhtyi lukemaan sitä ääneen (virhetikki). En ymmärtänyt sanaakaan koko ulkoluvusta ja äänenpainon perusteella hänen mielestään kiinaa ja suomea lausutaan samalla tavalla. Suomen kielistä kirjallisuutta luulisi ulkomaalaisen lukevan helposti ääneen, koska kirjoitusasu vastaa ääntämistä, mutta todellisuus on aivan muuta. Ulkomaalaiset ääntävät suomenkieltä oman kielen perusteella ja äänenpaino on aivan erilainen kuin suomalaisilla esim. saksalaiset nielaisevat usein sanan lopun ja ääntävät sanat kurkussa (vaikea selittää). En ymmärrä saksankielen opettajanikaan suomenkielen lausumista, vaikka hän lukeekin vain sanan kerrallaan sanakirjasta, mutta kaikki saksalaiset ymmärtävät minun lausumistani (*kummastelee*).

Missä bloggaan?

Ranskatar Em haastoi minut kuvaamaan blogausympäristöäni ja säännöt ovat seuraavat: ”Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa, you get my point) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa." Kiitos Ranskaan kivasta haasteesta, joka paljastaa ehkä lopulta kaikista yleisimmän ja harvinaisimman bloggausympäristön. Kuinkahan moni bloggaa sängyssä kuten minä ?

Kuva on otettu tänään makuuhuoneen parvekkeen oven läpi. Lämpömittarista näkyy, että tänä viikonloppuna on ollut ihanan lämmintä (yli 20 C) ja aurinkoista, joten blogaamisen sijasta olen hengaillut ulkona ja nauttinut kesän viimeisistä lämpimistä päivistä. Kuvassa näkyy asuinpaikallemme tyypillistä matalaa pienkerrostaloaluetta ja se, että luonto on vielä melko vihreää, vaikka päivät viilentyvät kovaa vauhtia. Bloggausympäristöstäni sen verran, että lähes aina bloggaan läppärilläni makuuhuoneessa pehmeässä jenkkisängyssä (ja tietenkin omalla puolellani sänkyä). Tällä kertaa en haasta muita bloggaajia, koska suurin osa on jo varmaan vastannut haasteeseen.

Venäläisestä kulttuurista

Nixonilla on venäläisiä kavereita. Monella suomalaisella on valitettavan negatiivinen asenne venäläisiä kohtaan. Pappani, talvisodan sotaveteraani, muistutti aina jälkikasvuaan: ”Ryssä on aina ryssä vaikka voissa paistaisi”, toisaalta papan asenteen ymmärsikin, varsinkin kun on tuijottanut venäläiseen kiväärin piippuun omassa isänmaassaan.Papan puheista huolimatta minut on kasvatettu avarakatseiseksi ja suvaitsevaiseksi ihmiseksi, joka kunnioittaa kaikkia ihmisiä riippumatta hänen sosiaalisesta statuksesta, syntyperästä tai uskonnosta. Ja tiedän, että olen onnistunut myös kasvattamaan yhden suvaitsevaisen ihmisen lisää tähän alati eriarvoistuvaan maailmaan.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä tai osannut asettua niiden ihmisten nahkoihin, jotka arvostelevat toisia ihmisiä aatteen, työn, koulutuksen, syntyperän tai uskonnon perusteella. Kouluja käymättömän ihmisen asenteen ehkä ymmärtää jollain tavalla, mutta vähänkin lukeneemman ihmisen (joka on suorittanut suomalainen peruskoulun ) suvaitsemattomuutta on vaikea ymmärtää ja kaikista vaikeinta on ymmärtää tätä enemmän lukeneen ihmisen mustavalkoisia ajatuksia muista ihmisistä. Sivistystä ei löydy kirjoista vaan ihmisestä itsestään ja se on ainakin osittain kasvatuksen tulosta. Kulttuurierot ovat rikkaus ja jokaisesta kulttuurista (ja ihmisestä) löytyy aina jotain hyvää, vaikka kaikkea ei tarvitsekaan hyväksyä (sharia-lakia yms). Olen onnellinen pojan puolesta, että hänellä on mahdollisuus tutustua eri kulttuureista tuleviin nuoriin (ennen kuin heistä tulee jäykkäniskaisia laput silmillä olevia omaan napaan tuijottavia aikuisia) sekä katsomaan kulttuurillisen ja sosiaalisen pintasilauksen alle ja hyväksymään ihmisen omana itsenään sekä rikastamaan omaa elämäänsä muualta tulleilta vaikutteilla.

Pojan koulussa oppilaat tulevat ympäri maailmaa: Koreasta, Kiinasta, Turkista, Espanjasta, USA:sta, Puolasta, Albaniasta jne. Luokkahan on kuin minikokoinen kulttuurien sulatusuuni. Ja arvaatteko mitkä kansallisuudet tulevat toimeen parhaiten keskenään? Yllätyksenä tämä tuli minullekin, mutta puolalaiset, venäläiset, (korealaiset) ja suomalaiset viihtyvät toistensa seurassa. Kaikilla on samankaltainen melankolinen kulttuuritausta ja asenne elämään on yllättävän samanlainen kuin suomalaisilla. Korealaiset ovat suluissa, koska kulttuurilliset erot ovat suuria, mutta vapaanajanvietto ja asenne ovat yhteneviä (musiikkimaku, elokuvat, opiskelumotivaatio jne.). Tämä menee suvaitsemattomuuden piikkiin, mutta kulttuuristereotypioista ei vain pääse eroon. Pojan mielestä jenkki on kuulemma liian pinnallinen, espanjalainen kärsii verbaalisesta ja fyysisestä ylivilkkaudesta ja albanialainen on kasvanut tynnyrissä. Niinhän se on, että kulttuuriltaan ja asenteiltaan samanlaiset ihmiset kerääntyvät yhteen kaikkialla: punkkarit, gootit, helluntailaiset, vapaamuurarit, martat jne; ja piiri pieni pyörii…

Kaverin myötä Nixon on tutustunut venäläisen kulttuurin ja kielen lisäksi myös elintarvikkeisiin. Oberbilkissä on Neo-markt (kauppa), jossa myydään vain venäläisiä tuotteita kuten lehtiä, kirjoja, elokuvia, ikoneja ja elintarvikkeita. Pojan mukaan kaupan lihatiskiltä löytyy suomalaisille tuttuja tuotteita kuten savupalvikylkeä ja lämminsavulihaa, joka kuulemma maistui aivan kotimaisen palvaamon savustamalta lihalta. Eilen Nixon toi kotiin venäläisiä herkkuja (ks kuva): pussillisen suklaalla päällystettyjä rahkapatukoita (jäätelön tapaisia tuotteita), joita on saatavissa eri makuisina, ja pussillisen pelmeneitä (pieniä jauhelihapiiraita). Nixonin kaverin äidin ohjeen mukaan pelmenit keitetään suolavedessä ja tarjoillaan mielellään keiton kera (pelmenit ja keitto asetetaan tarjolle eri astiaan). Rahkapatukat ovat aivan ihania, jos tykkää vähän happamemmista mauista (i like). Patukoiden kääreessä on jotenkin tutunnäköinen piirroshahmo ( Pinokkio?). Olen varmaan lapsena nähnyt televisiosta venäläisen piirrosfilmin, jossa hahmo on seikkailut. Minä pidin lapsena kaikista venäläistä ja tsekkiläisistä piirretyistä sekä nukkeanimaatioista. Nalle Luppakorva oli pikkukakkosen parasta antia Ransun ohella, aivan ihana. <3

Meidän linssilude (ei Helga) vaan Nixon pääsi eilen saksan televisioon (WDR-kanavalle). Kanava kuvasi ratikassa Nixonia ja muita matkustajia sekä yritti haastatella poikaa, mutta Nixon kieltäytyi heikkoon kielitaitoon vedoten. Poika onnistui Suomessakin aina pääsemään ylen paikallisuutisiin. Hän on ollut nuoresta iästään huolimatta jo enemmän kuin sen Warholin viisi minuuttia julkisuudessa. ;)

Talvipuutarha

Kesäkuun postauksessa valittelin rikkaruohojen valtaamia parvekelaatikoita. En viitsinyt istuttaa niihin kasveja kesällä kun ne olisivat kuitenkin kuolleet veden puutteeseen lomamatkojen takia. Nyt rikkaruohoista on päästy eroon ainakin ensi kevääseen asti ja tilalle on istutettu kanervaa ja jotain ikivihreää. Pitäisi ehkä ostaa lisää kasveja rehevän vaikutelman aikaansaamiseksi, mutta toisaalta kuvassa oleva pelkistetty versiokin miellyttää silmää.

Hankin vielä muutamia kiviä, koristesoraa ja jalallisia lasisia kynttilälyhtyjä kasvien sekaan. Kynttilänvalo kasvien lomassa voisi näyttää aika hyvältä pimeinä talvi-iltoina. Teemana voisi olla japanilainen puutarha. Saatte nähdä lopullisen version lähitulevaisuudessa.

Pähkinöitä lapsuudesta

Syksyn saapumisen huomaa luonnon lisäksi myös kaupan hyllyltä. Lähimarkettiimme oli tänään ilmestynyt 6*2 metriä pitkä pöytä hedelmäosastolle. Pöydältä löytyi kattava valikoima erilaisia pähkinöitä kuorineen tai ilman kuoria. Saatavilla oli maa- ja hasselpähkinöitä, saksanpähkinöitä, pinjansiemeniä jne. Pähkinöiden lisäksi joukkoon oli eksynyt kokonaisia pinjan käpyjä Portugalista. Yhden kävyn hinta oli 1.49 €, joten aika hyvän tuoton omistaja saa puustaan.

Myytävänä olleet kävyt muistuttivat sembramännynkäpyjä, joita lapsena poimin kavereiden kanssa pienen maalaiskylän puista. Sinertävien käpyjen sisällä oli pinjalta ja pihkalta maistuvia valkoisia siemeniä. Maistuukohan se kaupan käpy samanlaiselta kuin kotikylän puusta poimittu?

Huomasin, että tarvitsen pähkinänsärkijän pähkinöiden rikkomista varten. Vasaralla tulee rumaa jälkeä niin pähkinänsärkijän sormiin ja pöytään kuin itse pähkinöihin. Ei kannata kokeilla. Särkijähän voisi olla muodoltaan sotilas niin kuin kuuluisassa Tsaikovskin pähkinänsärkijäbaletissa. Lapsena katselin televisiosta kaikki mahdolliset balettiesitykset ja Pähkinänsärkijä oli yksi suosikistani. Minusta piti isona tulla balettitanssija, mutta pienen kylän ainoa tanssinopettaja sai kiinnityksen Kansallisoopperaan, joten siihen kaatui sekin ammattihaave. Jäljelle jäi vain röyhelöin somistettu puku ja vaaleanpunaiset harjoitustossut.